Kyllä nyt vallitsevat niukat ajat näkyvät todella alimitoitettuina palkkioina.Iltapäivälehti kertoo Keusoten aluehallituksen puheenjohtajan Helinä Pertun saavan aivan mitättömän korvauksen vuositasolla pidetyistä kokouksista. Summa on niinkin pieni kuin 86448 euroa ja kokouksia on ollut kuitenkin vuoden mittaan valtava määrä, peräti 24 kappaletta. Vain pari euroa yli 3600 erkkiä kokoukselta. Näinkin vaativasta ja vastuullisesta työstä pitää kyllä saada kunnon korvaus.Se työ takaa meille sen että Keusoten toiminnot sujuvat tehokkaasti ja edullisesti. Voitaisiinko toimia niin että muutama kotihoidon työntekijä siirretään kortistoon ja heidän palkkansa sulautetaan tuohon jojtajan ansioon? Saataisiin palkkio kohtuulliselle tasolla.
Niukat ajat.
5
288
Vastaukset
- Anonyymi
Tämän ajan ilmiö. Naiset pudonneet palkkakuoppaan. Toki Keusotessa moni muukin kokoustaa lähes ilmaiseksi. Onneksi maksetaan tätä nk. ryhmärahaa muutama tonni
edustajaa kohti. Nälkään kuolisivat muuten, ressukat.- Anonyymi
Niin ja pääsisivät vielä laihtumaan.
- Anonyymi
Nyt kun tietäisi ennen vaaleja mitkä puolueet sitoutuvat pudottamaan nuo palkkiot järkevälle tasolle niin voisin jopa äänestää niitä. Muutaman ennalta sovitun päätöksen kuittaamiseen riittää kyllä vähempikin palkkio, ainakin näin puolueisiin kuulumattomalle henkilölle.
- Anonyymi
Puolueet Hyvinkäällä eivät niitä palkkioita pienennä ja toiset kunnat seuraa perässä.
- Anonyymi
Aluehallituksen puheenjohtaja Perttu voi päättää itse kuinka tehtäväänsä hoitaa.Kokopäivä-puolipäivätoimisesti tai vaan harrastuspohjalta.Palkkio pysyy kuitenkin samana.Näin on aluevaltuusto päättänyt. Jotenkin tuntuu että toiminta on yhteisten varojen laillista "varastamista".
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701063
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132837- 84773
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55519Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294515Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?36499Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49467
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454