Sapattilasku

Sapatin siunaus

Tuossa mietiskelin sitä, kun vaellan uskossa Jeesukseen Vapahtajaani, olen kunnioittanut
Jumalaa matkani varrella myös sapatin suhteen, että myös se kuuluu vierastyöläisellekin.

Tulin suostuneeksi heidän omasta pyynnöstä siihen, että tulivat sapattina työmaalleni ja suostumiseni takimmainen syy oli se, että henkilöt eivät kunnioittaneet Herran lepopäivää vaan ovat, ns. pyhättömän työn tekijöitä ja kokonaankin Jumalan kunnioitus on pois heidän elämästä.

No mikä siunaus tästä ainoasta lupauksestani oli?
En ole ns. taikauskoinen, ettei maailman ihmisten tarvitse sitä sanoa, mutta kuitenkin tässä on todella nähtävänä Jumalan sallimuksen muistutuksen peukalonjälki.

Vahinkolasku. 3139.59€, eli se tuotos meni siinä. Onneksi ei henkilövahinkoja. Vahinkotapaus oli vielä siitä erikoinen, että ihmistä siinä ei ollut lähimaillakaan tekemässä mitään, vaan se tapahtui.

No miten se on sidottu vahinkoon ja tähän tilanteeseen. Edellinen vahinko tapahtui 1980 ja sapattina. Tämä, kohdistu juuri siihen samaan kohteeseen, vaikkakin oli 8 km. edellisestä paikasta. Vahingon taloudellinen kärsijänä vaikka olen itse, niin molemmat osapuolet samat.
Myös kaikki se hyöty, ja siunaus meni tässä, joka olisi tullut jos se olisi tehty vaikkapa arkena.
Tietysti jos olisin ns. maailman ihminen, ajattelisin, no maailma tuon maksaa ajallaan ja se siitä, eikä se puhuisi sen enempää, mutta tapahtuman erikoisuus laittoi miettimään.
Kyllä uskollisuus ja kuuliaisuus asiassa tuo myönteistä elämään. Pelastus on armoa, mutta kun pelastettuna vaeltaa, niin käskyjenkin tien kunnioittaminen tuo siunauksen.

Uskon 10 käskyyn, siteeraan näin, kun joku tuolla mainitsi toisen kirjoitukseen, ettei 9 käskyn ihmiset halua sitä lukea, ja uskoa. Tämä oli kohdalleni muistutus ja hyvin todella kohdistettu, että sokeakin "näkee".
095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sovitustyöhön uskova matkal... kirjoitti:

Sapatin siunaus

Tuossa mietiskelin sitä, kun vaellan uskossa Jeesukseen Vapahtajaani, olen kunnioittanut
Jumalaa matkani varrella myös sapatin suhteen, että myös se kuuluu vierastyöläisellekin.

Tulin suostuneeksi heidän omasta pyynnöstä siihen, että tulivat sapattina työmaalleni ja suostumiseni takimmainen syy oli se, että henkilöt eivät kunnioittaneet Herran lepopäivää vaan ovat, ns. pyhättömän työn tekijöitä ja kokonaankin Jumalan kunnioitus on pois heidän elämästä.

No mikä siunaus tästä ainoasta lupauksestani oli?
En ole ns. taikauskoinen, ettei maailman ihmisten tarvitse sitä sanoa, mutta kuitenkin tässä on todella nähtävänä Jumalan sallimuksen muistutuksen peukalonjälki.

Vahinkolasku. 3139.59€, eli se tuotos meni siinä. Onneksi ei henkilövahinkoja. Vahinkotapaus oli vielä siitä erikoinen, että ihmistä siinä ei ollut lähimaillakaan tekemässä mitään, vaan se tapahtui.

No miten se on sidottu vahinkoon ja tähän tilanteeseen. Edellinen vahinko tapahtui 1980 ja sapattina. Tämä, kohdistu juuri siihen samaan kohteeseen, vaikkakin oli 8 km. edellisestä paikasta. Vahingon taloudellinen kärsijänä vaikka olen itse, niin molemmat osapuolet samat.
Myös kaikki se hyöty, ja siunaus meni tässä, joka olisi tullut jos se olisi tehty vaikkapa arkena.
Tietysti jos olisin ns. maailman ihminen, ajattelisin, no maailma tuon maksaa ajallaan ja se siitä, eikä se puhuisi sen enempää, mutta tapahtuman erikoisuus laittoi miettimään.
Kyllä uskollisuus ja kuuliaisuus asiassa tuo myönteistä elämään. Pelastus on armoa, mutta kun pelastettuna vaeltaa, niin käskyjenkin tien kunnioittaminen tuo siunauksen.

Uskon 10 käskyyn, siteeraan näin, kun joku tuolla mainitsi toisen kirjoitukseen, ettei 9 käskyn ihmiset halua sitä lukea, ja uskoa. Tämä oli kohdalleni muistutus ja hyvin todella kohdistettu, että sokeakin "näkee".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu