Kasteen muoto

"Raamatussa ei ole säädöstä, eikä asetusta kasteen muodosta, että sen toimitus on silloin vapaata. Tämä on tärkein ja painavin opetus kasteen muodosta. On sama onko vettä, kourallinen tai järvi, sillä sana yhdistettynä veteen on pääasia." - Baptidzoo-sana merkitsee Uudessa testamentissa kaikenlaista vedellä koskettamista. Baptidzoo-sana ei vielä itsessään kerro, millä tavalla kosketus tapahtuu. Uudessa testamentissa ei ole yhtään kohtaa, jonka perusteella voitaisiin osoittaa, että baptidzoo merkitsee ainoastaan upottamista eikä mitään muuta. Väite, että sanat baptidzoo ja baptisma merkitsisivät aina upottamista, ei täten pidä paikkaansa. Uusi testamentti käyttää upottamisesta (Matt. 18:6) ja veteen vajoamisesta (Matt. 14:30) kokonaan toista sanaa katapontidzoo.
Uuden testamentin sanonnat “hän nousi heti vedestä” (Matt. 3:16), “astuivat veteen”, “kun he olivat nousseet vedestä” (Apt. 8:38 s.) eivät nekään sinänsä sisällä ajatusta ‘upottamisesta’. Näitä sanontoja käytetään eri syvyyksiin veteen menemisistä ja siitä nousemisista.
Kun apostolit kastoivat kuulijakuntaa, jolla ei tietysti ollut kastepukuja mukanaan (köyhillä ei ollut edes muuta vaatepartta kuin päällä oleva), oli pakko kastaa valelemalla, koska yleisön takia ei voitu esiintyä alastomanakaan. Jeesuksen kastetta esittävät varhaiskristilliset maalaukset (kuten Rooman katakombissa Pyhän Calixtuksen kastekappelissa oleva heti ensimmäisen vuosisadan jälkeen syntynyt kuva) paljastavat, että valelu on ollut alkukirkon yleisin kastetapa: kastettava seisoi vedessä ja kastaja valeli vedellä hänen päänsä ja olkapäänsä.
Didakhe vuosien 50–100 vaiheilta mainitsee valelukasteen. Justinus Marttyyri (110–165 jKr.) mainitsee Apologiassaan epäjumalain pappien matkivan kristillistä kastetta pirskottaessaan itsensä vedellä. Tertullianus (145–220 jKr.) mainitsee kirjassaan De Baptismo, ettei ole väliä kastetaanko ihminen meressä tai lammikossa, virrassa tai maljassa, järvessä tai ruuhessa. Cyprianus (200–258 jKr.) sanoo kirjassaan Fidukselle, ettei kenenkään tule vaivaantua pirskottelemalla tai valelemalla suoritetusta kasteesta.
Kirkkohistoria kertoo upotuskasteitakin olleen, mutta Raamatussa ei ole ohjetta, että kaste olisi toimitettava tällä tavalla. Mikäli upottamista käytettiin, se oli kirkollinen perimätapa, ei Raamatussa määrätty muoto.
On yhdentekevää, valellaanko, vihmotaanko vai upotetaanko, kunhan vain kaste toimitetaan kolmiyht





Luther säilytti kristillisen vapauden kastetavassa. Kirjassaan Kirkon
Baabelin vankeudesta hän iloitsi siitä, ettei kiusaaja ollut voinut
hävittää lapsilta kasteen merkitystä, ja kasteen muodosta hän kirjoitti:
Kastaja "valelee kastettavan... kastehan on pikemminkin kuolemisen
ja ylösnousemisen vertauskuva. Tästä syystä soisin, että kastettavat
upotettaisiin kokonaan veteen sanamuodon ja tämän salaperäisen
toimituksen merkityksen mukaisesti. Se ei suinkaan ole mielestäni
välttämätöntä, mutta olisi kaunista antaa niin syvälliselle ja
täydelliselle asialle syvällinen ja täydellinen merkkikin."87) Tästä havaitsemme,
paitsi että Lutherin sanonta edellyttää valelukasteen olleen
yleisen, myös että kasteen merkitys oli Lutherille hallitseva pääasia.
Kasteen muodolla oli palveleva merkitys.

Uudessa Testamentissa on baptidzein sanalla vanhatestamentillinen
tausta, ja sana merkitsee k a i k e n l a i s t a v e d e l l ä k o s k e t -
t ami s t a . Tämän asian kieltäminen on vähänkin kreikkaa tuntevalta
teologilta farisealaisuutta. Jos kreikkalaisesta pakanamaailmasta käsin
pyritään selvittämään baptidzein (kastaa) ja baptismos (kaste,
pesu) sanojen merkitystä ottamatta huomioon Uudessa Testamentissa
kielen sisältöön vaikuttavaa heprealaista psyykeä ja käsitemaailmaa,
syyllistytään karkeaan metodiseen virheeseen.78)
Sana baptidzein ei vielä itsestään kerro, millä tavalla kosketus
tapahtuu. Uudessa Testamentissa ei ole yhtään kohtaa, josta voitaisiin
osoittaa, että baptidzein merkitsee ainoastaan upottamista eikä
mitään muuta.

"Meren syvyyteen upottamisesta" (Matt. 18:6) ja veteen vajoamisesta
(Matt. 14:30) Raamattu ei käytä baptidzein sanaa, vaan aivan
eri kantamuodosta johtuvaa verbiä (katapontidzein).

Käsitystä siitä, että upotuskaste olisi ollut tavanomaisin
vanhalla ja keskiajalla, on alettu tarkistaa. Myönnetään, että koko kehon
upottaminen oli useimmiten mahdotonta. Pentti Lempiäinen sanoo: "Yleisin
kastetapa onkin saattanut olla se, että kastettava seisoi vedessä ja kastaja valeli
vedellä hänen päänsä ja olkapäänsä." Kastetutkimuksen nykykuva, TA 3/1973, s.
221. Upotuskasteen kannattajat ovat suurissa vaikeuksissa ja mahdottomuuden
edessä yrittäessään osoittaa upotuskastetta ainoaksi oikeaksi kastetavaksi. Aittala
kirjassaan Joka uskoo ja kastetaan ottaa ensimmäiseksi esille kasteen muodon ja
pyrkii historiasta näyttämään upotuskasteen vanhimmaksi ja yleisimmäksi
kastetavaksi. Tällä menetelmällä hän pyrkii saamaan lapsena valelukasteella
kastetut uudestaan kasteelle. Se on todellista muotomenoa.
86 ) St. Louisin laitos VII, 948.