Mitä Covidista opittiin ja mitä Sanna Marin ei myönnä

Koronan jo levitessä maailmalla ja muiden valtioiden aloittaessa eristystoimia rajoillaan Suomi oli vielä käytännössä tautivapaa maa. Sannan tyttöviisikko vähät välitti moisesta ja päästi taudin leviämään Suomeen HeVan lentokentän kautta.

Kun taudin leviäminen melkeinpä viimeiseen tautivapaaseen länsimaahan tuli ilmi, Sannan tyttöviisikko syyllisti lentokenttäyhtiötä siitä, ettei se ollut eristänyt maahantulijoita. Mikään pykälä Suomen laissa ei mahdollista sitä, että yritys määräisi ihmisiä eristykseen tai rajoittaisi näiden liikkumista. Sellainen toiminta on puhtaasti viranomaistoimintaa, eikä mikään yritys voi niin toimia rikkomatta useita lakeja.

Jos toimiin olisi ryhdytty samaan aikaan muiden valtioiden kanssa, Suomi olisi säilynyt erittäin vähätautisena alueena. Terveydenhoidon kapasiteetti olisi riittänyt, maskeista ei olisi tullut pulaa, Uudenmaan lääniä ei olisi tarvinnut eristää, ei sulkea kouluja, eikä eristää vanhuksia.

Sen sijaan tauti päästettiin maahan Sipilän mamuvyöryn tavoin täysin kontrolloimattomana. Taloudelliset kustannukset näkee Suomen valtionvelassa. Terveysvaikutukset taas siinä miten syöpien hoito ja leikkausoperaatiot viivästyivät. Joillekin tämä johti sairauden leviämiseen. Toisilla, erityisesti vanhuksilla taas viivästyneet proteesileikkaukset veivät liikuntakyvyttömyyden takia yleiskunnon heikoksi. Sosiaalisesti tämä eristi niin nuoria kuin vanhojakin. Tunnen ihmisiä joiden koulunkäyntiin tämä vaikutti pahasti, sekä myös vanhuksia joiden ikääntyminen kiihtyi sosiaalisen kanssakäymisen katkettua pitkäksi aikaa.

Kaiken tämän keskellä media vain hehkutti Sanna Marinia ja kaikki viitteet täydellisestä epäonnistumisesta sivuutettiin täysin. Sanna oli median suosikki ja sai aivan erilaista kohtelua, kuin joku Tynkkynen, Lipponen tai Halla-Aho olisi saanut vastaavassa tilanteessa.
591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Marinin hallitus hoiti koronatoimet todella mallikkaasti. Sen ansiosta kuolleisuus koronaan oli Suomessa hyvin alhainen.

Joten älä edes yritä mustamaalata!

Äänestä
  • Suomi on harvaan asuttu maa, jossa ihmiset ennen koronaakin pitivät välimatkaa toisiinsa. Sanna viisikko jätti asiat hoitamatta ja lopulta tilanne räjähti käsiin. Tästä maksamme miljardien ylimääräisellä velalla, kuolleilla ihmisillä, mielenterveysongelmien kasvulla ja vanhusten heikentyneellä voinnilla. Niin hölmöä toimintaa mitä Marinin hallitus teki, ei ollut varmaan yhdessäkään toisessa teollisuusmaassa.

    Äänestä

Olet varsinaisen jälkiviisastelijoiden äiti...

Äänestä
  • Kirjoitin tarvittavista toimista ennen kuin sairaus levisi Suomeen. Kuulin myös ulkomailla asuvan ammattilaisen suoran näkemyksen Suomen tilanteesta ja kummaksunnan, miksi Suomi ei toimi tilanteen vakavuuden vaatimalla tavallaa vaan hidastelee. Kiertelemällä ette selviä. Sanna Marinin hallitus epäonnistui täysin toimissaan, ei kuunnellut asiantuntijoita, eikä olisi ryhtynyt toimiin varmaan ollenkaan, ellei Sauli Niinistö olisi käytännössä pakottanut tyttelit heräämään jauhobileistään.

    Äänestä

Onneksi se lähti Suomesta. Orpo ja muut saisi seurata sitä, mihin ikinä lähtikään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Koronan jo levitessä maailmalla ja muiden valtioiden aloittaessa eristystoimia rajoillaan Suomi oli vielä käytännössä tautivapaa maa. Sannan tyttöviisikko vähät välitti moisesta ja päästi taudin leviämään Suomeen HeVan lentokentän kautta.

Kun taudin leviäminen melkeinpä viimeiseen tautivapaaseen länsimaahan tuli ilmi, Sannan tyttöviisikko syyllisti lentokenttäyhtiötä siitä, ettei se ollut eristänyt maahantulijoita. Mikään pykälä Suomen laissa ei mahdollista sitä, että yritys määräisi ihmisiä eristykseen tai rajoittaisi näiden liikkumista. Sellainen toiminta on puhtaasti viranomaistoimintaa, eikä mikään yritys voi niin toimia rikkomatta useita lakeja.

Jos toimiin olisi ryhdytty samaan aikaan muiden valtioiden kanssa, Suomi olisi säilynyt erittäin vähätautisena alueena. Terveydenhoidon kapasiteetti olisi riittänyt, maskeista ei olisi tullut pulaa, Uudenmaan lääniä ei olisi tarvinnut eristää, ei sulkea kouluja, eikä eristää vanhuksia.

Sen sijaan tauti päästettiin maahan Sipilän mamuvyöryn tavoin täysin kontrolloimattomana. Taloudelliset kustannukset näkee Suomen valtionvelassa. Terveysvaikutukset taas siinä miten syöpien hoito ja leikkausoperaatiot viivästyivät. Joillekin tämä johti sairauden leviämiseen. Toisilla, erityisesti vanhuksilla taas viivästyneet proteesileikkaukset veivät liikuntakyvyttömyyden takia yleiskunnon heikoksi. Sosiaalisesti tämä eristi niin nuoria kuin vanhojakin. Tunnen ihmisiä joiden koulunkäyntiin tämä vaikutti pahasti, sekä myös vanhuksia joiden ikääntyminen kiihtyi sosiaalisen kanssakäymisen katkettua pitkäksi aikaa.

Kaiken tämän keskellä media vain hehkutti Sanna Marinia ja kaikki viitteet täydellisestä epäonnistumisesta sivuutettiin täysin. Sanna oli median suosikki ja sai aivan erilaista kohtelua, kuin joku Tynkkynen, Lipponen tai Halla-Aho olisi saanut vastaavassa tilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu