Suurvalta on

Mikä on suurvalta?
Suurvalta on valtio, jolla on ennen kaikkea sotilaallisen voimansa ansiosta ratkaisevan tärkeä asema kansainvälisessä politiikassa. Sotilaallinen voima perustuu vahvaan talousasemaan, joka mahdollistaa suurvalta-armeijan ylläpidon kauppa- ja ulkopolitiikan painostusvälineenä.''
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Keitä vastaan Ruotsi taisteli suuressa Pohjan sodassa?
Suuri Pohjan sota – Wikipedia
Suuri Pohjan sota käytiin vuosina 1700–1721 Ruotsin ja suuren vihollisliittoutuman välillä. Ruotsin vastustajiin lukeutuivat Venäjä, Saksi, Tanska ja Puola-Liettua sekä vuodesta 1715 myös Preussi ja Hannover.

Äänestä

Onko USA suurvalta?
Yhdysvallat on suurvalta, jonka voimapilareita ovat sekä taloudellinen että sotilasmahti. 2010-luvulla Yhdysvaltojen talous kasvoi nopeaa vauhtia kokonaisen vuosikymmenen ajan. Kasvu katkesi koronalamaan vuonna 2020. Elpyminen alkoi vuonna 2021.

Äänestä

Pienten valtioiden johtajat useimmiten eivät haaveile suurvallasta. Joku poikkeus tietysti on.

Äänestä

Joo, Bysantti on suurvalta vaan missä tuo suurvalta oikein piileskelee kun ei mihinkään voimannäyttöön kykene. Tietävätkä venäläiset putinistit tämän ongelman ratkaisua taikka syytä !

Sitten se toinen asia jotta missä on Venäjän suurvalta !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä on suurvalta?
Suurvalta on valtio, jolla on ennen kaikkea sotilaallisen voimansa ansiosta ratkaisevan tärkeä asema kansainvälisessä politiikassa. Sotilaallinen voima perustuu vahvaan talousasemaan, joka mahdollistaa suurvalta-armeijan ylläpidon kauppa- ja ulkopolitiikan painostusvälineenä.''

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu