"cityasukkaita joilla on korkeakoulututkinto- on hallintokoneisto (ministeriön virkamiehet, aluehallintoviranomaiset, kuntavirkamiehet, suurten maahanmuuttajaorganisaatiot ja -järjestöt- on niin suuri, että edes Perussuomalaisten vaalivoitto ei ratkaise asiaa."
Eli turha on tuhlata ääntään perussuomalaisille.
"Emme kertakaikkiaan mahda islamin valtaantulolle enää demokratian keinoin. Ainoa joka auttaisi, olisi vallankaappaus ja tiukka valtiojohtaja joka ajaisi musut 24 tunnin kuluessa maasta ulos armeijan avulla. Nyt toki kansasta ei ole vallankaappaukseen, kansa on passivoitettu mm. runsaalla alkoholilla, tv-roskalla ja vahvalla psyykelääkityksellä."
Rasistien tulisi siis antaa Suomen muuttua islamistiseksi valtioksi, jossa ei juopotella, katsota länsimaista TV:ta eikä popsita psyykelääkkeitä, jolloin kansa karaistuisi niin, että voisi ajaa muslimit pois maasta.
Eipä ole maailma ja sen huolenaiheet paljon muuttuneet 15 vuodessa. Ei ainakaan rasisteilla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lainaukset olivat peräisin tuosta klassisesta keskustelusta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9375520/betoniporsaat-poistetaan-koska-ne-loukkaa#comment-46162911
Suurin kirous on ilmaiseksi jaettu raha. Se kun lopetetaan niin siivoutuu pöytä samantien. Jäljelle jää vain ne jotka haluavat tehdä töitä ja rakentaa Suomea.
PerusSuomalainen. Maksajalla on oikeus vaatia katetta maksuilleen.