Hän tulee tänne vähän "keskustelemaan" eli ilmeisesti pummaamaan rahaa ja aseita, ja itkeskelemään julkisuuteen... taas.
Saman kielen ja kulttuurin omaavien maiden välinen keskinäinen riitely ja sotaleikki jatkuu ja niin jatkuu myös ammattinäyttelijån krokotiilin kyyneleet. Tosin heitä se on hyvin hyödyttänyt, saavat aseita, rahaa, sääliä ja ujutettua ihmisiä tänne, jotka sitten saavat täällä ilmaisen olemisen ja elämisen ja lisäksi saavat jonkin erityisoikeuden töniä ja kiilata ruokajakelu jonoissa suomalaisten eteen ja viedä lähes kaiken vähänkin kelvollisen suomalaisten edestä ja yleensä juuri niiden edestä jotka sitä eniten tarvitsisivat. Ehkä heillä on harhaluulo että jokainen suomalainen myös syö ja asuu ilmaiseksi täällä, kuten hekin. Mene ja tiedä.
Ei ilmeisesti tämä Ukraina nyt vieläkään ole saanut jo rahaa, aseita ja sääliä Suomelta tarpeeksi.
Neuvostoliiton maiden historiassa ei tosin ole mitenkään harvinaista tämä rahallisen ja muutenkin kaikenlaisen avun pyytäminen, mutta ei koskaan takaisin antaminen. Johtopäätös on että heidän kulttuuri vain on sellainen.
Tässäpä muutamia kysymyksiä pohdittavaksi.
Voivatko he ikuisesti kyykyttää ja alistaa meitä sillä perusteella että he nyt vain ovat sellaisia kuin ovat?
Eikö kaikilla pitäisi olla samat ihmisoikeudet, joten eikö heidän pitäisi myös tasapuolisesti alkaa kunnioittamaan meidän suomalaista kulttuuriamme ja sitä että me suomalaiset nyt vain olemme tälläisiä kuin olemme?
Saavatko he ikinä tarpeeksensa rahaa ja apuja?
Ovatko he auttaneet meitä esimerkiksi talvisodan aikoihin? Käsittääkseni ei, mutta voihan olla että historian tiedoissani on aukkoja.
Jos tilanne olisi toisin päin, että me taistelisimme nyt jotain hyvin paljon oman kaltaistamme maata (esim. Ruotsia) vastaan, niin auttaisiko Ukraina Suomea yhtä paljon? Tai edes ollenkaan???
Kestääkö köyhän ja yhä köytyvän Suomen talous tätä jatkuvaa pummaamista?
Haluaisitko juuri sinä antaa omasta kukkarostasi rahaa heille?
Eikö tätä itäsotien rahoitusta ja avustusta voisi laittaa vapaaehtoiseksi, että voivat sitten rahoittaa ja auttaa ne jotka voivat ja ennenkaikkea haluavat?
ZELENSKYI TULEE SUOMEEN, IKÄVÄ KYLLÄ
11
154
Vastaukset
- Anonyymi
Voi voi, ku tiltua harmittaa.
- Anonyymi
En taida tuntea ystäävääsi. Olisiko sinulla esittää mitään asiaan liittyvää mielipidettä?
- Anonyymi
Sieltä sitä tultiin käsi ojossa taas ja meidän EU/Nato kiimailijat tyhjentävät itsensä pöksyihin. Voi tätä maata, ei omat asiat ei edes kiinnosta ...
- Anonyymi
Aivan. Niin asia vaan menee. Valitettavasti.
- Anonyymi
Samaa mieltä . Terv Suomessa syntynyt Suomalainen
- Anonyymi
Suomi pitäisi pitää siistinä. Tuollaisia kaupustelijoita ja kerjäläisiä tänne ei kaivata.
- Anonyymi
Eikä röyhkeitä varkaita!💰👊!
- Anonyymi
Tuollahan tuo pitää tiedotus tilaisuutat Stubin kanssa TV:ssä .Stub Englanniksi ja Zelensky venäjäksi, eikä lähetys ole edes tulkattu .Heheheh... Venäläisillekö tuo on suunnattu?
Englannin kielisestä osuudesta sai selvän jotta Ukrainaa tuetaan ja käsitys jäi että rauhaa halutaan mutta tinkimättä Ukrainan tavoitteista Eurooppalaisena itsenäisenä valtiona ja taustalla Eurooppa asettuu tukemaan tuota .Rauhaa edellytetään ehdottomana ja talouspakotteita ollaan valmiita jatkamaan jos näkemyksien pohjata ei Venäjä hyväksy rauhaa. Ei pojat ei synny rauhaa . Rauha syntyy kun osapuolet ovat molemmin puolin avoimia ja valmiita joustamaan .Pakote politiikka, jota Suomessa hallitus on käyttänyt ja käyttää palkansaajia kohtaan ei Venäjää kohtaan toimi. - Anonyymi
Totta
- Anonyymi
Zelenkyllä on tunteet,toisin kuin putinilla,joka tapattaa kaikki sotilaat,niin Venäjältä kuin ukrainastakin!
- Anonyymi
Jos kansataan on huoli ,pyrkii rauhaan. Nyt tukeutuu Euroopan unioniin ja neuvotteleen ns. kahta kanavaa .USA välityksellä johon myös nojaa vahvasti. Eu :n tuella sitoutuu Eu:hun ja pyrkii vahvasti myös Natoon .Stub myös puheessaan olettaa Ukrainan liittyvän Eu:n yhteyteen ,sekä tulevaisuudessa Natoon jota pidetään rauhan edellytyksenä ,joka on myös yksi kynnyskysymyksistä ja sodan syistä. Turump on yhteydessä Venäjään ,Eu ei. Tuollaisilla eväillä ei ole nähtäivissä olevaa edellytystä saavuttaa rauhaa. Todennäköisimmin se syntyisi USA välityksellä irtautumalla Eu:n pakotepolitiikasta jos on syntyäkseen. Ukrainan oikeuteen suvereniteettiin en kiistä, mutta rauhan neuvotteluissa on löydettävä jokin molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Kompromissi, eikä se synny jos kolmas osapuoli työntää lusikkansa soppaan ehdottomuuksineen. Tunteet on työnnettävä sivuun ja ajateltava seuraamuksia jotka sodan jatkamisesta tulee . Rauhallakin on hinta ,siitä ei tässä tapauksessa pääse yli eikä ympäri,mutta kumpi on helpompi maksaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Anniina Valtonen tilittää - Potkut avasivat sanaisen arkun: "Ainut asia elämässä..."
Suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Ylen muutosneu882988Purraa riepoteltiin kuin märkää rättiä...
...Purra vastaukset olivat pelkkää persujargonia, hermotkin kärähtivät hänellä pari kertaa. Arvosanaksi jäi nolla näistä4772301- 891612
Vaikka pidät minua
Herkkänä ja kilttinä niin tiedät että olen vahvaa tekoa. Vaikka mitä tapahtuisi niin yleensä selviän. Lähes aina. Nyt on501336Nainen, tilanne on nyt tämä
että olen pyristellyt irti vahvoista tunteista sinuun, ja alku on näyttänyt hyvältä. Olisiko viikko jo taisteltu. Vielä701198- 78923
Ellen Jokikunnas paljastaa - Näin Ralph-poika, 8, vaikuttaa Italiassa asumiseen: "Jos jossain..."
Miten käy Italiassa asumisen tulevaisuudessa? Ellen Jokikunnas ja Jari Rask remontoivat unelmiensa kodin Italiaan ja sa15874- 31866
Sheikki Laakso puolustaa poikaansa ja ilmeisesti tunnustaa itse nuorena syyllistyneensä samaan
Perussuomalaisten kansanedustajan Sheikki Laakson poika Nico Laakso on persujen kuntavaaliehdokas Kouvolassa ja aluevaal75816Tänään Uutisnuotassa !
Ähtärin valtuustoryhmien Kokoomus, Keskusta, SDP ja KD kannanotto 27.3.2025 Ähtärinjärven Uutisnuotassa: *Rakentavaa yh41767