Lopputulema

Rauha tulee vielä lopulta Ukrainaankin, se on jo nähtävissä. Näin käy aina kaikissa sodissa, kun sotiminen ei näytä jatkamalla tuottavan enää hyötyä kummallekkaan osapuolelle.

Mikä on lopputulos ?

Sekä Venäjän että Ukrainan tappiot ovat valtavia. Molempien miestappiot ja inhimillinen kärsimys eivät ole mitattavissa olevia asioita. Suhteessa ukraina on tietenkin menettänyt enemmän, mutta kuten todettu, näitä on vaikea mitata.

Mitä on saavutettu sodalla?
Ukraina on siirtynyt länsileiriin pysyvästi. Se on luonut erittäin monipuoliset suhteet Euroopan valtioihin sekä taloudellisesti, sotilaallisesti että henkilökohtaisina kontakteina. Ukrainan jälleenrakentamiselle on luotu perustaa ja avun tarjoajia on ympäri maailmaa.
Venäjä teki Ukrainasta pysyvän vihollisen itselleen sukupolvien ajaksi, arvet paranee hitaasti vasta sukupolvien päästä, me suomalaiset sen kyllä tiedämme. Venäjä menetti taloussuhteet läntiseen maailmaan, eikä investointeja ole odotettavissa, vaan pakotteet jatkunevat jossain muodossa pitkään. Venäjä on menettänyt Pohjoismaiden luottamuksen ja Arktinen alue on siirtynyt Suomen ja Ruotsin natojäsenyydellä enemmän Naton valvontaan.

Asetelma ennen sotaa / sodan jälkeen tulee olemaan Venäjälle raskaasti tappiollinen.

Kannattiko lähteä sotimaan?
- ei se opi
5122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sotiminen on hyvä business, sanoi Putin, ja lähti Ukrainaan.

Äänestä

Lopputulos tulee olemaan Venäjän kannalta loistava, pelkästään Krim on tuhansien miljardien arvoinen.

Äänestä
  • Venäjä on jo menettänyt nuo "tuhansien miljardien" mannut hyökkäyssotansa aiheuttamina tappioina.

    Äänestä

  • Venäjähän on tuhonnut tulevaisuutensakin. Ei kukaan luota Venäjään ja tästä on vakavia seurauksia kaikelle Venäjän kansainväliselle toiminnalle.
    Uskaltaako joku kaupallinen toimija investoida Venäjälle, tehdä mitään kaupallisia sopimuksia?
    Poliittiset sopimukset Venäjä on menettänyt täysin.


    Nytkin Putin koko ajan rikkoo Trumpinkin kanssa tekemiään sopimuksia, esim juuri sovittuja rajoituksia energiakohteidennpommittamisen osalta, Putin rikkoi jo tunnin päästä.

    Trump näyttää olevan täysin kykenemätön neuvottelija ja rauhanneuvotteluja. Putin lupailee mitä,vain, mutta rikkoo heti lupaukset eikä Trump näytä uskaltavan tehdä yhtikäs mitään. Putin odotutti nöyryyttävästi Trumppia ennenkuin vaivautui puhelimen ääreen. Ja kun toimittaja kysyi tästä eli eikö hänen pitäisi olla keskustelemassa Trumpin kanssa, niin Putin vain naurahteli, ehtiihän sitä. Ja Trump nöyränä vain odotteli….
    Todella heikkoa ja luokatonta toimintaa Trumpilta, tuosta ei tule yhtään mitään…
    No tämän on kyllä jo Euroopan johtajatkin huomanneet ja Euroopassa on käynnissä ennennäkemätön ryhdistäytyminen. Toivottavasta hajanainen Eurooppa onnistuu kokoamaan rivinsä, Sillä onhan Euroopan resurssit valtavat kaupallisesti ja myös sotilaallisesti.

    Äänestä

Putinin Venäjälle aiheuttamaa vahinkoa ei voi mitata rahassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rauha tulee vielä lopulta Ukrainaankin, se on jo nähtävissä. Näin käy aina kaikissa sodissa, kun sotiminen ei näytä jatkamalla tuottavan enää hyötyä kummallekkaan osapuolelle.

Mikä on lopputulos ?

Sekä Venäjän että Ukrainan tappiot ovat valtavia. Molempien miestappiot ja inhimillinen kärsimys eivät ole mitattavissa olevia asioita. Suhteessa ukraina on tietenkin menettänyt enemmän, mutta kuten todettu, näitä on vaikea mitata.

Mitä on saavutettu sodalla?
Ukraina on siirtynyt länsileiriin pysyvästi. Se on luonut erittäin monipuoliset suhteet Euroopan valtioihin sekä taloudellisesti, sotilaallisesti että henkilökohtaisina kontakteina. Ukrainan jälleenrakentamiselle on luotu perustaa ja avun tarjoajia on ympäri maailmaa.
Venäjä teki Ukrainasta pysyvän vihollisen itselleen sukupolvien ajaksi, arvet paranee hitaasti vasta sukupolvien päästä, me suomalaiset sen kyllä tiedämme. Venäjä menetti taloussuhteet läntiseen maailmaan, eikä investointeja ole odotettavissa, vaan pakotteet jatkunevat jossain muodossa pitkään. Venäjä on menettänyt Pohjoismaiden luottamuksen ja Arktinen alue on siirtynyt Suomen ja Ruotsin natojäsenyydellä enemmän Naton valvontaan.

Asetelma ennen sotaa / sodan jälkeen tulee olemaan Venäjälle raskaasti tappiollinen.

Kannattiko lähteä sotimaan?
- ei se opi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu