ONNETON KANSA

Suomi on jälleen maailman ”onnellisin” maa – Tutkijan mukaan onnellisuusraportti ei kerro mitään onnellisuuden tunteesta
Tekijä STT -20.3.2025 | 2:040
Suomi on YK:n sponsoroiman The World Happiness -raportin mukaan jälleen maailman onnellisin maa. Ero toiseksi sijoittuneeseen Tanskaan on kasvanut hieman viime vuoteen verrattuna.

Suomi on sijoittunut koettua onnellisuutta mittaavassa kyselyssä ensimmäiselle sijalle jo kahdeksana vuonna.

Kymmenen kärjessä ovat myös muut Pohjoismaat Islanti, Ruotsi ja Norja. Viimeisellä sijalla on Afganistan, jossa äärijärjestö Taliban otti jälleen vallan vuonna 2021.

Costa Rica ja Meksiko ovat molemmat ensimmäistä kertaa kymmenen parhaan joukossa. Yhdysvallat taas sai kaikkien aikojen huonoimman tuloksensa ja on sijalla 24. Parhaimman tuloksensa Yhdysvallat sai vuonna 2012, jolloin se oli sijalla 11.

20 onnellisimman maan joukkoon yltäneiden Liettuan, Slovenian ja Tshekin kaltaisten maiden jatkuva noususuuntaus korostaa raportin mukaan sitä, että Itä-, Keski- ja Länsi-Euroopan onnellisuustasot ovat lähentymässä.

Onnellisuusluokitus perustuu eri maissa tehdyn kyselyn kolmen vuoden keskiarvoon. Kyselyssä vastaajat arvioivat itse onnellisuutensa astetta.

Onnellisuuden mittaamiseen käytetään Cantril Ladder -mittaria. Siinä vastaajien pitää antaa omalle senhetkiselle elämälleen arvosana asteikolla 0–10, jossa 10 on paras mahdollinen ja 0 huonoin mahdollinen elämä.

Raportissa kyselyn tuloksia tarkastellaan eri muuttujien kautta. Näitä ovat bruttokansantuote asukasta kohden, terveiden elinvuosien odote, sosiaalinen tuki, vapaus, anteliaisuus ja korruption taso.

Joustavuus tekee onnelliseksi

Helsingin yliopiston tutkija Jennifer De Paolan mukaan ei ole yllättävää, että Suomi on vuodesta toiseen onnellisuusraportin ykkössijalla.

– Tyytyväisyys elämään riippuu monista tekijöistä, kuten luottamuksesta instituutioihin, yhteiskunnan tasa-arvoisuudesta ja sosiaaliturvasta. Näillä mittareilla käy järkeen, että suomalaiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, Suomessa asuva italialaistaustainen De Paola sanoo STT:lle.

De Paolan mukaan Suomen sijoitusta selittävät myös yhteiskunnan ja ihmisten joustavuus.

– Suomalainen yhteiskunta on hyvin joustava, esimerkiksi mitä tulee elämänmuutoksiin, kuten opiskeluun aikuisiällä, tai jopa hierarkioihin työelämässä. Tämä on mielestäni yksi tyytyväisen elämän avaimista.

”Onnellisuus-sana hämmentää”
11305
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

De Paolan mukaan raportissa ei kuitenkaan pitäisi puhua onnellisuudesta lainkaan.

– Kyselyssä kysytään ennemminkin tyytyväisyydestä. Tulokset eivät kerro mitään onnellisuuden tunteesta eli siitä, kuinka usein ihmiset kokevat positiivisia ja negatiivisia tunteita.

– Uskon, että kyselyyn on valittu sana onnellisuus myös siksi, että se on eräänlainen taikasana, jolla saadaan ihmisten huomio herätettyä.

De Paolan mukaan tutkimukset osoittavat, että tyytyväisyys elämään korreloi jonkin verran positiivisten tunteiden yleisyyden kanssa.

– Onnellisuus-sanan käyttäminen hämmentää ihmisiä. Usein ihmetellään, että miten suomalaiset voivat olla kaikkein onnellisimpia, kun eiväthän he edes hymyile.

Myös onnellisuustutkija Markku Ojasen mukaan onnellisuuden käsitteen käyttäminen on hieman harhaanjohtavaa.

– Kyllä tämä tutkimus nyt varmaan jonkin verran onnellisuuttakin mittaa, mutta minusta on hieman huvittavaa, että hankkeen nimessä on onnellisuus, kun aivan suoraan onnellisuudesta ei kysytä, Ojanen sanoo STT:lle.

Costaricalaisen ekonomisti Mariano Rojasin mukaan termiä onnellisuus käytetään onnellisuusraportissa yläkäsitteenä. Rojas on ollut kirjoittamassa tämän vuoden raporttia.

– On huomattava, että kyselyssä termi onnellisuus ei viittaa onnellisuuden tunteeseen, vaan arvioon, jonka ihmiset tekevät elämästään, Rojas tarkentaa STT:lle.

Pelkkä kysely ei riitä

Voidaanko onnellisuutta – tai tyytyväisyyttä – edes mitata samalla mittarilla ympäri maailman?

De Paolan mukaan kyselyn kysymystä oletettavasti tulkitaan hieman eri tavalla eri maissa.

– Jo asteikko 0–10 voi tarkoittaa eri maissa eri asioita, hän huomauttaa.

De Paolan mukaan olisi tarpeen käyttää kyselyn lisäksi myös laadullisia haastatteluja, joissa ihmisiä pyydettäisiin selittämään vastauksiaan.

Ojasen mukaan luotettavamman kuvan vastaajien onnellisuudesta voisi saada mittaamalla laajemmin hyvinvointia. Tällaisessa kyselyssä voitaisiin kysyä monia hyvinvointiin liittyviä asioita, esimerkiksi mielekkyyttä, toiveikkuutta, turvallisuutta ja elämän hallinnan kokemusta.

– Olen itsekin tehnyt tällaisia kyselyitä. Ongelmana on, että ne ovat työläitä, hän toteaa.

Frida Ahonen

Äänestä

Sanoisin, että yksinkertaisin.

Äänestä

Maailman suurin valhe. Hitlerkin olisi kateellinen.

Äänestä

Kun puhutaan onnellisimmasta kansasta niin se ei tarkoita että kaikki oltaisiin onnellisia vaan sitä että ollaan onnellisempia kuin muut.

Äänestä
  • Minä voin sanoa olevani onnellinen tai tyytyväinen. Muutin pitkän ajan jälkeen Australiasta takaisin kotiin ja elämääni on siunattu monella tavalla. Jos pitäisi valita joku muu maa, jossa luulisin olevani tyytyväisempi elämääni kuin täällä, en osaisi valita mitään maata. Oma kotimaa on se paras. Enkä edes ole varakas, enkä ihan tervekään. Minulla ei juuri oloe ystäviä. En käy lomamatkoilla. Ei ole varaa kovin terveelliseen ruokaan jne. Silti lasken siunauksiani päivittäin. Parasta on tieto, että pian täältä pääsee pois. Jeesus tempaa omansa pian taivaaseen ahdistuksen ajan alta. Jos ette usko ajoissa päästäksenne mukaan, uskokaa edes sitten. Älkääkä ottako sitä merkkiä!

    1Äänestä

Kyllä nytkin taas tuli todiste samana päivänä kun onnellisuus uutinen sanottiin.tampereella tänään nainen murhattu kotonaan.oli onnellinen perhe voi tätä ihanaa onnellisuutta
😊😊😊😄😃😁😀😆😅🤗🤗🤗🤗Onnellista päivän jstkoa jokohan on toinenkin nainen murhattu parisuhde väkivallan uhrina
Ollaan met onnellisia jeeee

Äänestä

Kuka voi olla noin tyhmä että uskoo tuollaiseen valheeseen?
Suomi on täysin vastakohta tuolle valeelle.
Surkein maa koko pohjolassa.

Äänestä

Vituixmän Suomen tasavalta-niminen epäitsenäinen Valtio.☠️

Äänestä

Onnellisuus prosentti kertoo aivan muusta kuin onnellisuudesta.se on palveluiden toimivuutta.sillä ei ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa.sitä paitsi keskiarvo oli vain 7.74.joka on alle tyydyttävän arvosanan.Oikeistoloiset tilasivat onnellisuus arvion.jotta voivat heikentää sosiaaliturvaa.aika kieroa peliä loispuolue kokoomuksella.jossa haisee kalmanhaju.

Äänestä

Asian ytimessä ollaan. Maa antaa täysjärkiselle, työtätekevälle hyvät puitteet nauttia turvallisesta ja helposta elämästä. Maassa ei tulla miljonääriksi, eikä rahalla edes täällä saa mitään, mitä ei jo keksituloinen saisi (poislukien luksusasunnot, autot, mökit, veneet).
Se mikä tämän maan voi pilata, on nuo mamut, jotka perustavat tänne omia sääntöjään, kieltään, uskontoaan ja kulttuuriaan viljeleviä saarekkeita, joissa ei osallistuta yhteiskunnan kannattelemiseen verotuloilla, tai tehdään rikoksia.
Valkoiset ovat maailmassa jo alle 20 % globaalista populaatiosta, joiden maita, kulttuuria ja elinympäristöä pitää kiireellä alkaa suojelemaan. Vähän kuin saamelaisia, aboriginaaleja tai Amazonin asukkaita.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomi on jälleen maailman ”onnellisin” maa – Tutkijan mukaan onnellisuusraportti ei kerro mitään onnellisuuden tunteesta
Tekijä STT -20.3.2025 | 2:040
Suomi on YK:n sponsoroiman The World Happiness -raportin mukaan jälleen maailman onnellisin maa. Ero toiseksi sijoittuneeseen Tanskaan on kasvanut hieman viime vuoteen verrattuna.

Suomi on sijoittunut koettua onnellisuutta mittaavassa kyselyssä ensimmäiselle sijalle jo kahdeksana vuonna.

Kymmenen kärjessä ovat myös muut Pohjoismaat Islanti, Ruotsi ja Norja. Viimeisellä sijalla on Afganistan, jossa äärijärjestö Taliban otti jälleen vallan vuonna 2021.

Costa Rica ja Meksiko ovat molemmat ensimmäistä kertaa kymmenen parhaan joukossa. Yhdysvallat taas sai kaikkien aikojen huonoimman tuloksensa ja on sijalla 24. Parhaimman tuloksensa Yhdysvallat sai vuonna 2012, jolloin se oli sijalla 11.

20 onnellisimman maan joukkoon yltäneiden Liettuan, Slovenian ja Tshekin kaltaisten maiden jatkuva noususuuntaus korostaa raportin mukaan sitä, että Itä-, Keski- ja Länsi-Euroopan onnellisuustasot ovat lähentymässä.

Onnellisuusluokitus perustuu eri maissa tehdyn kyselyn kolmen vuoden keskiarvoon. Kyselyssä vastaajat arvioivat itse onnellisuutensa astetta.

Onnellisuuden mittaamiseen käytetään Cantril Ladder -mittaria. Siinä vastaajien pitää antaa omalle senhetkiselle elämälleen arvosana asteikolla 0–10, jossa 10 on paras mahdollinen ja 0 huonoin mahdollinen elämä.

Raportissa kyselyn tuloksia tarkastellaan eri muuttujien kautta. Näitä ovat bruttokansantuote asukasta kohden, terveiden elinvuosien odote, sosiaalinen tuki, vapaus, anteliaisuus ja korruption taso.

Joustavuus tekee onnelliseksi

Helsingin yliopiston tutkija Jennifer De Paolan mukaan ei ole yllättävää, että Suomi on vuodesta toiseen onnellisuusraportin ykkössijalla.

– Tyytyväisyys elämään riippuu monista tekijöistä, kuten luottamuksesta instituutioihin, yhteiskunnan tasa-arvoisuudesta ja sosiaaliturvasta. Näillä mittareilla käy järkeen, että suomalaiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, Suomessa asuva italialaistaustainen De Paola sanoo STT:lle.

De Paolan mukaan Suomen sijoitusta selittävät myös yhteiskunnan ja ihmisten joustavuus.

– Suomalainen yhteiskunta on hyvin joustava, esimerkiksi mitä tulee elämänmuutoksiin, kuten opiskeluun aikuisiällä, tai jopa hierarkioihin työelämässä. Tämä on mielestäni yksi tyytyväisen elämän avaimista.

”Onnellisuus-sana hämmentää”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu