Seuraavat piirteet voivat kertoa, että profiili on tekaistu trollaustarkoituksessa:
Käyttäjän nimi kuulostaa keksityltä.
Profiili on uusi tai avattu tietyn mediatapahtuman yhteydessä.
Profiililla on vähän omia julkaisuja.
Profiilikuvana on henkilökuvan sijaan avatar, symboli- tai kuvituskuva. Vaihtoehtoisesti käytetty henkilökuva löytyy Googlen käänteisen kuvahaun avulla toisaalta netistä. Se voi olla esimerkiksi julkkiksen kuva tai yhdistetty toiseen tiliin.
Julkaiseminen on epäsäännöllistä. Joskus julkaisuja on erittäin paljon ja välillä tili hiljenee täysin.
Profiilin käyttämä kieli on kömpelöä ja siinä esiintyy outoja kielioppivirheitä.
Sisällöissä ei kerrota juuri mitään henkilökohtaista. Profiilissa ei kerrota henkilön asuinpaikkaa, ikää, työtä tai mielenkiinnon kohteita.
Viestien sisällöt edustavat äärimmäisiä näkökulmia.
Tili pommittaa samoilla kommenteilla useita keskusteluja.
Kaverilistalta löytyy toisia epäilyttävän tuntuisia profiileita. Verkostossa ei ole merkkejä esimerkiksi sukulaisista tai perheenjäsenistä.
Saman profiilin kirjoituksia löytyy eri somealustoilta epäilyttävissä yhteyksissä.
Trolliprofiilin paljastaminen vaatii siis hieman salapoliisityötä. Joskus kuitenkin uskottavan profiilin rakenteluun on nähty kovasti vaivaa ja profiilia on vaikea tunnistaa epäaidoksi. Jos epäilet käyttäjätiliä valheelliseksi, ilmianna se sivuston ylläpitäjälle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.