Tuleeko nyt Suomeen uudestaan 1990-luvun lama?

Anonyymi-ap

Hallituksen kehysriihi on tulossa ja todennäköisesti leikkaukset jatkuvat.
Työttömyyden ennustetaan nousevan samalle tasolle kuin 1990-luvun lamassa. Nyt myös julkiselta puolelta tullaan irtisanomaan työntekijöitä samaan aikaan kun konkurssit jatkuvat yksityisellä sektorilla.

Valtion budjettitalous vuonna 2025
• Tulot 76,0 miljardia euroa
• -1,0 miljardia euroa kevään kehykseen nähden.
• Taustalla heikentyneet verotuloarviot sekä tupakkaveron korotuksen aikaistus vuodelle 2024.
• Menot 88,1 miljardia euroa
• +0,5 miljardia euroa kevään kehykseen nähden.
• Taustalla automaattiset tekijät, kuten korkomenojen kasvu 360 miljoonalla eurolla.
• Tasapaino -12,2 miljardia euroa, 1,5 miljardia euroa heikompi kehykseen nähden.

Näyttää siis siltä, että uutta ulkomaan velkaa hallitus ottaa 12,2 miljardia.
Mihin ulkomaan velkaa otetaan, kun sosiaaliturvaa leikataan yhdeksän miljardia ja lisää leikkauksia on tulossa?

Otetaanko ulkomaan velkaa perintöveron poistamiseksi 1,3 miljardia? Otetaanko ulkomaan velkaa eniten ansaitsevien marginaaliveron vähentämiseksi? Pitäisikö varakkaiden verovähennysten sijaan myös pääomatuloja verottaa progressiivisesti kuten palkkatuloja ja eläkkeitä. Pitäisikö varallisuusvero palauttaa, kun verokertymä on yli 12 miljardia alijäämäinen?

Pitäisikö pieni- ja keskituloisten ostovoimaa lisätä leikkaamisen sijaan? Suomessa monet sosiaalietuudet ovat verotettuja. Pienituloiset käyttävät kaikki tulonsa kulutukseen ja maksavat korkean arvonlisäveron 25,5 %. Työttömät maksavat 20 % veroa työttömyyspäivärahoista + arvonlisäveron.

Liian moni suomalainen jonottaa "parasta ennen ruokaa" yhä pitenevissä ruokajonoissa, kun toimeentulotuki ei riitä. Kymmenettuhannet ovat joutuneet muuttamaan pieniin vuokra-asuntoihin nukkumalähiöissä, joissa ei ole työpaikkoja.

Talouskasvua ei näytä olevan tulossa työllisyyttä hoitamaan, joten pitäisikö hallituksen ottaa työllisyyden hoito ykkösasiakseen - varakkaiden uusien veroetujen lisäämisen sijaan?

4

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kurjuus ja köyhyys lisääntyy.. On varmaan tehty Suomalaisten onnellisuuskysely Helssingin hienostoalueella asuville. Ehkäpä Kauniaisistakin on kysytty. Näin voimme olla taas onnellisia. Maailman onnelisimpia , kuten pohjois - koreassa konsanaan. Kun päähän potkitaan ja leivän reikä levenee. Kermap..erseille etuja lisätään.

    • Anonyymi

      Taitaa iskeä rutto jo muuallakin eli emme ole etulyöntiasemessa vieläkään.

    • Anonyymi

      STT:n uutisten mukaan viime vuonna 33.000 kotitaloutta sai Kelalta kehotuksen muuttaa halvempaan asuntoon.

      Muuttokehotuksia lähetettiin erityisen paljon alueille, joissa on paljon perustoimeentulotuen saajia, eli suuriin kaupunkeihin.

      Kelan mukaan eniten muuttokehotuksia saivat helsinkiläiset, eli lähes 5.900 kotitaloutta joutuu muuttamaan halvempaan asuntoon.
      Pirkanmaalaiset saivat 3.800 muuttokehotusta halvempaan asuntoon.
      Länsi-Uudenmaalle ja Varsinais-Suomeen repsahtaa molempiin 2.800 muuttokehotusta kotitalouksille.

      Orpon hallituksen lakimuutoksella Kela ei voi hyväksyä perustoimeentulon ylittäviä asumismenoja ilman perusteita.

      Perustoimeentulotuessa on kunnilla erilaiset enimmäisrajat asumismenoiksi. Helsingissä on yhden hengen asumismenossa korkein enimmäisraja, eli 715 €/kk. Matalin raja on Kihniössä, jossa yhden hengen asumismenoksi hyväksytään 363 €/kk.

      Asumistukea on leikattu Orpon hallituksen aikana myös siten, että työtulot huomioidaan. Aiemmin sai ansaita 300 €/kk ilman, että se vaikutti tukeen. Nyt esim. pätkätyöläisten on vaikea saada asumistukea korkeisiin vuokriin.

      Pienituloisten asumistukia on leikattu Kelan mukaan noin 30 miljoonalla eurolla.

      Minne 33.000 muuttokehotuksen saaneet muuttavat? Löytyykö työttömille työpaikkoja sieltä, missä on halvimmat vuokra-asunnot ja kasautuneet isot ongelmat, joita suurtyöttömyys aiheuttaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4472
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      11
      2433
    3. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      172
      1605
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      243
      1486
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1370
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      120
      1277
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      72
      1199
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      8
      1176
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      66
      1115
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      966
    Aihe