JO oli pölinätä pöntössä herroilla ja narreilla, kun Jumalan oikea käsi, Ukrainan Zelenskyi vieraili suomessa, Hesassa, Stubbin vieraana, ja tietysti rouvatkin olivat näyttävästi mukana miljoonia suomen valtiolle maksaneessa tapaamisessa ja kestityksissä.
Kaikki itselleen kunnioittavasti kumartavat suomalaiset, ylin johto, kansalaisille vääryydentekijät olivat mukana villissä menossa, suomihan on nyt se fasistien ihannemaa, villi länsi, joksi fasistipäättäjät ovat sen halunneet muovautuvan.
Ja Rakkautta oli ilmassa, koska suomalaiset osaavat kyllä rakastaa kaltaisiaan verenimijöitä.
Halauksia riitti puolin ja toisin, niitä ei ollut rajoitettu, niin kuin Hesan keskustan liikennettä.
Purra yritti piilotella saksiaan, jotka sillä oli mukana , kaiken varalta, niin kuin leikkaajalla kuuluukin olla. ja tietysti hän yritti turvautua Orpon lahkeeseen, koska siellä oli varapakka saksien piilottamiseen.
Ja rahaa kuulosti Suomen valtiolla olevan, aivan liiaksi asti, niin että sitä oli taas vara luvata Ukrainaankin vietäväksi muutama miljardi, mikä asia tietysti sovittiin vain pressojen kahdenkeskisessä juttelussa, ilman julkituloa.
Ja rakkautta oli riittämiin herrojen kesken, niin että se näkyi ja tuntui jo ilmanalassakin.
Ja Purrakin lupasi taas leikkauksista rahaa, saksia salamyhkäisesti vilauttelemalla.
Joidenkin päänahasta ne rahat olisi taas nyljettävä, ja keltäpä muilta kuin suomen köyhiltä.
Rikkaat oli jätettävä rauhaan, istumaan vartijana rahakirstunsa päälle, koska heitä odottivat ilmaiset, niljakkaat hedelmöityshoidot, jonka tapaiset olivat sammakoilla kutuaikana.
Trumpin nimeä ei mainittu laisinkaan, koska eihän Jumalakaan ole luvannut nimeään turhaan mainittavan, eikä antanut lupaa pitää muita jumalia., Ei Raamatussa, ei katkismuksessa.
Putinin nimeä ei tietystikään unohdettu mainita.
Muutama ihminen oli palkattu kameroiden eteen yleisöksi, ettei näyttämö olisi niin autio ja tyhjä TV- katsojille.
Ja ero rakkaiden isäntäparin ja vierailijoiden välillä oli traaginen ja koskettava.
Vierailevaa rouvaa tietysti kyllä lämmitti eniten miljardeja sisältävä rahaväsky, joka oli vielä lisänä niihin miljardeihin, jotka suomen valtionjohto oli ojentanut vierailevalle, Ukrainan pressalle, jonka olivat fasistiystävät nostaneet valtaan syrjäytettyään maan oikean johtajan. kaikki muu oli teatteria parhaimmillaan.
Niin että rahaa kyllä on, ja lentokoneella pääsee, kun ei tarvitse itse maksaa mitään, kun kaiken maksaa suomen valtio, kun kyseessä ovat fasistiystävät.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.