Perussuolaiset eivät loikkaa kieltävä sopimus tehtävä

Onko tämä taas persu vitsi? Persuilla ei ole seurantaa eikä sanktioita pettää äänestäjiä.Persuista eniten loikkauksia Suomessa.

Persujen lakkauttama YLE kertoi.
5195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Perussuomalaiset ja Liike Nyt ovat menettäneet eniten aluevaltuutettujaan muihin puolueisiin vuoden 2022 vaalien jälkeen. Kokoomus on houkutellut loikkareita riveihinsä eniten.

Tyäväestöpuolueen liituraita Dressmannit ja minkissä rypevät Diorit
valitsevat oikeist sekoomuksen keventääkseen mamu ja nazi profiiliaan

Äänestä

Ei näytä pitävän sopimukset kun ei ole sanktioita. ja saa palata takaisinkin.

Otan tässä vaan esimerkin Kotkan Persulasta : Kotkan paikallisyhdistystä hiertää pitkään kaupungissa kytenyt irtisanomiskiista. Sunnuntaina Kotkan perussuomalaiset päätti erottaa puolueen paikallisvaikuttajan Arto Hirvosen valtuustoryhmästä. Myös Kotkan perussuomalaisten sihteeri Markku Stenholm on ilmoittanut eroavansa yhdistyksestä.

Kuntavaali 2025 erotettu sihteeri IDA Markku Stenholm on pesty puhtaaksi ja on Perseilijöijen ehdokkaana, kenen takki kääntyi?

Äänestä

Pertsut kieltävät oman ryhmäkurinsa ei muka ole , uskokoon höynäytetyt. Tilastot puhuu.faktaa, perseissä et ryhmäkurista poikkea tai olet pelistä pois, onhan näitä pudotettuja Kotkassakin, hys hys

Äänestä

Teijo Kallioniemi - Perussuomalaiset Kotka rajoitti sitä, kuka voi kommentoida tätä julkaisua.

Tästä ei sitten puhuta humpuukkiteltoilla

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko tämä taas persu vitsi? Persuilla ei ole seurantaa eikä sanktioita pettää äänestäjiä.Persuista eniten loikkauksia Suomessa.

Persujen lakkauttama YLE kertoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu