Lahkoutuminen

Helluntailaisuus ei ole syntynyt kristinuskosta eikä uskonpuhdistuksesta,
Kyse jenkkiläisestä uususkonnollisesta liikkeestä.

▪︎Kristinusko - 2000 vuotta.
▪︎Helluntailaisuus - 100 vuotta.
108505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 108

Vanhimmat

Voidaan myös väittää jehovalaisuus on syntynyt kristinuskosta.

Äänestä
  • Lahkoutuminen on hyödyllistä, sillä siten erilaiset näkökannat tulevat korostuen esille. Jos se on Raamatun mukaista, niin se rikastuttaa kristinuskoa. Eri näkemykset eivät sulje pois toisiaan. Hyvä Isämme ei niuhota lapsilleen, kun he etsivät " isänsä kasvoja"Jokainen etsivä löytää uskonsa yksilöllisesti. Kristittyjen on pidettävä yhtä ja rakastettava uskonsa alussa olevia, koska kristitty ei tule koskaan valmiiksi. Apostoli Johanneskin tuli vanhana ja viisaana rakkaudelliseksi kaikkia kohtaan. Ei ole hyväksi riidellä toisarvoisista symbolisista asioista. Jos joku haluaa tai tarvitsee rituaaleja, sakramentteja tai pappia, niin se sallittakoon, tai jos joku harjoittaa kristinuskoa vain yksin kammiossaan, niin sekin on ok.

    Äänestä

"Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi."

Äänestä

Uskonpuhdistuksesta nyt ei syntynyt kuin noitavainoja.

Ne syntyivät ettei katolista kirkkoa enempää arvosteltaisi, mutta levisivät myös luterilaisuuteen.

Ei ihme jos niihin vähän kyllästyttiin.

Äänestä
  • Uskonpuristaja Matti Luhter pani Saksan kuntoon!⛪️📖🍺🍺🍺🍺🍺🍺🇩🇪😇👍

    Äänestä

Kokevatko lahkolaiset olevansa noitia ?

Äänestä

Lahkolaiset eivät ymmärrä mitä tarkoittaa uskonpuhdistus ja parannuksen teko.

Äänestä

Pastorit käyttävät puljustaan nimitystä "h-liike" jollaista ei ole Raamatussa.

Äänestä

Uskonpuhdistus tarkoittaa sitä että munkki kirjoittaa teesejä kirkon oveen, eroaa luostarista ja nai nunnan.

Siitä syntyy hässäkkä jossa kaikkea aletaan epäillä luopioksi ja jos siltä näyttää, poltetaan noitana. Eikä se tarkoita vain naisia, vaan yhtälailla miehiä, joilla ei ole hyvä oppi, poltetaan ja jos tuntuvat olevan vaaraksi kirkolle.

Kaikenlaisia kahelia mielipiteitä uskonpuhdistuksessa saa olla juutalaisista sekä muista.

Sellaista se on ollut herjasi ketä tai mitä tahansa.

Äänestä
  • Ja tapetaan tuhansia anabaptisteja.

    Äänestä

Tiesitkö että protestanttisuus syntyi uskonpuhdistuksen seurauksena.

Äänestä
  • Maailman todellisuus näyttäytyy karulla tavalla.
    Mitä tulevaisuus tuo tullessaan ?

    Äänestä

Eikö viimein olisi ihmiskunnan aika puhdistautua uskonnoista ja elää olemassa olevassa todellisuudessa.

Äänestä

Liikkeistä syntyy lahkoja.
Helluntailiike on liike.

Äänestä
  • Lahkosaarnaajat käyttää hypnoottista heiluriliikettä hyväkseen kävelemällä edestakaisin lavalla. Huutaminen ja karjuminen, jopa eläinten äänillä. Ihminen kun alka täristä ja vapista ja sekoilla sanoistaan, niitä sitä kutsutaan "henkikasteeksi."

    Lääkärilehessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajie käyttämisä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Lahkosaarnaajat käyttää hypnoottista heiluriliikettä hyväkseen kävelemällä edestakaisin lavalla. Huutaminen ja karjuminen, jopa eläinten äänillä. Ihminen kun alka täristä ja vapista ja sekoilla sanoistaan, niitä sitä kutsutaan "henkikasteeksi."

    Lääkärilehessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajie käyttämisä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

    😹👍

    Äänestä

Azusinkatu oli kuuluisa punaisten lyhtyjen katu, jossa ei ollut yhtään oikeata kristittyä.

Äänestä
  • Charles Fox Parham was the father of Modern Pentecostalism.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Charles Fox Parham was the father of Modern Pentecostalism.

    Monien helluntaipastorien silmät auenneet etteivät azusalaiset henget olleet Jumalasta.

    Äänestä

  • Azusinkatu synnytti HELL uskonnon, Jezusinkatu synnytti kristinuskon.😇

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Charles Fox Parham was the father of Modern Pentecostalism.

    Trolli taas valehtelee.
    Kommonistit orjallisesti vastustaa kristittyjä.

    Äänestä

Onko mielestäsi helluntaipastorit vanhurskauden ja lähimmäisten palvelijoita ?

Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

Äänestä

Uususkonnollisuus on petollista.
Samat henget vaikuttavat.

Äänestä
  • Luther??

    Äänestä

Uskonpuhdistus on yksi surkea luku kristikunnan historiassa.

Miksi mitään uskonpuhdistusta olisi edes tarvittu, jos usko olisi ollut sitä mitä se alkuseurakunnassa oli, sitä Pyhän Hengen täyttämää uskoa mitä silloin. Joskin siitä joutui silloin fariseusten vainottavaksi kun eivät viettäneet sapattia eivätkä noudattaneet juutalaisia tapoja. Jos se usko olisi säilynyt, niin ei minkään juopon luostarista eronneen munkin olisi tarvinnut keksiä mitään teesejä tai mitään muitakaa höperyyksiä.

Rooman kirkko tarvittiin siihen, että siten kristinusko yleensä pysyi hengissä, kirjoitukset tulivat kaikkien tietoon ja sanoma Jeesuksesta saattoi levitä kaikkialle maailmaan. Juutalaisten vainojen vuoksi koko asia olisi unohdettu eikä maailma olisi saanut tietää sitä että oli ollut olemassa Jeesus, jonka juutalaiset menivät tappamaan kun ei sopinut heidän uskoonsa.

Nyt me voimme uskoa siten kun haluamme, meillä on Jumalan sana käytössä ja voimme siitä lukea sen miten alkuseurakunta uskoi, voimme sen kautta päästä Jumalan yhteyteen Pyhän Hengen kautta. Se oli Jumalan suunnitelma eikä itse uskonpuhdistus näyttele siinä mitään osaa, vaan se että Jumalan sana on säilynyt meille ja voimme sen omaksua.

Äänestä
  • 'Rooman kirkko tarvittiin siihen, että siten kristinusko yleensä pysyi hengissä, kirjoitukset tulivat kaikkien tietoon ja sanoma Jeesuksesta saattoi levitä kaikkialle maailmaan.'

    Kuulepa. Roomalaiskatolinen pakanauskonto on Rooman pakanavaltakunnan jatkumo. Se perustettiin 300-luvulla. Se ei ole koskaan, ei elussa eikä myöhemminkään milloinkaan ole ollut kristillinen kirkko. Päinvastoin se on vainonnut, kiduttanut ja roviolla polttanut kristittyjä kymmeniä miljoonia. Myös muhamettilaisia ja juutalaisia tuo saatanan Baabelin uskonto on tappanut miljoonia.

    Ei, ei todellakaan paavin uskonto ole levittänyt Jumalan sanaa. Päinvastoin. Se on yrittänyt inkvisitionsa voimalla estää Raamatun kääntämisen kansankielille. Paavin 'kirkko' käyttää alexandrialaisiin teksteihin perustuvaa virheellistä Raamatun käännöstä. Jos yhtään kiinnostaa, David Daniels (Chick Publications) on puhunut tästä asiasta Youtubessa paljon.

    Gail Riplinger on vertaillut sitä oikeaa virheetöntä Raamattua meille lopun ajan ihmisille, King James Biblea, katolisiin satanistisiin väännöksiin. Hänen puheitaan saattaa vielä löytyä Youtubesta, ja hän on kirjoittanut laajan teoksen New Age Bible Versions.

    King James Biblen täydellisyyden on todistanut ihan matematiikalla Brandon Peterson. Hänellä on oma sivu, hän opettaa Youtubessa, ja hän on julkaissut aiheesta kirjankin, joka on saatavilla sähköisessä muodossa vapaaehtoista (!) maksua vastaan. Itse maksoin kahdesta kirjasta, koska se on niin valtavan tärkeä teos. Jos maailma ei olisi saatanan hallinnassa, Petersonin havainnot olisivat olleet lehtien etusivuilla. Yksi uskomattomimpia asioita KJB:ssa on se, että siinä on täsmälleen 7x7x7x7x7x7x7 sanaa. Muita seitsemällä jaollisuuksia Peterson löytää jatkuvasti lisää. Hän käyttää ohjelmaa purebiblesearch. Kuka tahansa voi toistaa hänen tuloksensa vaikka tuolla ohjelmalla tai sitten ihan painetusta kirjasta laskemalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    'Rooman kirkko tarvittiin siihen, että siten kristinusko yleensä pysyi hengissä, kirjoitukset tulivat kaikkien tietoon ja sanoma Jeesuksesta saattoi levitä kaikkialle maailmaan.'

    Kuulepa. Roomalaiskatolinen pakanauskonto on Rooman pakanavaltakunnan jatkumo. Se perustettiin 300-luvulla. Se ei ole koskaan, ei elussa eikä myöhemminkään milloinkaan ole ollut kristillinen kirkko. Päinvastoin se on vainonnut, kiduttanut ja roviolla polttanut kristittyjä kymmeniä miljoonia. Myös muhamettilaisia ja juutalaisia tuo saatanan Baabelin uskonto on tappanut miljoonia.

    Ei, ei todellakaan paavin uskonto ole levittänyt Jumalan sanaa. Päinvastoin. Se on yrittänyt inkvisitionsa voimalla estää Raamatun kääntämisen kansankielille. Paavin 'kirkko' käyttää alexandrialaisiin teksteihin perustuvaa virheellistä Raamatun käännöstä. Jos yhtään kiinnostaa, David Daniels (Chick Publications) on puhunut tästä asiasta Youtubessa paljon.

    Gail Riplinger on vertaillut sitä oikeaa virheetöntä Raamattua meille lopun ajan ihmisille, King James Biblea, katolisiin satanistisiin väännöksiin. Hänen puheitaan saattaa vielä löytyä Youtubesta, ja hän on kirjoittanut laajan teoksen New Age Bible Versions.

    King James Biblen täydellisyyden on todistanut ihan matematiikalla Brandon Peterson. Hänellä on oma sivu, hän opettaa Youtubessa, ja hän on julkaissut aiheesta kirjankin, joka on saatavilla sähköisessä muodossa vapaaehtoista (!) maksua vastaan. Itse maksoin kahdesta kirjasta, koska se on niin valtavan tärkeä teos. Jos maailma ei olisi saatanan hallinnassa, Petersonin havainnot olisivat olleet lehtien etusivuilla. Yksi uskomattomimpia asioita KJB:ssa on se, että siinä on täsmälleen 7x7x7x7x7x7x7 sanaa. Muita seitsemällä jaollisuuksia Peterson löytää jatkuvasti lisää. Hän käyttää ohjelmaa purebiblesearch. Kuka tahansa voi toistaa hänen tuloksensa vaikka tuolla ohjelmalla tai sitten ihan painetusta kirjasta laskemalla.

    Höpön pöpön.💩

    Äänestä

Tunnista ajoissa nämä
- pöyhkeilevät
- eriseuraiset
- kasteista riitelevät
- juonikkaat

LAHKOT


2Kor 12:20:

"Sillä minä pelkään, että tullessani ehkä en tapaa teitä semmoisina, kuin tahdon, ja että te tapaatte minut semmoisena, kuin te ette tahdo. Minä pelkään, että teidän keskuudessanne ehkä on riitaa, kateutta, vihaa, juonia, panetteluja, juoruja, pöyhkeilyä, epäjärjestyksiä;"

Äänestä

MUISTA ALOITTAJA

Teet kerran tiliä jokaisesta sanastasi. Meihin haukkumisesi ei vaikuta mittään. Vielä nimettömänä ja ilman paikkakuntaa. Kirjoituksesi arvo on 0.

1Äänestä

Uskonpuhdistuksessa syntyi uusi Rooman paavin kirkon lahko, luterilaisuus.

1Äänestä

170-vuotta olette hokeneet samoja lauseita. Vaan sillä ei ole mitään merkitystä. Jeesus toimii keskellämme : ihmisiä tulee uskoon, sairaat parantuvat. Te ETTE VOI sitä estää mitenkään. Eikö teitä yhtään edes hävetä. Sivistyksestä , 8. käskystä et tiedä pätkääkään.

Äänestä

Aloittaja on Jumalaansa vastaan, tekemättä parannusta.
Kainille Jumala sanoi. --mielesi---- on mustunut--- hallitse sitä!

Aloittajan mielimustuminen on jatkuvan vihahengen vallassa- viha- helluntalaisuutta vastaan, ..... mietihän aloittaja kirkkokuntia... ja ota opiksesi.

Yleisuskonto- mihin kuulut- mietihän sitä.

Kun Rienaaja ei ulkoapäin päässyt tuhoamaan uskoa- tämä apostolisena aikana- hyökkäsikin seurakunnan ------sisälle--- tuhotakseen uskoa Jumalaan.

Se nosti yleisuskontojen kirkkokunnat.... veli veljeä vastaan, veriset historiat, se on yleisuskonnon historiaa- lue kauppasi historialehtiä oppiaksesi- jos et muuta ymmärrä.

eli syntyi eri-- katsantokannan uskontokirkkoja ja näin yleisuskonto eläää tänäänäkin..

Löysitkö itsesi- ja Kaini- henkesi ja luulon, olevansa ITSE hyvän ja pahanteidonpuulla opettaja- mestari- -- jumalatekele- luuloviisas- käärme kainalossa...

Hokaatko itsesi- katsopa peiliin, kirjoituksestasi näen aina säälittävän sielun, jota rienaaja olkapäälläsi vie- mihin saattuu ja kova meteli ympärilläsi.

Ajattelepa- tunteeko Jumala sinut- kerran Valkean Valtaistuimen edessä seisoassesi ja miksi pitäisi tuntea?

Elämänpuu- Kristus- ja Hänen seuraaminen, sitä on vaikea nähdä suusi tunnustuksesi jutuissa- valitettavasti.


Sinä helluntai sitä ja tätä..... samaa puuroa olet. tavalla tahi toisella, oletko lutteri sitä ja tätä, tahi Elleni sitä ja tätä, sapatti sitä ja tätä. helvettikidutus sitä ja tätä.
jne. jne. jne...

Missä suusi sanoissa on sijaisuhrin opetussuunnitelma.

Muista- sinun suusi jutuissa paistaa sinun säälittävä sielusi tila, Kainilaisuus.

Aabeli- sen uhriopetus- se puuttuu, ei kerrontaa Eedenin Jumalan tappaman uhrilampaan oppi, jolla alastomien aatameiden alastomuus saataisiin peitettyä.... kun kertakaikkinen Uhri jokat tapettiin, --ristiinnaulitse--- HÄNET--- ja ihmisten rakentamat ristit halutaan tappamaan Jumalan rakkaus ---tänäänkin---

Mietihän, että Hänen ristinsä ja vaikka se pilkatun helluntalaisen ristin, mihin ristiinnaulitset hänet-- on Kristuksen täytetyn työn aluetta...

Milloin saadaan suusi tunnustuksesta esiin- Hänen ristinsä ja minun. sanoma`?

Muista-- kun tulet Valtakuntaasi--- koskahan se on huulillasi?

Elämänpuu- ja nimi -Elämänkirjassa on sinullekin avain parantumaan vihan mustasta hengestäsi, kun omia lyhteitäsi heiluttelet Jumalan edessä.

Kulkuriksi pääset sillä hengelläsi. Vainohenki. se on nyhtämässä malkasilmäisenä kaikenlaisia kasvuja- lusteita ja hyvä---- ja siihen sinulla ei ole LUPAA...

jos sitä luulofariseuksena teet- olet omin lupisesi Hengellisella kentällä touhuamassa.

Polvistu pesemään veljesi jalkoja- ennenkuin menet leivänmurtoon, onhan sinulla häntä vastaan viha.... sovi.... ennenkuin murrat leivän ja syöt sekä viini, sovintoveren, koska veri- on Mestarisi Vapahtajasi veri- ..... oletko unohtanut?

Jeesus palvelee täällä, on palvelijana- osoittamassa sinulle, tee sinä samoin.

Äänestä

Elokuva Valitut tulee elokuvateattereihin, joka kertoo pakkovauvakastettujen hurmahengestä.

Äänestä

Kaikki uskonnolliset lahkot pitää kieltää lailla ja realisoida niiden omaisuus apua todella tarvitseville.

Äänestä
  • Sitä odotellessa voit toki hakea eeuun ryynipussin kirkon ovelta, jaksat t taas odottaa seuraavaa siirtoa!

    Äänestä

Ei ole mikään kunnon hihhulielokuva kun hölmöilevät siinä.

Hihhulointihan on suurinta viisautta mitä maan päällä voi olla.

Kuka muka voi neuvoa Jumalan lapsia?

Äänestä

Olivatko helluntailaisuuden perustajat kristittyjä ?

Äänestä
  • Kysyt, oliko Jeesus kristitty,

    1Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kysyt, oliko Jeesus kristitty,

    Ei ainakaan luterilainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kysyt, oliko Jeesus kristitty,

    Juutalainen.✡️🕎🧔🏻‍♂️

    Äänestä

Lahkolaisuuteen kuuluu käännyttäminen ja lupaukset pelastusvarmuudesta.

Matt 23:15:

Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!


Uususkonnolliset Käännyttäjät ovat lähtöisin meren takaa.

Äänestä

Tosiaan ei elokuva kerro kunnon hihhuleista joista Jumalan Henki ohjaa, vaan jotain uskonnollista sekoilua, joka ei eroa maallisista touhuista millään tavalla.

Äänestä

Borat meni Amerikassa helluntailaisten kokoukseen ja meinasi tulla ihan hulluksi.

Äänestä
  • Matias Mäkynen?🌹🤔

    Äänestä

Riivaajahenki laittaa ihmisen vapisemaan ja tärisemään ja suusta voi tulla epämääräistä molotusta. Sitä kohtausta monet kutsuvat "henkikasteeksi".

Äänestä
  • Jaak. 2:19

    Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

    Mark. 9:22

    "Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi."

    Älä anna kaataa itseäsi lattialle tiedottomaan tilaan lahkokellarissa hurmoshengen voimasta.

    Ef. 6:13

    Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.

    Äänestä

  • Jesaja:
    28:11 Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle,

    1Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Jesaja:
    28:11 Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle,

    Oikeista vieraista kielistä on kyse kielten puhumisen armolahjassa.

    Ap. t. 2:8

    Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Jaak. 2:19

    Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

    Mark. 9:22

    "Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi."

    Älä anna kaataa itseäsi lattialle tiedottomaan tilaan lahkokellarissa hurmoshengen voimasta.

    Ef. 6:13

    Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.

    Höpö kommentti.

    Äänestä

Viimesunnuntaina television sunnuntain jumalanpalveluksessa oli Taize-hiljaisuutta.
Tänään oli kommunisti Palefase.
Voi tätä jumalattomien nuoleskelua!!!!

Äänestä
  • Hiljaisuus on Jumalasta. Ei helluntailaisten meuhkaaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Hiljaisuus on Jumalasta. Ei helluntailaisten meuhkaaminen.

    Seurakuntalaiset istuivat kuin vahanuket.

    1Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Seurakuntalaiset istuivat kuin vahanuket.

    Hyvä kuvaus kolleesta.

    Äänestä

Jos vain löytyisi kunnon hihhuli TV:n niin siinä olisi mitä katsoa ja ihmetellä.

Niitä ei vain oikein ole, asiat on ajettu niin ahtaalle.

Hihhulointia ei olisi se, että menisi TV:n ja herjaisi kaikkia. Ei se sitä ole.

Se olisi saatanan kätyröintiä.

Äänestä

Hiljaisuus on Jumalasta. Ei helluntailaisten lahkoissa riehuminen.

Gal. 5:22

Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.

Äänestä
  • Amerikasta tänne 100 v. sitten tuotu Helluntailaisuus ei ole ollut koskaan tervettä kristinuskoa.

    Äänestä

  • Hiljaisuus sopii täydellisesti kuolleeesen luterilaiseen uskontoon. Sen sijaan Raamattu todistaa:
    Riemun ja pelastuksen huuto kuuluu vanhurskaitten majoissa: Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja.

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Hiljaisuus sopii täydellisesti kuolleeesen luterilaiseen uskontoon. Sen sijaan Raamattu todistaa:
    Riemun ja pelastuksen huuto kuuluu vanhurskaitten majoissa: Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja.

    Tampereellakin helluntainen mies tappoi kadulla raskaana olevan naisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Tampereellakin helluntainen mies tappoi kadulla raskaana olevan naisen.

    Romanin uskonto: Joka toinen päivä HELL uskossa ja joka toinen päivä luopio…🕺💃🏽🐎

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Tampereellakin helluntainen mies tappoi kadulla raskaana olevan naisen.

    Ei ole totta.
    Montako lutherilaista on syyllistynyt tuollaiseen todistetusti?

    Äänestä

  • Moaukko kirjoitti:

    Romanin uskonto: Joka toinen päivä HELL uskossa ja joka toinen päivä luopio…🕺💃🏽🐎

    Puhut valhetta. Mikä on valheen takana?

    Äänestä

Helluntailaisuuden perustajia kannattaa tosiaan tutkia. He eivät lieneet sen enemmän uskovia kuin adventistien, jehovalaisten tai mormonien perustajat.

Epäilemättä monet uskoon tultuaan liittyvät helluntailaisiin. Mitä muuta Suomessa on? Baptisteja on harvassa, ja heistäkin vain osa on Raamattuun uskovia. Minä kävin paikallisessa helluntaiseurakunnassa kerran pian uskoon tultuani. En tuntenut, että olisin ollut samoin ajattelevien seurassa siellä. Saarnaaja oli nainen, vastoin Raamatun nimenomaista määräystä naisen vaikenemisesta seurakunnassa.

Myöhemmin olen kuunnellut hyviä Raamatun opettajia (Peter Ruckman, Geoffrey Grider, Robert Breaker), ja ymmärrän, että helluntailaisten omatekemä 'kieli' on joukkoon sopimiseksi väännettyä sönkötystä. Se lienee helluntailaisten suurin virhe, että he luulevat, että pelastumisensa voi menettää! Jos uudestisyntynyt voisi menettää uudestisyntymisensä, kukapa meistä ei menettäisi sitä joka päivä monta kertaa?

Uudestisynnymme sillä hetkellä, kun tajuamme olevamme helvettiin menossa oleva syntinen, ja kuulemme, ymmärrämme, uskomme ja omalle kohdallemme vastaanotamme sen hyvän sanoman, evankeliumin, että Jeesus sovitti verellään kaikkien kaikki synnit. Sillä hetkellä saamme Jumalan elävän pyhän hengen kuolleen henkemme tilalle. Saamme ikuisen elämän. Kun kuolemme, henkemme siirtyy heti taivaaseen. Kirkastetun ruumiin saamme uskovien ylöstempauksen yhteydessä. Ne meistä, jotka olemme elossa silloin, emme koskaan kuole!

Kasteen suhteen helluntailaiset ovat oikeassa siinä, että kaste kuuluu uskoon tulleille. Kaste ei kuitenkaan pelasta. En muista, mitä helluntailaiset opettavat siitä, pelastaako kaste vai onko se tottelevaisuuden ilmaus Jumalaa kohtaan. Pelastumme Jumalan armosta uskon kautta Jeesuksen vereen. Veretön, hengetön evankeliumi ei pelasta. Kukaan ei pelastu omilla hyvillä töillään. Jokainen pelastuu teoistaan huolimatta, kun uskoo Jeesuksen veren sovituksen.

Oikea evankeliumi löytyy 1 kor 15:1-4. Tässä KJB, se täydellinen Jumalan sana jo vuodesta 1611:

Moreover, brethren, I declare unto you the gospel which I preached unto you, which also ye have received, and wherein ye stand;

2 By which also ye are saved, if ye keep in memory what I preached unto you, unless ye have believed in vain.

3 For I delivered unto you first of all that which I also received, how that Christ died for our sins according to the scriptures;

4 And that he was buried, and that he rose again the third day according to the scriptures:

Tärkeä sana on tuo 'how'; kuinka Jeesus kuoli. Hän kuoli vuodattamalla verensä. Ilman verta ei ole syntien sovitusta.

Äänestä
  • Niin mitä solkkaat: "kuolleen henkemme tilalle?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Niin mitä solkkaat: "kuolleen henkemme tilalle?

    Mitä solvaat? Jos et tiedä, kysy, ja opi.

    Kun Eeva lankesi syntiin, hänen henkensä kuoli. Aatami rakasti vaimoaan ja halusi seurata häntä, siksi hänkin lankesi syntiin, jotta hänen ei tarvinnut jättää vaimoaan. Sillä hetkellä, kun Aatami rikkoi Jumalan määräyksen olla syömättä sen puun hedelmää, hänen henkensä kuoli. Tästä asiasta löytyy hyvää opetusta esimerkiksi Robert Breakerilta. Suomeksi ei juuri löydy viisasta Raamatun opetusta. Se on hyvin ikävä asia se.

    Äänestä

  • Raamattu puhuu vain syntisten kasteesta, ei mistään uskovaisten ja vanhruskasten kasteesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Raamattu puhuu vain syntisten kasteesta, ei mistään uskovaisten ja vanhruskasten kasteesta.

    Helluntailaiset kieltää ankarasti, että kasteessa pestään synnit pois.

    Ap. t. 22:16

    Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

    Äänestä

  • Helluntailaisuus alkoi Jerusalemista helluntaina.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Helluntailaiset kieltää ankarasti, että kasteessa pestään synnit pois.

    Ap. t. 22:16

    Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'

    Tässä selvästi osoitetaan vapaehtoista kastetta.

    Apt. 22
    16. Ja nyt, mitä viivyttelet! Nouse ja huuda avuksi hänen nimeään, anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
    Mark. 16:16; Ap. t. 2:38; Room. 10:13

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Tässä selvästi osoitetaan vapaehtoista kastetta.

    Apt. 22
    16. Ja nyt, mitä viivyttelet! Nouse ja huuda avuksi hänen nimeään, anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
    Mark. 16:16; Ap. t. 2:38; Room. 10:13

    Ei siinä puhuta mitää nsiitä

    Äänestä

Helluntailaisten, luterilaisten ja katolisten joukosta löytyy myös kristittyjä uudestisyntyneitä.
Kysy vaikka hulluntaipastoriltasi jos et usko.

1Äänestä
  • Ihminen voi tulla uskoon vaikka hindulaisten jäsenenä, mutta uskoon tultuaan hänellä on ongelma; jättääkö uskonto, jossa on eri henki kuin hänessä, vai jäädäkö ja yrittää korjata sen virheitä sisältä päin. Moni jäänee sosiaalisista syistä.

    Meitä ei pelasta se, olemmeko jonkin puljun jäsen vai emme, kristillisen tai vääräuskoisen puljun. Pelastumme sillä hetkellä, kun uskomme, että Jeesus sovitti kaikkien, myös meidän, synnit verellään. Meille jää vain uskominen. Mitään omia tekoja ei tarvita. Jos luulemme voivamme auttaa pelastumistamme omilla 'hyvillä teoillamme' (joita Raamattu kutsuu likaisiksi rievuiksi), emme ehkä vielä ole lainkaan pelastuneet. Täytyy laittaa uskonsa täysin Jeesukseen. Täytyy ottaa hänen lahjansa vastaan. Jos joku antaa sinulle arvokkaan syntymäpäivälahjan, tarjoatko jotain sen maksuksi? Sehän olisi loukkaus!

    Äänestä

  • Helluntailaisuus on homppelimiesten perustama harhaoppinen uskonlahko.

    Äänestä

Vaikuttaa epäilyttävältä ja epäkristilliseltä että homoapostoli perusti tänne 40 helluntaiseurakuntaa.

Äänestä

Ei uskonpuhdistuksessa ole mitään hienoa eikä siihen liittyvässä kristinuskossa. Katolisen kirkon jumalainen tehtävä oli vain pitää kristinusko hengissä ja Jumalan sanaa esillä, vaikka he itse sitä pilkkasivat ja mitä myös uskonpuhdistus teki. Niin kuitenkin säilyi tieto siitä mitä usko on ollut vanhan liiton aikaan ja miten Jeesus toimi, miten joutui juutalaisten kynsiin ja miten uusi liitto solmittiin. Jos katolinen kirkko ei olisi ottanut kristinuskoa valtiouskonnoksi eikä pitänyt kirjoituksia esillä, ei meillä olisi mitään tietoa siitä mitä usko voi olla. Olisimme yksin juutalaisuuden varassa ja he tietenkin haluavat pimittää Jeesuksen työn ja merkityksen.

Esimerkki ja malli meille on uskossa alkuseurakunnasta, siitä miten he luottivat Pyhän Hengen voimaan, vaikka tietenkin oli siellä kiistoja tavoista ja laista, mutta pääasiallisesti he säilyttivät oikean yhteyden Jumalaan.

Uskohan on sitä että ihmisellä on Hengen yhteys Jumalaan.

Ei jotain kajahtaneita mielipiteitä.

Äänestä
  • Kristityt eivät tarvitse mitään amerikkalaista "toista helluntaita" (halpaa kopiota).

    Äänestä

  • Katolinen pakanauskonto ei todellakaan ole 'pitänyt kristinuskoa hengissä'! Se on ollut kristittyjen pahin vihollinen. Se on ollut sitä valheopeillaan, kristittyjen tappamisillaan, valheellisilla Raamatuillaan. Miten valtavan joukon seuraajiaan se lienee vienytkään helvettiin ja edelleen vie?

    Äänestä

Helluntailiike on väärämielisten meluava joukko.
Tyhjät tynnyrit kolisee eniten.

Äänestä

tällaiset ihmisteko - opit , kiinnostaa kaikkia jotka tahtovat ylentää ITSENSÄ ja kaiken vieläpä mukamas ymmärtää . . .

"Sillä minun ajatukseni ei ole teidän ajatuksenne , ja teidän tienne ei ole minun tieni ,
sanoo Herra." Jes: 55

helluntailainenkin voisi antaa KAIKEN kunnian yksin Jumalalle , mutta e`hei , "pieni siivu otetaan / annetaan ihan omalle itselle ("lihalle . . .

Äänestä
  • Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni oli lihan miehiä. Moni on seurannut heidän eksytyksiään ja he saavat sielulleen vahingon.

    Äänestä

  • Liha puhuu.🥩

    Äänestä

Kajahtaneilla mielipiteillä voi tietenkin yrittää ajaa taivaaseen.

Äänestä

Jenkkilahkot kuten helluntailaisten teltat kannattaa kiertää kaukaa.

Äänestä

Olseni vei poikia paljuun ja johdatteli heidät seitsemänteen taivaaseen.

Äänestä
  • Pakkovauvakastettu rienaaja pelkäätkö että tapan lapsesi?

    Äänestä

Tietenkin joku järki voisi kuitenkin olla.

Ai aivan täysin kajahtanut tarvitse olla että taivaaseen otetaan.

Äänestä
  • > pakkovauvakastettu < , / "jos te pidätte minun käskyni" , Joh: 14

    helluntailainen aikookin tarjota OMAT TEKONSA , pelastuksena . . . , eivät siis usko Jumalan Pojan , Kristuksen tekoon .

    > pistää miettimään <

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    > pakkovauvakastettu < , / "jos te pidätte minun käskyni" , Joh: 14

    helluntailainen aikookin tarjota OMAT TEKONSA , pelastuksena . . . , eivät siis usko Jumalan Pojan , Kristuksen tekoon .

    > pistää miettimään <

    Katolilaisen kirkon lahko, luterilaisuus on täyttä valehtelua ja luterilaisuus on valtaisa ajatusharha: Harhaluulo eli ajatusharha (deluusio) on todellisuutta koskeva käsitys tai ajatus, jota henkilö pitää totena, vaikka se on todistettavasti epätosi. Ajatusharha perustuu henkilön virhepäätelmiin, eikä sitä voida horjuttaa järkiperusteilla. Harhaluuloa sellaisenaan ei kuitenkaan pidetä sairautena.
    Paavali kirjoitti tessalokialaisille: sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen...And for this cause God shall send them strong delusion, that they should believe a lie. King james sanoo eksytystä ajatusharhaksi.
    Koko luterilaisuus ja luterilainen Raamatun opetus perustuu kuvitteluun ja luulotteluun!!!
    Luterilaisuuden mukaan kaikkia, mitä ei ole kirjoitettuna Sanaan, voi olla kuitenkin kirjoitettuna Sanaan; kaikkia voi olla kunhan vain olettaa ja toistaa ja riittävän suuri määrä ihmisiä uskoo, niin harhoihin uskominen muuttaa harhat ja luulot todeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Katolilaisen kirkon lahko, luterilaisuus on täyttä valehtelua ja luterilaisuus on valtaisa ajatusharha: Harhaluulo eli ajatusharha (deluusio) on todellisuutta koskeva käsitys tai ajatus, jota henkilö pitää totena, vaikka se on todistettavasti epätosi. Ajatusharha perustuu henkilön virhepäätelmiin, eikä sitä voida horjuttaa järkiperusteilla. Harhaluuloa sellaisenaan ei kuitenkaan pidetä sairautena.
    Paavali kirjoitti tessalokialaisille: sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen...And for this cause God shall send them strong delusion, that they should believe a lie. King james sanoo eksytystä ajatusharhaksi.
    Koko luterilaisuus ja luterilainen Raamatun opetus perustuu kuvitteluun ja luulotteluun!!!
    Luterilaisuuden mukaan kaikkia, mitä ei ole kirjoitettuna Sanaan, voi olla kuitenkin kirjoitettuna Sanaan; kaikkia voi olla kunhan vain olettaa ja toistaa ja riittävän suuri määrä ihmisiä uskoo, niin harhoihin uskominen muuttaa harhat ja luulot todeksi.

    Uudestikastajalässyttjäjä kopioi samoja luterilaisuus-vastaisia kirjoituksia päivittäin. on sillä vaan paha olla. Uudestikastajalässyttäjälle Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on kuvittelua. Ei se ole mikään uskova

    Äänestä

Käskyistä ei paasaa kuin advarit ja Saalem pastoriko, joka on myös advari.

Ne ovat sillä tavalla kajahtaneita.

Äänestä

🥱🥱 Katolisen kirkon jakaantuminen ei johtanut vain luterilaisuuden syntyyn, vaan synnytti myös anglikaanisen ja reformoidun kirkon sekä lukuisan joukon erilaisia vapaita suuntia. Kaikki protestanttiset kirkot ja seurakunnat ovat uskonpuhdistuksen jälkeläisiä.

Helluntailaisuus" syntyi alkukristittyjen keskuudessa yläsalissa tapahtuneen hengen vuodatuksen jälkeen , minkä vuoksi Suomessakin juhlitaan helluntaita. Paavali opetti Pyhän Hengen lahjoista kuten helluntailaiset. Karismaatikkoja on aina ollut kaikissa kirkkokunnissa, mutta 1900-luvun helluntailaisuus syntyi baptistien ja metodistien parissa.

Äänestä

Mitään karismaattinen sanaa ei pitäisi edes käyttää. Se ei kuvaa mitään.

Pitäisi käyttää sanaa kunnon hihhuli.

Joskaan ei heitä juurikaan ei ole.

On vain outoja höpöttäjiä.

Äänestä
  • Veljet tuli ylistyskokouksesta ja menivät paikalliseen karaokebaariin jatkoille.

    Kohta koko kaupunki oli herätyksen tilassa. Alkoi mieletön ammustelu ja piipaa-autot meni edestakaisin.

    Äänestä

Helluntailaisuus alkoi nimensä mukaisesti helluntaina n. 2000 vuotta sitten.

Äänestä
  • Charles Fox Parham was the father of Modern Pentecostalism.

    Norjalainen homomies Gerhard Olsen-Smidt perusti Suomen ensimmäisen helluntaiseurakunnan Helsinkiin v.1920.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Charles Fox Parham was the father of Modern Pentecostalism.

    Norjalainen homomies Gerhard Olsen-Smidt perusti Suomen ensimmäisen helluntaiseurakunnan Helsinkiin v.1920.

    Ja 40 muuta hell.srk. pitkin maata, aina Haapavedelle asti, missä Olseni kävi ahkerasti.

    Euroopan helluntaijohtajat kutsuivat Olsenia Suomen helluntaiapostoliksi.

    Äänestä

Eikä hihhuli tarvitse mitään kokousta ollakseen kunnon hihhuli.

Hihhuli on hihhuli on vaikka voissa paistaisi.

Äänestä

Nykyisin homot ovat pakkovauvakastettujen uskonveljiä/sisaria.
He vihkivät homoja ja herjaavat täällä.
Näin se luterilainen uskonto saastuu!

Äänestä
  • Parhami ja Olseni jätti vihkimiset väliin. Ne meni suoraan asiaan. Molemmat helluntaigurut vietiin vankilaan sodomiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Parhami ja Olseni jätti vihkimiset väliin. Ne meni suoraan asiaan. Molemmat helluntaigurut vietiin vankilaan sodomiasta.

    Pakkovauvakastettujen uskonnon mukaan vihkiminen tekee homoilun luvalliseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Parhami ja Olseni jätti vihkimiset väliin. Ne meni suoraan asiaan. Molemmat helluntaigurut vietiin vankilaan sodomiasta.

    Nyt tulee elokuvateattereihin elokuva Valitut, joka kertoo pakkovauvakastettujen saastaisesta lahkosta Korpelaisuus!

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Pakkovauvakastettujen uskonnon mukaan vihkiminen tekee homoilun luvalliseksi.

    Laillista esivaltaa eli maallisia lakeja pitää kunnioittaa ja totella, vaikka olisi asioista eri mieltä.
    Pulinat pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Pakkovauvakastettujen uskonnon mukaan vihkiminen tekee homoilun luvalliseksi.

    Useamman kerran kylvetetty lastenraiskaaja haluaa vihkiä homoja

    Äänestä

Usko olisi täydellistä kun vielä kannattaisi kansanmurhaa.

Olisi usko kohdillaan ja julistus oikeaa.

Äänestä
  • Useamman kerran kylvetetty haluaa murhata kansoja

    Äänestä

Uskonpuhdistuksesta syntyi luterilainen murhauskonto.

Äänestä
  • Murhat tapahtuu nyt Gazassa.

    Äänestä

Tosiaan mitä järkeä on jostain Lutherin murhista puhua tai jupista hurmahengistä kuin tässä ja nyt tapahtuu Gazassa kansamurha. Jopa niin että Paavikin huolestuu siitä ja mite vain ajattelemme iät ja ajat sattuneita juttuja kun ihmisiä juuri tällä hetkelläkin kuolee pommituksen seurauksena.

Äänestä

On tosiaan vähäjärkistä Lutherin murhista paasata kun ne ovat olleet ja menneet eikä niille enää mitään voi, mutta murhaamista ja tappamista tapahtuu tällä hetkellä Gazassa siten että siellä inhimillinen kärsimys alkaa olla mittaamaton. Me ummistamme silmämme sille ja huolestumme jos Luther on ajatellut murhaavasti tai jos jossain on hurmahenkiä.

Ei ole maailmankuva oikein kohdallaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Helluntailaisuus ei ole syntynyt kristinuskosta eikä uskonpuhdistuksesta,
Kyse jenkkiläisestä uususkonnollisesta liikkeestä.

▪︎Kristinusko - 2000 vuotta.
▪︎Helluntailaisuus - 100 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu