Kasvatus ja käytöstavat

Anonyymi-ap

”Kaikki lähtee kotoa ja kasvatuksesta” , sanotaan usein , kun joku lapsi tai nuori toimii väärin. Ja näinhän se on , ainakin useimmiten. Vanhempien vastuulla ja oikeutena on kasvattaa lapsiaan toimimaan asianmukaisesti ja muita ihmisiä kunnioittaen. Toisia lapsia on helpompi kasvattaa kuin toisia. Vanhemmilta vaaditaan kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta ja pitkää pinnaa. Aina tämä ei onnistu. Ja lapsesta voi kasvaa itsekeskeinen, toisia alistava ja hyväksi käyttävä nuori ja aikuinen. Joskus tuntuu, että näitä ”kasvatuksen epäonnistumisia” on nykyään paljon. Osa heistä päätyy poliiseiksi, armeijan palvelukseen tai politiikkaan. Siellä nämä itsekeskeiset henkilöt usein oikein kukoistavat , ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Onneksi ja hyvä niin, näitä henkilöitä ja heidän huonoa käytöstään nostetaan esille ja tuodaan julkisuuteen.
Yhtenä esimerkkinä tällaisesta henkilöstä on Karla Karmala, joka simputti alokkaita aikansa, liian pitkään tosin, ennenkuin alokkaat saivat tarpeekseen, ja toivat asian esille.
Valitettavaa, mutta totta, näitä röyhkeitä ” kullan muruja ” löytyy hyvin usein juuri ”niistä paremmista perheistä tai ihmisistä ” tai itseään sellaisina pitävistä.

2

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Karmalan äitipuolihan lienee olla tämä tyhjän nauraja, räkättävä iskelmälaulaja ?

    • Anonyymi

      Ala-arvoista toimintaa ja vielä ilkeää asettua vaaleissa ehdokkaaksi. Ja puolue on tietysti kykypuolue kokoomus. Siellähän tämän kyvyn omaavia riittää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      183
      1279
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      49
      690
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe