Siis ihan lapsesta asti on juotu päivittäin Original Colaa eli ns. puna-valko logoista pulloa sokeriversiona, enkä oikein jaksa uskoa miten maku on voinut muuttua niin pahanmakuiseksi ilman, että alkuperäiseen reseptiin olisi kajottu ?
Eikö Coca-Cola Original ole enää patentoitu ja resepti tarkkaan suojeltu vai saako ne itse omistajat siellä muuttaa täysin mielivaltaisesti sitten reseptiä ilman asiakkaille yleistä tiedottamista ?
Käsittääkseni Cola lähtee maailmalle jonkunlaisena valmiina mömmö sekoitus pakettina, joka sitten esimerkiksi Suomen virvoitusjuomatehtaalla vedellä laimennetaan ja hiilihapotetaan pulloihin kauppoihin myyntiin, mutta ihan tarkkaan en tiedä myydäänkö eri maihin sitten kuitenkin eri versiota elintarvikelakien mukaisesti...
Miksi COCA-COLA ei maistu enää samalta ?!?
83
523
Vastaukset
- Anonyymi
Ja lisään vielä senkin, että juomalaseissahan on toki voimakas kalan, viemärin tai veden käsittelyaineiden haju riippuen miten astiat on pesty.
Mielestäni kuuluisi silti olla laitonta se, että Suomessa olevissa buffeteissa saa tarjota hanoista "Colan logolla" ruokaileville asiakkaille Colaa, vaikka oikeasti sinne on vaihdettu joku ihan muu kuraversio, joka on hyvin kaukana aidosta Colasta...
Tämän muutoksen huomasin jo kauan aikaa sitten ravintoloissa, että aitoa Colaa ei enää saa oikein mistään ja olenkin alkanut ihan boikotoida niitä ruokapaikkoja, joissa ei enää saa aitoa Colaa.
Erityisesti ahdistaa, jos lounasravintolassa luulee ottavansa aitoa sokerillista Colaa ilman ylimääräisiä mömmöjä ja siellä onkin sitten jokin aspartaami, asesulfaami, sukraloosi tai vastaava versio, joka voi osalle ihmisistä aiheuttaa vaikka minkälaisia oireita.
Tiedän, että alkuperäinen aito Cola tuhoaa hampaat ja terveyden, mutta on se silti pienempi pahe kuin tupakointi, alkoholi tai muut päihteet. Joten toivoisin, että saisin juoda alkuperäistä aitoa Colaa tulevaisuudessakin.
Sen tiedän, että Cola maistuu ihan erilaiselta 1,5 litran muovipullosta kuin lapsuuden lasipullosta, mutta itse käytänkin tölkki Colaa, siinä on se maku aidoimmillaan ainakin omalla kohdalla.- Anonyymi
Suomessa jotkut kaupat on ottanut Amerikasta myyntiin eri versioita heidän juomistaan. Muistaakseni Real Pepsi ja Vanilla Cola olivat aluksi aika taivaallisia, mutta onkohan Amerikassa yleisesti käytetty maissisiirappi melko epäterveellistä tai muuten epäeettistä ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Verkkokauppa.com tutustutti minut aikoinaan eri tölkkeihin kuten Fanta Exotic. Sitä käytettiin noin 20 vuotta takaperin minkä tahansa alkoholin kanssa. Sitten sekin katosi. En ikinä ostaisi mitään näistä sokeriton versioista. Ihan järkyttävän makuisia. Jää pitkään suuhun pyörimään ne kuvottavat sivumaut. Hyi hyi.
- Anonyymi
Miksi soämmäät ikivanhaa aloitusta?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10132260/coca-cola--varoitus-!- Anonyymi
Tuo 2011 vuoden kofeiiniriippuvuus ei liity tähän aiheeseen mitenkään.
- Anonyymi
Hyvä huomio.
Ihan samalta sokerikola maistuu edelleen. En muuta kolaa juo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä huomio.
Ihan samalta sokerikola maistuu edelleen. En muuta kolaa juo.Entä, jos sokeria on vähennetty tai vaihdettu erilaiseen sokeriin tai ilmaston saasteet on muuttanut pysyvästi sokerin tai muiden kasvien makua ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä, jos sokeria on vähennetty tai vaihdettu erilaiseen sokeriin tai ilmaston saasteet on muuttanut pysyvästi sokerin tai muiden kasvien makua ?
Pepsi cola teki niin. Cokis on edelleen vain sokerilla makeutettua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pepsi cola teki niin. Cokis on edelleen vain sokerilla makeutettua.
PEPSI Maxx on mielestäni hieman Cocaa parempaa..olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PEPSI Maxx on mielestäni hieman Cocaa parempaa..olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla.
No minä juon vain aitoa sokerilla makeutettua Coca Colaa. Ja nimenomaan valmiiksi pullotettua. Pikaruokaloiden tiivisteestä veteen sekoitetut ovat eri tuote.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No minä juon vain aitoa sokerilla makeutettua Coca Colaa. Ja nimenomaan valmiiksi pullotettua. Pikaruokaloiden tiivisteestä veteen sekoitetut ovat eri tuote.
Saako ne ravintolatkin laimentaa sitä vedellä ihan mielivaltaisesti ?
- Anonyymi
Päivittäin?
- Anonyymi
Limuhanat on nykyään kaikkialla. Osassa ei edes tarjoilla maitoa tai vettä enää esimerkiksi Burger King, jossa maistuu homeiset/likaiset laitteetkin läpi.

Kaikenlaista voi tehtaallakin sattua.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/185c849d-cb2f-421f-b84f-e7a4fd7103d5- Anonyymi
Ei koskenut Suomea. Linkissä on video miten Cola Suomessa tuotetaan.
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/kunnon-limusotku-coca-colaa-fantaa-ja-spritea-pois-myynnista-euroopassa-tama-on-tilanne-suomessa/9091114 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei koskenut Suomea. Linkissä on video miten Cola Suomessa tuotetaan.
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/kunnon-limusotku-coca-colaa-fantaa-ja-spritea-pois-myynnista-euroopassa-tama-on-tilanne-suomessa/9091114Buumerit muistavat tämän ympäristökatastrofin
"Coca-Colan vannoutuneimmat fanit eivät voi unohtaa päivämäärää 23.4.1985, jolloin virvoitusjuomajätti teki koko maailmaa kohahduttaneen päätöksen. Tuolloin Coca-Cola Company otti kenties kaikkien aikojen suurimman riskinsä ja ilmoitti muuttavansa maailman suosituimman virvoitusjuoman reseptiä. Uutta Coca-Colaa ryhdyttiin myymään nimellä New Coke. Kyseessä oli ensimmäinen reseptimuutos 99 vuoteen. "
www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/mtv-n-makutestissa-suomen-ainoa-tolkki-kohuttua-coca-colaa-tama-juoma-vedettiin-myynnista-79-paivaa-lanseerauksen-jalkeen-ja-nyt-ymmarramme-miksi/7528606 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Buumerit muistavat tämän ympäristökatastrofin
"Coca-Colan vannoutuneimmat fanit eivät voi unohtaa päivämäärää 23.4.1985, jolloin virvoitusjuomajätti teki koko maailmaa kohahduttaneen päätöksen. Tuolloin Coca-Cola Company otti kenties kaikkien aikojen suurimman riskinsä ja ilmoitti muuttavansa maailman suosituimman virvoitusjuoman reseptiä. Uutta Coca-Colaa ryhdyttiin myymään nimellä New Coke. Kyseessä oli ensimmäinen reseptimuutos 99 vuoteen. "
www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/mtv-n-makutestissa-suomen-ainoa-tolkki-kohuttua-coca-colaa-tama-juoma-vedettiin-myynnista-79-paivaa-lanseerauksen-jalkeen-ja-nyt-ymmarramme-miksi/7528606Amerikoissa joku tyyppi vihastui tuosta Coca colan muutoksesta niin että kaappasi paikallisen tv-kanavan lähetysverkon ja alkoi näyttää paljasta pyllyä :D
- Anonyymi
Coca Colan reseptissä keinotekoisten aineiden osuus on lisääntynyt vuosien varrella johtuen pitkistä kuljetusmatkoista, sekä perinteisen reseptin mukaan valmistuksen kalleudesta, josta seuraisi heikommin kilpaileva markkinahinta. Lisäksi kokis toimitetaan eri pisteisiin maailmalla esanssina, johon lisätään vesi ja hiilihappo paikallisesti. Tämä prosessi vaikuttaa makuun. Ajoittain on myös noussut puheenaiheeksi, että kuinka moni jälleenmyyjä sekoittaa juoman normaalia pienemmällä esanssiannoksella maksimoidakseen voittoja, josta seurauksena on laimea maku.
- Anonyymi
Tuo on juuri se asia, josta ei kukaan jaksa nostaa mitään haloota. Ihmiset laittaa suuhunsa ihan mitä sattuu. Kokis on nimenomaan liian laimeaa nykyään. Kun avaa ison muovipullon aamulla niin se tuntuu jo seuraavana päivänä täysin väljähtäneeltä ja sitä seuraavana täysin juomakelvotonta ruskeaa vettä. Viemäriin menee, siksi tölkit on käytännöllisempi ratkaisu.
- Anonyymi
Parasta että lopetatte niiden juonnin. Eivät ole terveellisiä. Lihottaa ja Anitta aineita. EEtteköole tietoisia?
Olet juonut joka päivä huh huh. Olet riippuvainen siitä ei terveellisestä litkusta! Juo vettä ruuan kanssa.
Syötkö vielä pikaruokaa? Oletko lihava? Lopeta Colan juonti ja roskarruan syönti joksikin aikaa jos olisi tulee paremmaksi. Onko sairauksia jo ?.
Amerikan ruoka on hyvin kehnoa ja toksista. Sen syöminen on noloa ja häpeä.- Anonyymi
Höpsis. Elossa ollaan perusterve, 70 kg ja 40 vuotta tulee täyteen. Minä en ole juonut vettä kraanasta juuri koskaan missään koko elämäni aikana. En kestä niitä sivuhajuja tai -makuja lainkaan. Toi kalan haju mikä lie on kaikkein oksettavin laseissa. Kaikkea muuta kyllä olen lipitellyt maitoa, piimää, mehua, limukkaa, olutta, siideriä, lonkeroa jne. Vettä tulee kyllä koko ajan kaiken ruuan ja juoman mukana. Ei kai sillä ole terveysmielessä mitään merkitystä minkä kanssa se vesi on landrattu, kunhan ei kuivuudesta kärsi ?

Nelikymppisellä jo alkaa esiintyä huonon ruoan aiheuttamia sairauksia, esimerkiksi syöpää. Coca cola on tehokasta vaikka metallin syövyttäjänä, mutta ihmisen elimistössä se ei saa aikaan mitään hyvää.

Kaikki kuollaan syöpään. Ja Suomen SOTE on tuhottu kokonaan. Mitään hoitoakaan ei saa kukaan. Ikävä loppu tulee antakaa nyt edes Colasta nauttia sen lyhyen elämän ajan.
- Anonyymi
Ei Coca-Cola ole saman makuista kuin ennen kun ei siinä ole enää kokaiinia,,,
- Anonyymi
Cola on kuulemma ollut jokin lääke aluksi tai vastaava piriste. Liekö jopa ihan vahingossa koukuttanut tietyt ihmiset, kun niin moni juo ainoana juomana.
- Anonyymi
Se johtuu Trumpin määräyksistä siitä, että ei saa käyttää mitään ulkomaisia raaka-aineita valmistuksessa, vain kotimaisia. Maga. Niitä kaikkia alkuperäisiä raaka-aineita kun ei valmisteta Jenkeissä.
- Anonyymi
Mihin katosi Seven Up ja originaali Sprite kaupoista?
- Anonyymi
Alkuperäinen Seven Up oli parasta lapsuudessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkuperäinen Seven Up oli parasta lapsuudessa.
Muistaako joku suomalaisen RALLY -colan 70-luvulta? Oli hyvää..siinä oli auto ja ruutulipun kuvio kyljessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistaako joku suomalaisen RALLY -colan 70-luvulta? Oli hyvää..siinä oli auto ja ruutulipun kuvio kyljessä.
Wasa Rally Cola taisi tulla takaisin 2016-2017 ja katosikin samantien. Syytä en muista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wasa Rally Cola taisi tulla takaisin 2016-2017 ja katosikin samantien. Syytä en muista.
Myöskin lihapiirakoista on kadonnut maku kokonaan ainoa joka maistuu ennen vuotta 2010 mallin mukaiselta on yllättäen VIHIS vegaanilihapiirakka
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wasa Rally Cola taisi tulla takaisin 2016-2017 ja katosikin samantien. Syytä en muista.
Wasa rally colaa saa tilauksesta s-kaupasta ei ole hyllytavarana
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myöskin lihapiirakoista on kadonnut maku kokonaan ainoa joka maistuu ennen vuotta 2010 mallin mukaiselta on yllättäen VIHIS vegaanilihapiirakka
Tuo on totta. Lihapiirakoihin on vaihdettu myös resepti. Yhdessä vaiheessa se lihamössö oli maustettu ihan järkyttävällä seoksella. Silloin kyseessä on yleensä pahan makuisen lihan salailu yritys.
Yleisesti teollisuus käyttää mausteita peittämään pahoja makuja, jos laatu on huonoa. Petos tai huijaus sekin on, mutta ilmeisesti Suomessa on laillista kusettaa kuluttajia ihan rajattomasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on totta. Lihapiirakoihin on vaihdettu myös resepti. Yhdessä vaiheessa se lihamössö oli maustettu ihan järkyttävällä seoksella. Silloin kyseessä on yleensä pahan makuisen lihan salailu yritys.
Yleisesti teollisuus käyttää mausteita peittämään pahoja makuja, jos laatu on huonoa. Petos tai huijaus sekin on, mutta ilmeisesti Suomessa on laillista kusettaa kuluttajia ihan rajattomasti.Muistaakseni Amissa oli myös wanhan liiton makuista lihapiirakkaa mutta sitten viranomaiset puuttui johonkin pikkuasioihin ja lopetti koko lafkan :D
- Anonyymi
Sitä minäkin olen etsinyt silloin harvoin, kun virvoitusjuomia etsin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä minäkin olen etsinyt silloin harvoin, kun virvoitusjuomia etsin.
Siis Spritea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistaakseni Amissa oli myös wanhan liiton makuista lihapiirakkaa mutta sitten viranomaiset puuttui johonkin pikkuasioihin ja lopetti koko lafkan :D
Suomalaiset lihapiirakat tehdään eltaantuneesta teurasjätteestä. Onneksi täytettä on hyvin vähän; kuori on asteen verran vähemmän pahaa kuin sisus.
Etsikääpä huviksenne netistä 'Australian meat pie recipe'. Kaipasin niitä Suomeen palattuani ja kokeilin kerran tehdä itse. Kauhean isotöistä, mutta tulos oli mahtava! Voi jos joku alkaisi tehdä Yatala Pie -tyyppisiä piirakoita Suomessa. Niistä tulisi hittituote. Lukekaa edes se resepti netistä ja makustelkaa mielessänne. Vesi herahtaa kielelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis Spritea.
Olen törmännyt kummallisuuksiin mitä tulee noihin virvoitusjuomiin:
"Original" Pepsiä löytyy S-marketista mutta ei Salesta
"Original" Spriteä löytyy Salesta mutta ei S-marketista
- Anonyymi
Kun suusta on liuennut kaikki hampaat, niin johan se kolan makukin muuttuu.
- Anonyymi
Colalla voi kuulemma pestä kylppärin ja poistaa ruostetta vai oliko se niin, että irronnut hammas syöpyy pois siitä Cola-lasista ajan kanssa. No älkää ainakaan laittako Mentoksia juuri avattuun Colaan. Sehän räjähtää oikeasti pommin tavoin vai mitä ?
- Anonyymi
Ai se on hampaisiin siirtynyt makuaisti nykyään. Minä kun luulin, että kieli vaan maistaa. Haha.

Näitä hapettuneita akunnapojahan ne tuolla liuottaa monessa videossa...en oo kokeillu.
https://www.youtube.com/watch?v=_Ga6ztr1OF0 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai se on hampaisiin siirtynyt makuaisti nykyään. Minä kun luulin, että kieli vaan maistaa. Haha.
Olen maistanut itäsaksalaista VIta-Colaa sillä lähti hampaat oikeesti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Colalla voi kuulemma pestä kylppärin ja poistaa ruostetta vai oliko se niin, että irronnut hammas syöpyy pois siitä Cola-lasista ajan kanssa. No älkää ainakaan laittako Mentoksia juuri avattuun Colaan. Sehän räjähtää oikeasti pommin tavoin vai mitä ?
Cokis on kallista pesuaineeksi. Etikka ja ruokasooda toimivat tehokkaammin ja edullisemmin.
- Anonyymi
Tiesittekö, että vesi alkaa olemaan niin saastunutta ja Suomen putkistotkin niin järkyttävässä kunnossa, etten ihmettele yhtään, vaikka Coca Cola olisi jopa terveellisempää kuin hanavesi. Keravan tehtaalla käytetään sentään Suomen puhtaimpia vesiä Lahdesta, joka vielä extra puhdistetaan, että silleen.
- Anonyymi
Voiko aikuisella ja ylipäänsä vanhetessa makuaisti muuttua niin, että sitä lapsuuden colan makumuistoa ei vaan yksinkertaisesti saa enää koskaan takaisin ?
- Anonyymi
Kokeilkaapa jokainen tänä iltana sellaista, että juotte maitoa ja colaa vuorotellen ja pesette hampaat vahvalla fluoritahnalla sen jälkeen on cola ja maito vuorotellen ihan järjetön makumaailma......

Mutta onkohan ketään kuka uskaltaa ottaa pillillä yhtäaikaa maitoa ja colaa suuhunsa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta onkohan ketään kuka uskaltaa ottaa pillillä yhtäaikaa maitoa ja colaa suuhunsa ?
Lisää vielä lämmin maito ja sipulia niin oksennus on takuuvarmasti taattu !
- Anonyymi
SodaStream
Pelkkä vesi riittää- Anonyymi
Se koko konsepti tuhottiin. Aluksi Soda Stream myi sokerillista Cola uutetta punaisessa pullossa, sitten ne vaihtoi ne kaikki pahan makuisiin keinotekoisiin litkuihin. Pilasivat energiajuoma versiotkin. Loppui Soda Stream käyttö siihen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se koko konsepti tuhottiin. Aluksi Soda Stream myi sokerillista Cola uutetta punaisessa pullossa, sitten ne vaihtoi ne kaikki pahan makuisiin keinotekoisiin litkuihin. Pilasivat energiajuoma versiotkin. Loppui Soda Stream käyttö siihen.
Tokmanni myy kai yhä MySoda Cola Real Sugar-versiona, mutta eihän se aidolta maistu tietenkään, kuten ei muutkaan Xtra tai Pirkka Cola.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se koko konsepti tuhottiin. Aluksi Soda Stream myi sokerillista Cola uutetta punaisessa pullossa, sitten ne vaihtoi ne kaikki pahan makuisiin keinotekoisiin litkuihin. Pilasivat energiajuoma versiotkin. Loppui Soda Stream käyttö siihen.
"Se koko konsepti tuhottiin. Aluksi Soda Stream myi sokerillista Cola uutetta punaisessa pullossa,"
Mitä noilta muilta palstoilta luin niin ilmeisesti Pepsi on pilattu mutta Seven Up vastaisi pullotettua versiota? Myös Pepsin jo valmiiksi keinomakeuttama max maistuisi melkein samalta kuin pullotettu
- Anonyymi
Ihan vinkkinä vaan jos jokin alkaa maistua oudolta tai pahalta lopeta sen juonti tai pidä edes vähän aikaa taukoa niin se maistuu varmaan taas erilaiselta pitkän ajan jälkeen.
- Anonyymi
USA paska juomaa
- Anonyymi
Eihän pepsikään ole enää niin hyvää.
Ei Pepsi Max ole samaa kuin vanha kunnon Pepsi oli maun suhteen.
Coca colassa sama juttu. Keinotekoiset makeutusaineet eivät ole parantaneet makua vaan päinvastoin.- Anonyymi
En ymmärrä miten joku pystyy edes maistamaan keinotekoisia makeutusaineita. Niistä jää hirveä jälkimaku, joka ei lähde kovin nopeasti pois. Onneksi minun elimistö hälyttää heti, että myrkyllistä ja luonnotonta on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärrä miten joku pystyy edes maistamaan keinotekoisia makeutusaineita. Niistä jää hirveä jälkimaku, joka ei lähde kovin nopeasti pois. Onneksi minun elimistö hälyttää heti, että myrkyllistä ja luonnotonta on.
Jos ne keinotekoiset makeutusaineet on tuhonnut pysyvästi koko makuaistin niiltä, jotka light-versioita haluaa jostain syystä käyttää ?
Muuta selitystä en ole keksinyt miksi markkinoilla on hirveä määrä sokerittomia vaihtoehtoja kuten Light ja Zero Sugar... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ne keinotekoiset makeutusaineet on tuhonnut pysyvästi koko makuaistin niiltä, jotka light-versioita haluaa jostain syystä käyttää ?
Muuta selitystä en ole keksinyt miksi markkinoilla on hirveä määrä sokerittomia vaihtoehtoja kuten Light ja Zero Sugar...Luojan kiitos se Stevia-buumi meni ohi, kuten karppaus katosi. Huh sitä trendiä mikä oli silloin 2010-luvulla. Joka paikassa luki karppi sitä ja karppi tätä.
Sitten tuli vielä ne toukat. Hyi helvetti toukka leipää sai ilmaiseksi maistella jossain K-marketeissa. Onneksi nuo kaikki hömpötykset on jo takanapäin. - Anonyymi
Alkuperäistä pepsiä on myös yhä vaikeampi löytää on vain sitä aivosyöpä max versiota
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ne keinotekoiset makeutusaineet on tuhonnut pysyvästi koko makuaistin niiltä, jotka light-versioita haluaa jostain syystä käyttää ?
Muuta selitystä en ole keksinyt miksi markkinoilla on hirveä määrä sokerittomia vaihtoehtoja kuten Light ja Zero Sugar...Selvästi painostetaan jostakin suunnasta onko kyse poliittisesta vai ainoastaan voiton maksimoimisesta "kyllä se niille nutipäille kelpaa"
- Anonyymi
Ymmärtääkseni se pelkkä Pepsi olisi alkuperäinen tuote ja Pepsi max on se sokeroimaton mikä lie aspartaami versio
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärtääkseni se pelkkä Pepsi olisi alkuperäinen tuote ja Pepsi max on se sokeroimaton mikä lie aspartaami versio
Pepsiä ei enää ole sokeriversiona. Siihen työnnettiin keinotekoiset makeutusaineet. Siihen loppui Pepsin juominen.
Sitä kun pääsisi takaisin 80-90-luvulle niin kaikki olisi edelleen hyvin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luojan kiitos se Stevia-buumi meni ohi, kuten karppaus katosi. Huh sitä trendiä mikä oli silloin 2010-luvulla. Joka paikassa luki karppi sitä ja karppi tätä.
Sitten tuli vielä ne toukat. Hyi helvetti toukka leipää sai ilmaiseksi maistella jossain K-marketeissa. Onneksi nuo kaikki hömpötykset on jo takanapäin.Kuule, koppakuoriaisten ja toukkien ja heinäsirkkojen syönti on vasta edessä päin. Pian alkavan ahdistuksen ajan perusruokaa, jos sitäkään edes saa. Suosittelen uskomaan Jeesukseen tänään, niin pääsee pian uskovien ylöstempauksessa nauttimaan taivaallisesta hääateriasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärtääkseni se pelkkä Pepsi olisi alkuperäinen tuote ja Pepsi max on se sokeroimaton mikä lie aspartaami versio
Pesissä myös jonkin verran makeutusainetta.
- Anonyymi
Lidl Cola voitti aikoinaan paras Colan maku kilpailun. Siitä ehkä noin 15 vuotta. Sen jälkeen ne muutti Lidlin Freeway Colan. En ole ostanut sen jälkeen, kun kaikki täytyy aina pilata.
- Anonyymi
Syy on Suomen laki ja päättäjät. Heillä oli jokin makeisvero villitys hetki sitten meneillään.
Suomessa yrityksiä kiinnostaa vain rahallinen voitto eikä asiakkaiden mieltymykset tai tunteet.
Suomessa lähes kaikki elintarvikkeet on nykyään pilattu poistamalla sokeria ja lisäämällä makeutusaineita.
Ennen sai sentään valita kumpaa haluaa käyttää nyt on viskottu sekaisin tuotteeseen.
Täyttä paskaa kaikki mitä myydään. Harmi vaan kun kuolee jos lakkaa syömästä ja juomasta. - Anonyymi
Tekisi mieli tuota Meksikolaista Colaa maistaa... https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/jarritos-mexican-cola-natural-flavor-soda-370-ml-virvoitusjuoma
- Anonyymi
Coke maistuu aina samalta, suusi ei kenties maistu. Karies tuo ikävän sivumaun😁
- Anonyymi
Hö meinaat että HAMFAIFTA tulee joku fivuaromi...:?
- Anonyymi
päivittäin sokerilitkua, ootko amerikan lihava
- Anonyymi
Lapsena oli koiran nenäkin. Oli koko hajumaailma, joka oli mielenkiintoinen. Muistan yhä niitä hajuja. Vanhempana ei enää haista eikä maista samalla tavalla.
- Anonyymi
On varmaan yhä paljon ihmisiä, jotka ei edes lue tuoteselosteita eli ei kiinnosta yhtään mitä syö tai juo. Moni käyttää merkkiuskollisena lapsesta asti käyttämiään tuotteita, eikä edes huomaa eroa, kun reseptejä muutetaan. Sääli sinänsä sitten kun elintapojen takia sairastuu. Terveys edellä pitäisi muistaa mennä.
- Anonyymi
Jos trump juo sitä kuraa,
Minä en. - Anonyymi
Trumppi on jatkanut sitä kodin putkimiehellä...
- Anonyymi
Oliko Neuvostoliiton Novorossijiskissa pullotettu Pepsi samaa kuin länsimaissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Neuvostoliiton Novorossijiskissa pullotettu Pepsi samaa kuin länsimaissa?
bing copilot:
"Pepsin historia Novorossijskissa Venäjällä on osa kiehtovaa lukua yhtiön globaalilla matkalla. Neuvostoliiton aikana Pepsistä tuli yksi ensimmäisistä länsimaisten tuotteiden, jotka myytiin Neuvostoliitossa. Tämä mahdollistettiin vaihtokauppasopimalla, jossa Pepsi vaihtoi siirappinsa Stolichnaya-vodkaa varten. Myöhemmin Pepsi sai jopa Neuvostoliiton merivoimien aluksia vastineelle tuotteistaan."
- Anonyymi
Makumuutos johtuu amalgaamipaikkojesi aiheuttamasta sivumausta.
- Anonyymi
Kuka on juonut sitä lapsesta asti?? Minä en. En joisi sitä makeaa lientä, ellei uhkana olisi nestehukkaan kuoleminen.
- Anonyymi
Jos saisin takaisin lapsuuden koirannenän niin nuuskisin paljon. Hajuaisti on yhteydessä makuaistiin, joten luultavasti siksi lapsuudessa oli paljon pahoja makuja kuten hyviäkin makuja.
- Anonyymi
Vanhemmiten sitä unohtaa laittaa rommin siihen sekaan, silloin se on oudonmakuista. Nykyään mä juon kokikset lähipupissa, niin ei tuu vedettyä raakana, eikös siinä voi lähteä hampaat. Tässä mun mallissa lähinnä taju!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 465870
- 495361
- 493734
- 143685
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise993401- 313136
- 592894
- 582756
- 552413
- 381854