Joukko senaattoreita haluaa vahvistaa Ukrainan neuvotteluasemaa.
Yhdysvaltojen senaatissa valmistellaan Venäjä-pakotepakettia Ukrainan neuvotteluaseman vahvistamiseksi, kertoo Yhdysvaltojen kongressia seuraava Punchbowl-uutiskirje. Aloitteena takana on senaattoreita sekä demokraateista että republikaaneista. Työ on kuitenkin vasta alkuvaiheessa, Punchbowl toteaa.
Senaattoreiden tavoitteena on turvata ja kiristää kongressin vuonna 2017 hyväksymän CAATSA-lain nojalla asetetut Venäjä-pakotteet. Donald Trumpin hallinnon olisi hankala luopua lainsäätäjien laajaa tukea nauttivista pakotteista, senaatissa arvioidaan. Myös vuonna 2022 alkaneen hyökkäyssodan jälkeen Venäjälle presidentin asetuksina määrätyt pakotteet halutaan kirjata lakiin.
Pakotepaketin valmistelussa on mukana myös presidentin puoluetovereita republikaaneista, joiden mukaan pakotteet tukisivat Trumpin hallinnon pyrkimyksiä löytää Ukrainalle sodalle diplomaattinen ratkaisu. Kyse olisi pelotevaikutuksesta, sanoo Etelä-Carolinan republikaanisenaattori Lindsey Graham.
– Venäjä tietäisi tasan tarkkaan mitä heidän taloudelleen tapahtuu, jos he hyökkäävät kolmannen kerran.
Grahamin mukaan Yhdysvallat voisi esimerkiksi asettaa tulleja Venäjältä öljyä ostaville maille.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuore Sean Bell:in haastattelu Ukraiasta. Ajattelen samoin kuin tämä kuninkaallisten ilmavoimien korkea-arvoinen eläköitynyt upseeri (Air Force Vice Marshal).
https://youtu.be/tBd20Z5pKDY?si=Q5Jq8pSOW7JJjUpv
Kannattaa katsoa, oli kummalla puolen tahansa tai jostain siltä väliltä.
Länsiyritykset eivät palaamassa venäjälle
"Paluu ei ole suunnitelmissa
Kremlistä riippumattoman venäläismedian Moscow Timesin mukaan toistaiseksi yksikään ulkomainen yritys ei ole ilmoittanut aikomuksesta palata Venäjälle.
Venäjän varapääministeri Denis Manturovin mukaan edes ne sijoittajat, joilla on oikeus ostaa omaisuutensa takaisin, eivät ole esittäneet pyyntöjä palata.
Talouteen keskittyvän venäläismedian The Bellin mukaan yksikään sen haastattelemista kymmenistä länsiyrityksistä ei suunnittele paluuta, mukaan lukien suomalainen Nokian Renkaat.
Yalen yliopiston tutkijoiden Jeffrey Sonnenfeldin ja Steven Tianin mukaan myöskään amerikkalaisyritykset eivät ole paluusta innoissaan, koska Venäjä on taloudellisesti taantuva ja vaarallinen maa.
Tutkijoiden mukaan amerikkalaisten yritysjohtajien vastahakoisuus johtuu siitä, että Putin on ”epäluotettava diktaattori”, joka voi hetkessä kansallistaa minkä tahansa yrityksen."
Totta kai usassa on Trumpin hallinnon vastustajia, mutta ne ovat vähemmistönä. Trump kuitenkin tekee diilinsä niin kuin katsoo parhaaksi.
Tämä Trumpin lähipiiriin kuuluva kiinteistömoguli taas julistaa Venäjän valheita, eikä tunnu tietävän että Putinin järjestämät vaalit vallatuilla alueilla olivat vaalien irvikuva, joita näytösvaaleiksi on sanottu.
Sekalaista porukkaa Trump on haalinut ympärilleen, joilla ei juurikaan ole tietämystä kansainvälisistä asioista.
Ihan ok vaalit olivat ja sekös lännen kätyriä harmittaa.