Me hyödymme Venäjän ja USA:n lähentymisestä

Jos ja kun konservatiivisuuteen pyrkivät maat Yhdysvallata ja Venäjä lähentyvät toisiaan, pitäisin asiaa hyvin positiivisena asiana maamme tulevaisuuden kannalta.

Liityimme Natoon, Venäjän vihollisten sotaliittoon, mutta nyt kun Trump haistattaa pitkät Euroopalle ja kertoo suoraan, hoidelkaa itse turvallisuusoongelmanne, uskoisin, että myös Venäjän johto kokee maansa aseman turvallisemmaksi vaikka meillä onkin turvatakuut Yhdysvalloilta.

Ainakaan ei ole odotettavissa Euroopan valtioiden yhteishyökkäystä Venäjälle ilman Yhdysvaltojen asevoimien antamaa tukea, joten ainakin Trumpin ollessa Yhdysvaltojen pressa, saamme olla rauhassa vihamielisyyksiltä puolin ja toisin :-)

Jos Trump saa palautettua asialliset suhteet Venäjän johtoon, meillehän siitä on pelkkää etua ja pystymme taas palaamaan Venäjän markkinoille kuten suurin osa muutakin Eurooppaa. Venäjän kaupasta saamme kaivattua pääomaa ja vaurautta.

Ukrainassa saavutetaan rauha heti kun Venäjä ja Yhdysvallat pääsevät sopimukseen Ukrainan luonnonvarojen jaosta, joten uskoisin pahimman sotahysterian pian laantuvan ja pääsemme takaisin tilanteeseen josta kaikki asianosaiset hyötyvät jos osaavat pelata korttinsa oikein

Kauppa se on joka kannattaa.
11144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niinhän se venäjän avustaja kirjoittaa. Paranoidi pelko läntisestä liberalismista ei ole riittävästi hellittänyt, vaikka Trump?

Suomi ei ole liittynyt mihinkään "Venäjän vihollisten sotaliittoon". Eikä venäjälle riitä kauppa. Sitä yritettiin, mutta Putin oli valmis uhraamaan sen(kin) , jotta saa "rajattoman" venäjän laajenemaan.

1Äänestä
  • Nato nimenomaan on Venäjän vihollisliitto. Ei mitään muuta. Kylmän sodan jäänne, joka oli liian hyvä bisnes lopettaakseen Neuvostoliiton hajoamiseen.

    Äänestä

USA saa pohjoisen Suomen ja Venäjä etelän.

Äänestä
  • "Kauppa se on joka kannattaa."
    Näyttää siltä, että sodan jälkeen, Suomi on viimeinen maa kenen kanssa putin jatkaa kauppa suhteet, koska poliitikkojen retorikka on niin outo( jopa Baltian maat ovat viime aikoina hiljaisempi).

    Äänestä

  • Joo. Eteläisen Suomen asuttavat venäjältä siirretyt kansat ja tsuhnaa kutsuu Siperia. Joka ei opeta.

    Äänestä

Kauppaa ei käydä epäluotettavan kauppakumppanin kanssa.

Turismi Venäjän suuntaan tuskin pian elpyy - itse en tule enää eläessäni Venäjälle matkustamaan. Saati että ostaisin yhtä ainutta venäläistä tuotetta.

1Äänestä

'Ukrainassa saavutetaan rauha heti kun Venäjä ja Yhdysvallat pääsevät sopimukseen Ukrainan luonnonvarojen jaosta'

Samallahan ne voisivat päästä sopuun Suomenkin luonnonvaroista vai mitä? Mitä sitä suotta siltä maalta kysymään joka ne varat omistaa.

1Äänestä
  • Näin. Trumppilaiset tietävät kertoa, että venäjä ei ole hyökkäämässä Eurooppaan, johon Suomikin ainakin veilä kuuluu.

    Eihän venäjä ole hyökännyt edes Ukrainaan, joten ihan ilman sotia voi sopia. Kysymättä meiltä.

    1Äänestä

Turhat sotauhot romukoppaan.

Äänestä
  • Tuon sanomisesta voisi Venäjällä häkki heilahtaa. Varmasti osaatkin arvostaa suomalaista sananvapautta!

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tuon sanomisesta voisi Venäjällä häkki heilahtaa. Varmasti osaatkin arvostaa suomalaista sananvapautta!

    Täällä mitään sananvapautta ole. Paska maa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos ja kun konservatiivisuuteen pyrkivät maat Yhdysvallata ja Venäjä lähentyvät toisiaan, pitäisin asiaa hyvin positiivisena asiana maamme tulevaisuuden kannalta.

Liityimme Natoon, Venäjän vihollisten sotaliittoon, mutta nyt kun Trump haistattaa pitkät Euroopalle ja kertoo suoraan, hoidelkaa itse turvallisuusoongelmanne, uskoisin, että myös Venäjän johto kokee maansa aseman turvallisemmaksi vaikka meillä onkin turvatakuut Yhdysvalloilta.

Ainakaan ei ole odotettavissa Euroopan valtioiden yhteishyökkäystä Venäjälle ilman Yhdysvaltojen asevoimien antamaa tukea, joten ainakin Trumpin ollessa Yhdysvaltojen pressa, saamme olla rauhassa vihamielisyyksiltä puolin ja toisin :-)

Jos Trump saa palautettua asialliset suhteet Venäjän johtoon, meillehän siitä on pelkkää etua ja pystymme taas palaamaan Venäjän markkinoille kuten suurin osa muutakin Eurooppaa. Venäjän kaupasta saamme kaivattua pääomaa ja vaurautta.

Ukrainassa saavutetaan rauha heti kun Venäjä ja Yhdysvallat pääsevät sopimukseen Ukrainan luonnonvarojen jaosta, joten uskoisin pahimman sotahysterian pian laantuvan ja pääsemme takaisin tilanteeseen josta kaikki asianosaiset hyötyvät jos osaavat pelata korttinsa oikein

Kauppa se on joka kannattaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu