Oikeisto pitää YLE:a liian vasemmistolaisena

https://yle.fi/a/74-20151440

"Suurista valtakunnallisista tiedotusvälineistä Ylen uutisten näkökulman arvioidaan kallistuvan selkeimmin vasemmalle: 40 prosenttia suomalaisista kokee, että Ylen uutiset korostavat tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Näin arvioivat erityisesti perussuomalaisten ja kokoomuksen äänestäjät.

Lähes puolet eli 49 prosenttia suomalaisista katsoo kuitenkin, ettei Ylen tiedonvälityksessä korostu oikeistolainen eikä vasemmistolainen näkökulma.

Näkemykset Helsingin Sanomista jakautuvat tasaisemmin: kolmasosa näkee lehdessä vasemmistolaisen painotuksen ja neljäsosa oikeistolaisen. 29 prosenttia ei näe korostusta kumpaankaan näkökulmaan."

Itse lukeudun tuohon joukkoon joka pitää YLE:n uutisointia puolueettomana.

Mikä aiheuttaa, että osa PS:n ja Kokoomuksen kannattajista pitävät YLE:a vasemmalle kallellaan olevaksi?

Hesarin tapaus on hauska koska se antaa jokaiselle suuntansa kannattajalle jotain.

Ehkä paras tapa kuvata tätä on, että ihminen katsoo/lukee uutisen sen väristen lasien lävitse jota kannattaa ja suodattaa uutisen maailmankatsomuksensa mukaiseksi.

Useille tuntuu olevan jo pelkästään se, että uutisoidaan esimerkiksi pride-kulkueista merkki siitä mitä julkaisija (yle, hesari) kannattaa vaikka kyseessä on vain uutinen tapahtumasta.

14

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ''kyseessä vain uutinen'' Uutinen voidaan sävyttää , mitä punavihreät toimitajat tekevät pk seudun mediassa. Ben tv Verkkouutisissa siteeraa usein HS sävytettyjä juttuja.

      • Anonyymi

        Miten uutinen voidaan sävyttää?


    • Anonyymi

      Kyllähän YLEssä ja Hesarissa on jo vuosia vallinnut ylenpalttinen woketus.

      Siis kaikki tuohon woketukseen liittyväliittyvä on mukamas hyvää ja hyväksyttävää, ja pieninkin poikkipuolinen ajatus on tuomittavaa ja suorastaan rikollista.

      Mitäpä tuohon voi muuta lisätä kuin sen , että YLEn ja Hesarin toimittajien pääkopan sisus on vihervasemmistoaatteen saastuttama.

      • Anonyymi

        Tuo on sinun mielipiteesi ja aika harva on samaa mieltä tuosta "woketuksesta".

        Wokehan tarkoittaa valveutuneisuutta tai henkilön yhteiskunnallista tiedostamista ja siinä välitetään vähemmistöistä ja ollaan huolissaan syrjinnästä ja vihapuheesta. Enemmistö kannattaa ns. wokea eli tasa-arvoa. Siinä ei ole mitään pahaa vaan on länsimaisen demokratian mukaista.

        Sinä siis kannatat syrjintää ja vihapuhetta?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on sinun mielipiteesi ja aika harva on samaa mieltä tuosta "woketuksesta".

        Wokehan tarkoittaa valveutuneisuutta tai henkilön yhteiskunnallista tiedostamista ja siinä välitetään vähemmistöistä ja ollaan huolissaan syrjinnästä ja vihapuheesta. Enemmistö kannattaa ns. wokea eli tasa-arvoa. Siinä ei ole mitään pahaa vaan on länsimaisen demokratian mukaista.

        Sinä siis kannatat syrjintää ja vihapuhetta?

        Eihän nämä maalaistollot tajua mikä sen woken juurisyy on.
        Maailma on muuttunut ja siihen on sovinististen maalaistollojenkin syytä sopeutua.
        Mutta pelottaahan se kun elää Esson baaria ja 1970-lukua.


    • Anonyymi

      >>Mikä aiheuttaa, että osa PS:n ja Kokoomuksen kannattajista pitävät YLE:a vasemmalle kallellaan olevaksi?<<

      Kokoomuslaisten näkemys lienee perua Repo-radion ajoilta. Vanhaa asennetta on vaikea muuttaa, jos se on aikoinaan vahvasti omaksuttu. Se periytyy usein äidinmaidossakin.

      Perussuomalaisten näkemys perustunee Ylen toimittajien uutisointiin puolueen kansanedustajista, etenkin rasismiepäilyistä. Jostain syystä MTV3:n hyvin samanlainen uutisointi ei heitä kuitenkaan yhtä paljon rasita, vaikka valtamediasta puhuvatkin, mihin Maikkari ja Hesari myös kuuluvat. Ehkä perussuomalaiset uskovat, että muu valtamedia seuraa Ylen tapaa. Sekin vaikuttaa Ylen arvosteluun persujen keskuudessa, että Yle-verolla ja Repo-radion maineella on helppo nostattaa tunteita.

      • Anonyymi

        Mutta persutrolli, onhan siellä ylen valvonnassa tää Suomen toiseksi tyhmin Sipelius!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta persutrolli, onhan siellä ylen valvonnassa tää Suomen toiseksi tyhmin Sipelius!!

        Vai oliko se vikelius??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta persutrolli, onhan siellä ylen valvonnassa tää Suomen toiseksi tyhmin Sipelius!!

        Ylen hallintoneuvosto ei päätä ohjelmien sisällöstä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta persutrolli, onhan siellä ylen valvonnassa tää Suomen toiseksi tyhmin Sipelius!!

        Eiväthän persujen kannattajat mielipidettään siihen perusta, istuuko jossain hallintoneuvostossa myös heikäläisiä vai ei.


    • Anonyymi

      Onhan se ihan hirveätä kun uutisissa näytetään pride-kulkua. Se saa päivystävät palstapersut tolaltaan. Heidän mielestä homojen tulee pysyä edelleen kaapissa.

      • Tällä saitilla on eräs jatkuvasti homovihaa lietsova kirjoittaja.
        Olen ollut asiasta pariinkin kertaan ylläpitoon yhteydessä mutta ei tunnu kiinnostavan.


      • Niin ja persun järjenjuoksulla pride kulkueen näyttäminen uutisissa tarkoittaa YLE:n kannanottoa.
        Harvinaisen yksinkertaista sakkia.


    • Anonyymi

      Muuten, ei taaskaan sanaakaan palstan aiheesta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      97
      1308
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      37
      1305
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      287
      1146
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      107
      1055
    5. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      992
    6. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      18
      976
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      14
      951
    8. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      53
      942
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      163
      818
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      16
      811
    Aihe