Vähemmistö vasemmisto voi itse määritellä lakot ja niiden aiheen. Vastaan demokratiaa mm hallituksen vastaiset lakot. Aika on otollinen äärivasemsmitolle, sekun vain laitetaan lakko päälle, aina aiheita löytyy. 6 -minuutin päivän työminuuteistakin suuret tehtaat oli 3 kuukautta lakossa. AKT laittoi satamat kiinni, suuret tehtaat oli kiinni yli kuukauden kun tavara pysähtyi joka oli äärivasemmiston tarkoituskin mm Neste.
Juurikin on lakkoja päällä, jotka aihe kuitenkin tulee jo sovittuun.
Nämä tulee lopettaa paremmalla euroopan politiikalla. EU on nössö !
Äärisuunnat saaneet vallan. Kuri puuttuu. Kohta alkaa mm maanviljelijöilläkin jopa läpi vuorokauden sestävä viljan kylvö kaikkine toimenpiteineen ei siellä 6 -minuuttia vuorokaudessa paina mitään.
Jos sota tulee nämä maalle vahinkoa aiheuttaneet lakkojohtajat tulee eliminoida pois.
Lakot koska eurooppa on heikko
6
115
Vastaukset
- Anonyymi
Punavihreä EU nyt asiallaan:
Euroopan unionissa (EU) ekosuunnitteluasetuksen pohjalta on tulossa uusia säädöksiä ja jo voimassa olevan ekosuunnitteludirektiivin pohjalta otetaan uudelleenarviointiin energiaa käyttäviä tuotteita.
Direktiivin sisällöstä liikkuu. Erään mukaan puu-uunit ja takkasydämet pitäisi liittää sähköverkkoon, jotta hiukkaspäästöt minimoituvat direktiivin mukaisiksi.
Onko kyse väärinymmärryksestä vai ennenaikaisesta aprillipilasta?
Direktiivin osana on todellakin kiristyksiä, jotka koskevat kiinteitä polttoaineita kuten puuta käyttäviä tulisijoja eli takkoja, lämmittimiä ja uuneja.
.....
Voi hyvät hyssykät tuota EU punavihreyttä. - Anonyymi
EU sopii päättämään pullon korkeista, pullojen palautuksista ja muovikasseista. Ursulan EU:sta on tullut militarismin linnake. Kansalaisten etu ei ole asialistalla. Listalla on vain Venäjän haastaminen. Energian hinnan nousulla ja euroopan maiden talouden tuhoamisella ei ole väliä. Ja aina, kun tavataan, nauretaan ja halataan...kunnes kaikki romahtaa.
- Anonyymi
Pimujen EU. Saunan lämmitys direktiivi.
- Anonyymi
Maanviljelijän 6 minuuttinen on tunteja.
- Anonyymi
Taas huomiselle Teollisuusliitto uhkailee lakoilla.
- Anonyymi
Äärisuunnat saaneet vallan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va1322973- 71376
Mies pyysi rahaa
Jälkikäteen kun tarjosi kyydin yhteisestä harrastuksesta kotiini. Mitä vi**... Ei ihastunut mies noin toimi?2201316Jos tapaisimme uudelleen?
niin luuletko että mikään muuttuisi vai toistuuko meidän historia? Ehkä vähän eri tavalla mutta samoin tuloksin J701181- 441140
- 371011
Mites nyt suu pannaan
Kitkiöjoki ja Järvinen solmivat Attendon/Terveystalon kanssa sopimuksen, jonka mukaan sopimuksen irtisanomisoikeus on va381001Taas Lieksassa tyritty
Suomalaisten kansallismaisemaa juntit pilaamassa. Nuori tyttö kaupunginjohtajana ei ole sen viisaampi. *S-ryhmän hanke133957- 47944
Nähdäänkö ensi viikolla
paikassa joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimesi? Ikävä on sinua. Fyysistä läsnäoloasi.36877