Pohjoisen tähti

Anonyymi-ap

Toivottavasti tuotannossa on pätevä intiimikoordinaattori. Meinaan sen verran eroottisia saunakohtauksia sarjassa on nähty. Että kaikki pystyisivät keskittymään näyttelijän työhön omat rajat ja turvallinen tila preferoiden.

4

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Iina Kuustonen valaisee asiaa Seiskassa:

      "- En silloin päässyt mukaan lukuharjoituksiin Ivalo-sarjan kiireiden vuoksi, ja minulla oli käytössä vain yksi harjoituspäivä. Aluksi ajattelin, että mitä tuhlausta käyttää se ainoa päivä intiimikoordinaattorin kanssa työskentelyyn. Mutta päivän jälkeen tajusin, kuinka valtavasti siitä on apua, Iina kertoo.

      Intiimikoordinaattori tekee paljon muutakin kuin mitä nimi antaa ymmärtää.

      – Kaikki ne yhteiset harjoitukset ja keskustelut luovat pohjan paitsi hahmojen fyysiselle läheisyydelle, niin myös henkiselle yhteydelle ja dynamiikalle. Se on kauhean konkreettista, Iina kertoo.

      – Ensinnäkin se on vähän kuin tekisi tanssikoreografian. Siinä pilkotaan kohtaukset osiin ja päätetään, mihin kosketaan, millä voimakkuudella, millä tavalla, kuka tekee aloitteen ja niin edespäin. Samalla luodaan selkeä kommunikointitapa ja yhteinen kieli, jolla on helppo keskustella myöhemmin myös ohjaajan kanssa."

      • Anonyymi

        Tarkoitin siis Eeron ja Anna-Liisan saunakohtausta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitin siis Eeron ja Anna-Liisan saunakohtausta.

        Niin? Meinaatko, että intiimikoordinaattori ei työskentelisi tuotannon kaikkien näyttelijöiden kanssa?


    • Anonyymi

      Seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuvan taksikuskin rooli ainakin vaatii ammattimaisen koordinoinnin. Ja intiimeihin peitonalusotoksiin vaahtomuovia, kenties kelmuakin ihokontaktin välttämiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4982
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3573
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3464
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3360
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2960
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2700
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      17
      2379
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      118
      2373
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2195
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1784
    Aihe