Näin päin tänää, ydinvoimaa rakennetaan, mutta vain jos valtio takaa sähkölle riittävän hinnan ja osallistuu rakennuskustannuksiin.
Tuulivoima on liian halpaa, joten ydinvoima toisi helposti tappiota.
"Energiayhtiö Fortum tiedotti maanantaina saaneensa päätökseen kaksivuotisen selvityksensä, joka arvioi mahdollisuuksia uudelle ydinvoimalalla Suomessa ja Ruotsissa.
Selvityksen mukaan nykyisillä sähkömarkkinanäkymillä uuden ydinvoiman rakentaminen ei ole taloudellisesti järkevää, jos sen kannattavuus on täysin sähkön markkinahintojen varassa. Toteuttaminen voi kuitenkin olla mahdollista, jos käytössä ovat riittävät rahoitus- ja riskinjakomekanismit: kuten esimerkiksi Ruotsissa, jossa hallitus valmistelee tällaista mallia."
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/d5fffaa3-8403-4547-80d2-0a28c0aa59ad?ref=ampparit:d968&_gl=1*16t9gbi*_ga*NDY1NTYxNjQ4LjE3MDI2Mjg1OTc.*_ga_3L539PMN3X*MTc0MzA2NzMzMC4xOTYyLjAuMTc0MzA2NzMzMC4wLjAuMA..
Tuulivoima on liian halpaa, joten ydinvoima toisi helposti tappiota.
"Energiayhtiö Fortum tiedotti maanantaina saaneensa päätökseen kaksivuotisen selvityksensä, joka arvioi mahdollisuuksia uudelle ydinvoimalalla Suomessa ja Ruotsissa.
Selvityksen mukaan nykyisillä sähkömarkkinanäkymillä uuden ydinvoiman rakentaminen ei ole taloudellisesti järkevää, jos sen kannattavuus on täysin sähkön markkinahintojen varassa. Toteuttaminen voi kuitenkin olla mahdollista, jos käytössä ovat riittävät rahoitus- ja riskinjakomekanismit: kuten esimerkiksi Ruotsissa, jossa hallitus valmistelee tällaista mallia."
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/d5fffaa3-8403-4547-80d2-0a28c0aa59ad?ref=ampparit:d968&_gl=1*16t9gbi*_ga*NDY1NTYxNjQ4LjE3MDI2Mjg1OTc.*_ga_3L539PMN3X*MTc0MzA2NzMzMC4xOTYyLjAuMTc0MzA2NzMzMC4wLjAuMA..
Vastaukset 86
Vanhimmat
Sehän on täysin järkevää, ettei ylituotantoa kukaan halua rakentaa. Jos jollakin alalla on liikaa tuotantoa, niin eihän ne hinnat pysy järkevissä luvuissa.
Et ehkä ihan ymmärrä problematiikkaa, minkä tuulivoima aiheuttaa.
Ongelma on, ette tuulisähkön tuottajilla ole mitään vastuuta energiatuotantonsa luotettavuudesta. Heille ei tule sanktioita, vaikka joku päivä he eivät tuottaisi juuri lainkaan sähköä. Näin tuulivoima pilaa Suomen energiatuotanto rakenteen.
Oletetaan, että keksimme loistavan sähköntuotannonmentelmän. Se tuottaa kaiken tarvittavan sähkön kannattavasti 97% ajoista. Nyt muuta energiatuotantoa kannata rakentaa. Nyt meillä on tilanne, että olisimme keskimäärin yhden päivän kuukaudessa ilman sähköä. Sähkökatko olisi satunnainen.
TVO:han ei edes viitsinyt hankkia varavoimaa OL3:lle 1600 megawatin edestä, vaan tyytyi 1300 megawattiin. Ja nythän tuokin laitos on 2 kuukautta kiinni, eikä TVO maksa mitään korvauksia sähkönkäyttäjille ylihintaisesta sähköstä.
Ei ole ydinvoimalayhtiöllä mitään vastuuta.
Siitähän tulee silloin yhteiskunnan omistama laitos, johon kokoomuksella ja EK:lla ei ole pääsyä.
Fortum voi pitää päänsä kiinni sen sähkönhinnan suhteen.
Tuore asiantuntijalaskelma Ruotsista kertoi atomisähkön maksavan 11 snt/kWh.
Tuulisähkö noin 2½ snt/kWh niin kauan kuin rakennetaan maalle.
Merelle rakentaessa kaksinkertainen.
Täysin samaa mueltä. Älkää ikinä hankkiko sähköänne fortumilta. Fortum, Posti, VR, Caruna.. ROSVOJA PASKAFIRMOJA
Miksi Ruotsi rakentaa ydinvoimaa ja runsaasti, jos tuulisähkön on noin paljon halvempaa?
Onko se oikeasti?
Miksi etelä Ruotsissa on sähkö loppu? Miksi sinne ei rakenneta tuulivoimaa, jos se on noin halpaa?
Onko se syy kun Ruotsissa menee tuulivoima yhtiöitä konkurssiin, kun sähkö on liian halpaa?
Miksi se on niin halpaa?
Miksi Vattenfall on keskeyttänyt merituulihankkeet, jos kustannus on niin edullinen?
Vattenfall on itse keskeyttänyt merituulihankkeet kannattamattomina.
Kannibalismia syö tuulivoiman kannattavuuden.
Suhteessa kysyntään on liikaa kapasiteettia.
Kun ei tuule, ei ole mitä myydä, kun myllyt ei pyöri ja sähkö olisi kallista.
Kun tuulee, tulee sähköä liikaa ja hinta on halpa, jopa miinusmerkkinen. Js osa myllyistä joudutaan pysäytyämään.
Vaikka kuinka lisäät myllyjä, se ei auta silloin kun ei tuule. Tämä on ongelma etelä Ruotsissa, missä sähkö ei enää riitä.
....Miksi Ruotsi rakentaa ydinvoimaa ja runsaasti, jos tuulisähkön on noin paljon halvempaa?...
Ruotsi on tilanteessa, että yhteiskunnan kehitys vaarantuu, kun ei ole saatavilla tasaisesti sähköä koko Ruotsin alueella. Etelä Ruotsin alueelle ei voi enää kytkeä uusia yritysasiakkaita verkkoon.
Myös verkkojen kaatumista pelätään heikon inertian takia.
Suomen pitäisi olla kaukaa viisas, että emme ajaudu samaan tilanteeseen.
Löysin ydinvoimaan liittyen seuraavat Ruotsin tiedot.
Uusien voimaloiden LCOE: 69 USD/MWh (noin 6,5 €snt/kWh)
Ringhalsin olemassa olevien reaktoreiden tuotantokustannus (2018): noin 16 öre/kWh (1,6 €snt/kWh), sisältäen ydinjätteen käsittelymaksut.
Tuulivoima (maalla)
Tasoitettu tuotantokustannus (LCOE): 28–54 USD/MWh (noin 2,6–5,1 €snt/kWh)
Eli ero ei näyttäisi olevan ihan noin suuri, kuin yllä joku esittää.
Haaste on kuitenkin erilainen, niinkuon avaaja kuvaa. Tuulisähkö ei ole riittävän "laadukasta" jotta Suomen ja Ruotsin kaltainen yhteiskunta voisi toimia sen varassa. Eli että sen osuus kasvaa liian suureksi. Tämä on havaittu Ruotsissa.
Siellä ymmörrrtään, että on maksettava hiukan enemmän ydinvoimasta, jotta yhteiskunta toimii ja kehittyy myös tulevaisuudessa.
Toivottavasti Fortum saa laajennettua ydinvoiman tuotantoa ja myyntiä, jos ei Suomessa niin Ruotsissa.
Ydinvoiman kysyntä kasvaa, nyt pitää olla siinä kisassa mukana. Se tietää tuloa myös veronmaksajille.
Ydinpommien rakennus aineesta on kova kilpailu ydinvoimalat tuottavat sitä. 30 ydinpommi vanhentuu käyttökelvottomaksi joten pommin materiaalista maksetaan hyvin. Ydinvoimala ei koskaan tuota siihen käytetyn fossiilisen energian määrää esim: louhittaessa. Energianegatiivisuuden vuoksi ydinsähkössä ei ole järjen häivää mutta haluttaessa saatuttaa ihmiskunta löytyykin jo paljon argomentteja esin ydin jäte onkalot vuotavat vuosimiljoonia juomaveteen.
Tuulivoima kannibalisoi pahasti itseään. Silloin, kun tuulee, sähkö on halpaa.
Ydinvoimalan rakentaminen kestää niin kauan, että valmistuessaan voimala ei olisi enää Fortumin vaan Rosatomin ydinvoimala. Fortum olisi jo aikaa sitten sulautettu Rosatomiin.
Ydinvoimalan rakentaminen kestää niin kauan, että valmistuessaan voimala ei olisi enää hinnaltaan kilpailukykyinen millään tukisummilla.
Wärtsilän moottorivoimalat saadaan nopeammin ja joustavammin.
Moottorivoimaloilla ei tarvita lisää pitkiä kalliita siirtolinjoja.
Tuulisella säällä kantaverkko tuo sähkön Ruotsista, tyynellä moottorit käyntiin.
Onhan meillä jo yks Iisakin kirkko. Vanha jo valmistuessaan. Menihän siinä n 15vuotta!
Moottorivoimalan ongelma on päästöt ja pieni kapasiteetti.
Päästöjen vähentäminen voi toki tapahtua sähköpoltyoai eidrn tai vaikka ammoniakin avulla, mutta yksikkökustannukset koko elinkaari huomioiden ei liene kilpailukykyinen ydinvoiman kanssa.
Ruotsi ei ole omissa laskelmissaan näköjään päätyneet hajautettuun moottorivoimaloihin.
Moottorivoimaloissa korostuu tuulivoiman aiheuttaman ongelman helpohko korjaaminen.
.....Tuulisella säällä kantaverkko tuo sähkön Ruotsista, ...
Tässä voi olla iso riski. Kun pohjoisen Ruotsin mittavat investoinnit valmistuvat, voi olla riski ettei vesivoimakapasiteetti riitä Suomen tuulivoima tuotannon varmistamiseen.
Suomen ei pitäisi lähteä liikaa varmistamaan säätöä Ruotsin varaan. Kaapeli katkeaa myös helposti.
Suomessa on pärjätty hyvin, kiitos ydinvoimalaitosten suuren osuuden kokonaistuotannossa. Sen pitää jatkua, koska vesivoimaa ei ole enää mahdollista rakentaa lisää.
Ja lisäksi ongelma on Etelä-Suomessa.
Niin, mutta pulassa oltaisiin jos ol3 ei olisi.
Seuraava ydinvoimalaitos pitää olla peruslaitos. Ilman mitään erikoisuuksia, niinkuin ol3 oli.
CO2nhan voi nykyisin ottaa talteen,lisätä siihen vetyä ja tehdä näin uutta polttoainetta jos moottorit ajaa maaöljyllä mutta CO2nkin tuotto loppuu jos ajaa vain itsetuotetulla polttoaineella moottorivoimalaa...kaikkeen tarvitaan sitä maaöljyn hiiltä kumminkin.. Ilman sitä voi ajella vain vedyllä hiilettömästi...mutta senkin tekeminen ottaa tehoa paljon...ilmaista energiaakaan ei ole jos ei ollut lounaitakaan..
Ruotsi on taas viisaampi ja katsoo kauemmaksi.
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/regeringen-haller-presstraff-om-finansiering-av-ny-karnkraft
Siellä ei enää uskota sähköntuotannon tulevaisuuteen ilman 24/7 toimivaa perusvoimaa.
Perinteinen energiarakenne:
1. Perusvoima = Edullista, Varma tasainen tuotanto (esim. Ydinvoima, Hiilivoima)
2. Säätövoima = Kalliimpaa, mutta jota voidaan tuottaa aina tarvittaessa sähkön kulutuspiikkien aikana. (Esim. maakaasu, öljy-polttimet - myös vesivoima)
Ongelma on, kun mukaan tuotiin tuulivoima:
3. "Sekoitusvoima" = Tuotanto täysin epäluotettavaa, mutta voidaan satunnaisesti tuottaa paljonkin sähköä.
==> Tämän seuraus on, että Säätövoiman tarve tulee massiiviseksi.
Saksan strategia olikin Tuuli + Aurinko + MASSIIVISESTI kaasuvoimaa
Suomen strategia on hukassa...
Tuulivoiman kustannus murto-osa muista lajeista.
Joten sitä on saatava lisää JA PUMPPUVOIMALAT pian käyntiin
.....PUMPPUVOIMALAT pian käyntiin...
Pumppuvoimalat ovat kalliita toteuttaa ja ne sijouttuvat luonnon kannalta ikävään paikkaan.
Pumppu voimalan hyötysuhde on huono ja kokonaisenergian tuotanto vuositasolla on riski, koska sähkö voi tulevaisuudessa kulua muualla, kuten sähkö kattilat tai fossiilivapaata polttoaineet.
Investointi ydinvoimaan tuottaa tasaisesti sähköä ja myös jatkossa lämpöä hyödynnettäväksi.
....PUMPPUVOIMALAT pian käyntiin...
Mitkä pumppuvoimala? Eihän niitä ole. Miksi pumppuvoimaloita ei rakenneta Suomeen?
Pumppuvoimala pumppaa vettä ylös jo tuotetulla sähköllä.
1. Maantieteelliset rajoitteet:
Pumppuvoimalat vaativat suuria korkeuseroja kahden vesialtaan välillä. Suomen maasto on pääosin tasaista, eikä luonnollisesti sovellu teknisesti tehokkaan pumppuvoimalan rakentamiseen. Esimerkiksi Norjan ja Sveitsin vuoristoiset alueet ovat tähän tarkoitukseen paljon sopivampia. Erityisesti tämä ongelma on etelässä, missä tarvittaisiin säätövoimaa .
2. Soveltuvien alueiden suojelu:
Mahdolliset pumppuvoimaloihin soveltuvat alueet sijaitsevat usein luonnon- tai maisemansuojelun alaisilla alueilla, kuten Lapissa tai Itä-Suomessa. Vesistöjen manipulointi on herkkä ympäristökysymys, joka vaikeuttaa lupaprosesseja ja lisää vastustusta.
3. Taloudellinen kannattavuus:
Rakentaminen on kallista (satoja miljoonia euroja), eikä sähkön hintaerot Suomen sähkömarkkinoilla ole aiemmin riittäneet tekemään varastoinnista taloudellisesti houkuttelevaa.
4. Kilpailevat ratkaisut:
Suomessa panostetaan enemmän muihin energian varastointi- ja säätöratkaisuihin, kuten akkuteknologiaan, kysyntäjoustoon, sähkökattiloihin ja vesivoiman säätöön. Nämä ovat helpommin toteutettavissa Suomen oloissa ja taloudellisesti joustavampia.
Erityisesti sähkökattiloita on helppo toteuttaa etelässä.
Vuoden 2024 lopussa Fortumin osakkeita oli laskettu liikkeeseen kaikkiaan
897 264 465 kappaletta. Osinko/osake 1,40 euroa vuodelta 2024 (Hallituksen ehdotus 1.4.2025 pidettävälle yhtiökokoukselle).
897 264 465 * 1,40 euroa = 1 256 170 251 euroa
Puolittaa nuo jokavuotiset miljardiosingot , niin saa 20 vuodessa maksettua yhden ydinvoimalan.
Hommahan menee niin, että ilman tukea rakennettu tuulivoima on jo niin
halpaa, ettei ydinvoimaa edes kannata rakentaa, ilman valtion tukea.
Joskus käsite oli toisinpäin.
Ydinvoima.ok, vesivoima ok, tuulivoima ok, säätävoima ok.
Miksei valtio rakenna ja Forttum taa ja tue.
Valtio omistaa puolet Fortumista.
Lisäksi pitää maksaa takuuhintaa ainakin 20 vuotta.
Tuulivoimale ei makseta, muta koska se on niin halpaa, niin ydinvoima ei kannata.
Lisäksi ydinvoima ei ole säätövoimaa, kuin heikosti, vesivoima taas on.
Toki tulivoimakin voidan ajaa alas, mutta ei ylös.
Inertian puute saattoi olla syy, joka kaatoi Espanjan sähköverkon.
Jokohan alkaisi olla aika ottaa asia todesta myös Suomessa ja lähteä rakentamaan uutta ydinvoimayksikköä?
Tämä mahdollistaa tuulivoiman ja aurinkoenergian reilummankin lisäämisen Suomeen.
Koska tämän potentiaalisen ongelman aiheuttaa tuulivoima, olisi joku ratkaisu löydettävä, onhan tuulivoimaa itseäänkin tuettu valtavalla rahamäärällä.
Loviisa 3 päätös prosessiin ja nopeasti. Ja työn alle yhtäaikaa Ruotsin yksiköiden kanssa.
Tuulivoiman osuuden kasvu kokonaissähköstä ja mahdolliset ongelmat saada vesivoiman tukea Ruotsista tulevaisuudessa, tuovat riskin verkon kaatumiseen.
Jo nyt Etelä-Suomen sähkön saanti on ongelmissa. Ja ongelmat voivat lisääntyä, kun kaapeli vaurio on korjattu ja sähköä virtaa Viroon.
Nyt odotetaan ministeriltä jämäkkyyttä asian hoidossa .
Multala uutena ministerinä tarvitsee riittävän tuen henkilöiltä, jotka eivät ole ideologian vietävissä.
Toivottavasti nyt Orpo ja TEM on hereillä tämän asian suhteen .
Sähköfirmat rakentavat itselleen akustoa johon sähköä säilötään
Suurimittaisen säilömisen mahdollistavat vain pumppuvoimalat.
Akusto ei tuota inertia.
Pumppuvoimala ei riitä inertian tuottamiseen.
Jos rakennetaan esimerkiksi 1500 MW ydinvoimaa, niin tarvitaan kolminkertainen määrä tuulivoimaa eli 4500 MW. Tällä saadaan vastaava vuotuinen sähköenergiamäärä tuotettua.
Lisäksi pitää muistaa, että yksi tuulimylly toimii 15...20 vuotta. Ydinvoimalaitos toimii vähintään 50 vuotta ja kunnostettuna jopa 80 vuotta.
Koska tuulivoima tuottaa vain silloin kun tuulee, tarvitaan lisäksi muuta tuotantoa tai varastointia, jotta sähköä olisi tarvittaessa läpi vuoden.
Tällä hetkellä ainoa järkevä varastointimalli tuntuu olevan sähkökattila ja se onkin hyvä malli. Suomessa on valmiina laajat kaukolämpö verkot ja teollisuuden vastaavat järjestelyt.
https://www.fingridlehti.fi/mita-on-inertia/
Tämä pitäisi ymmärtää jokaisen joka haluaa ottaa kantaa.
Ihan sama rakentaako valtio vai joku muu, kun veronmaksajat maksavat koko paskan joka tpauksessa korkoineen.
https://yle.fi/a/74-20152166
"Ruotsissa on viime vuosina satsattu voimakkaasti tuulivoimaan. Hallituksen ja monien asiantuntijoiden laskelmien mukaan tämä ei kuitenkaan yksin riitä pitämään yllä vakaata sähköverkkoa kovan kulutuksen aikoina."
Ruotsissa ymmärretään tuulivoimaan liittyvät haasteet. Kysymys ei ole pelkästään energian riittävyydestä vaan tarvitaan riittävästi energiaa, jotta verkko pysyy pystyssä.
Ydinvoima mahdollistaa tuulivoimakapasiteetin lisäämisen. Tämä pitäisi ymmärtää myös Suomessa.
Jos Fortum investoi Ruotsin ydinvoimaan, riittääkö sitten resursseja Suomeen ja jos ei, onko olemassa toista toimijaa?
"Fortum korostaa, että sääriippuvaisen sähköntuotannon vaihtelut voivat johtaa dramaattisiin seurauksiin: ilman riittävää sähkön kysynnän joustamista ja riittävän vakaata sähköntuotantoa koko sähköverkko voi pimentyä.
– Saatamme päätyä järjestelmään, joka on yhä alttiimpi tuotannon riittämättömyyden riskille, mikä tarkoittaa kirjaimellisesti, että valot voivat sammua, toimitusjohtaja Markus Rauramo havainnollisti selvitystä julkistaessaan."
Tätä pidetään Fortumin myynti puheena. Onko niin, että tätä ei tajuta ministeriössä?
Ydinvoiman rakentamiseen ei kauan mene.
Ostetaan hyväksi havaittu jo tuotannossa oleva voimalamalli valmiine suunnitelmineen.
Tuulivoiman säätötarpeeseen tarvitsemme useamman hajasijoitetun pienemmän ydinvoimalan verkkomallin.
Toki voimme myös tottua siihen, ettei sähköä aina saa.
Raskas teollisuus silloin muuttaa pois.
https://www.youtube.com/watch?v=dzd6JvJecVY
Mitä enemmän verkkoja kytketään yhteen ja mitä enemmän sääriippuvaa tuotantoa on. Sitä todennäköisempää suuret sähkökatkot on. Putin ja Xi nauravat EU:lle.
....Ydinvoiman rakentamiseen ei kauan mene....
Tämä on hyvä pointti.
Jos rakennetaan esimerkiksi 1500 MW ydinvoimaa, niin tarvitaan kolminkertainen määrä tuulivoimaa eli 4500 MW.
On rakennettu mielikuva, että tuulimylly on nopea ja helppo rakentaa. Yksi tai muutama kyllä, mutta tuon tuulivoimamäärän rakentaminen kestää useita vuosia.
Realistisesti 1000 MW vaatii noin 100–150 tuulivoimalaa (turbiinin tehosta riippuen). Jos projektit etenevät sujuvasti ilman valituksia ja byrokratian pullonkauloja, optimistinen aikataulu voi olla noin 6 vuotta, mutta useimmiten se venyy lähemmäs 10 vuotta.
Ja sitten pitää muistaa, että yhden ydinvoiman käyttöiällä tämä pitää tehdä ainakin kolme kertaa.
Unohdat että tuulivoiman lisäksi pitää rakentaa säätö voimaa ja tulevaisuudessa lisää verkkoja ja inertiaratkaisuja. Kuka ne maksaa?
Niin, ongelma on tuulivoiman huono käyttöaste eli noin 30 prosenttia. Ja vielä huonommaksi sen tekee, ettei pystytä ennakoimaan, milloin sähkön tuotanto loppuu eli tuuli tyyntyy.
Suomalaiset ydinvoimalaitoksen ovat toimineet noin 90 prosentin käyttöasteeella. Ja tuo seisonta - aika on käytännössä suunniteltu huoltoseisokki ja se voidaan suunnitella silloin kun ei ole Suomessa huippukulutus.
Eli kaikkihan me halutaan, että tuulimyllyt tuottavat mahdollisimman paljon sähköä, mutta tuulelle emme mahda mitään. Ja se on tuulivoiman iso heikkous. Toki on ollut yllättävän paljon muitakin häiriöitä tuulimyllyissä ja niiden käyttöikä on ollut suunniteltua lyhempi.
Mites tuulivoima ja aurinkovoimalat? Ai niin, kantaverkko ei pysy pystyssä vihreällä energialla, Espajassa tämä todistettu tällä viikolla kun näissä uusissa "tuotantolaitoksissa" ei synny inertiaa eli liike-energiaa ja sähkö ei kulje LOL
Viherpiiperöt on aivan kusessa.
Jokaisen perheen pitää perustaa oma vihreä voimala.
Jotain 3-4 miljardia kotivoimalaa noin niinku alkuun.
Pyöriikö tehtaat aurinkopaneeleilla?
Tuulivoimayhtiöt voisi verotuksella ohjata maksamaan minimihinta ydinvoimalle
Tuulivoima aiheuttaa verkon epätasaista kuormitusta, joten on täysin kohtuullista, että tuulivoimayhtiöt maksaa osansa siitä, että riittävä virta verkossa varmistetaan myös tuulettomina päivinä.
.....Tuulivoimayhtiöt voisi verotuksella ohjata maksamaan minimihinta ydinvoimalle..
Ainakin jotain pikku maksua voisi vaatia, jolla laajennetaan verkkoja ja tehdään säätö voimaa.
Aivan hyvä että yhteiskunta turvaa energiansaantinsa ydinvoimalla kun ei valtavia turvereservejä saa viherpipertäjien toimesta käyttää.
Kuvitelkaa talvella muutaman viikon kova tuuleton pakkasjakso . Ei tuolle ajatukselle ole vaihtoehto että yhteiskunta osallistuu kustannuksiin tai vaihtoehtoisesti maksaa euroa kilowattitunti tuulettomina kausina
.....valtavia turvereservejä...
Kaikesta palamisesta pitää päästä eroon tulevaisuudessa. Myös biomassan poltosta. Turpeesta, öljystä, maakaasusta ja hiilestä mahdollisimman nopeasti. Suomen vienti tuonti taseen kannalta on hyvä ettemme käytä öljymauiden tuotteita. Niillä on riittävästi rahaa ilman meidän euroja.
Sen takia yhdistelmä tuulivoima ja ydinvoima on hyvä ratkaisu Suomeen.
Suomeen pitäis rakentaa 5 uutta ydinvoimalaa niin saataisiin halpaa sähköä kaikki ja myytäisiin ylimääräiset ulkomaille niin saataisiin hyvin rahaa valtionkassaan
Ei kannata lähteä sähkön vientiin, kun Suomi on niin pääomaköyhä maa, ei oo varaa rakennella. Niinkuin Ruotsi tekee.
Tehdään yksi uusi yksikkö Loviisaan, se riittää toistaiseksi.
Sitten kun vetytehtaat ovat valmiit, voi myydä tuulisähkön sitä kautta, kun tuulisähkö on niin halpaa.
Kokoomuslaisten tyhmyys ilmenee siinä että ne ovat sitoutuneet kalliiseen ydinvoimaan. On siinä meillä "kykypuolue".
Höpö höpö, kokoomukselaisille sopii kaikki järkevät ratkaisut jotka älyä käyttäen otetaan tuotantoon. Esimerkiksi tuulivoima.
Kokoomuksessa on se hyvä puoli, että voidaan käyttää järkeä, eikä tarvitse viedä jääräpäisesti ideologiaan perustuen jotain ratkaisua eteenpäin.
Äly kannustaa pohtimaan tuulivoiman, aurinko sähkön ja ydinenergian järkevää kombinaatiota.
Varastot tuntuvat olevan liian kaukainen ja kallis ratkaisu ja tulevaisuuden lisä.
Voi muuten ihmetellä, miten on vasemmisto vihreän liikkeen uhri. Sen varmaan sai aikaan nuori Marin kokemattomuuttaan tai henkilökohtaisten tavoitteiden takia.
Voipi olla että moni duunari olisi työtön, ollut pitkään, ilman ydinvoimaa. Ei ne valssit pyöri ilman sähköä , esimerkiksi.
Menikö kassa tyhjiin Saksan maalla kun ei voi laitosta tehdä omalla massilla?
Nyt on myös toinen laita Espanjassa myöntänyt, että katkon aiheutti liian suuri uusiutuvien osuus sähköntuotannossa.
Tätä on Espanjassa varoittaneet asiantuntijat jo useita vuosia.
Ruotsi on ottanut tämän jo tosissaan. Alkavat ydinvoimaloiden suunnittelun.
Milloin Suomi?
No niin Persukokkareet, alkakaa tukea ydinvoimaa kun kerran haluatte sitä. Mieluummin omilla rahoillanne kuin muiden, voidaan saada sitten lisää sattumavoimaa.
Tuosta tuulivoiman halpuudesta, en ymmärrä miten tuulivoima voi olla ilmaista kun mylly maksaa toista miljoonaa kappale ja sähköä tulee silloin kun tuulee sopivasti, ei tyynellä eikä jos tuulee liian kovaa, näitä tehdään ja datakeskuksia ja virtuaalivaluutta louhimoita vastaamaan voimaloiden sähköntuottoa, ongelma lienee siinä että tyynellä näitä keskuksia ei pysäytetä, tarvitaan ydinvoimaa kattamaan väliajat tai korvataan tuontisähköllä hyvään hintaan.
Esim. tällä hetkellä pörssisähkön hinta on noin 3 €/MWH eli 3 cent/kWh. Ts. tuulivoimalan omistaja saa yhden MW teholla toimivasta tuulivoimasta nyt tuloa noin 3 € tunnissa eli noin 72 € vuorokaudessa. Siitä sitten pois kaikki kulut, rakennusaikaisten kustannusten kuoletukset, juoksevat kulut, huollot, kiinteistövero maanomistajalle jne. Tee siinä sitten tulosta...No, fakta on että tulos on tehtävä silloin kun tuulee hieman vähemmän mutta pörssihinta on korkeampi, kun esim. 1,5 MW nimellistehoinen tuulivoimala toimii vaikkapa 0,8 MW teholla ja pörssihinta on 15 €/MWh.
Voidaan tulkita että vain sellaisella tuotannolla jossa alkuperäiset rakentamiskustannukset tms. on ajat sitten kokonaan kuoletettu, tuotanto näillä hinnoilla voi nipin napin ylittää tuotantokustannukset, näitä ovat vesivoimalat ja vanhimmat ydinvoimalat.
Sähköverkkojen haltijat saavat nyt tuottonsa siirtomaksuista ja siksi niitä hilataan aina vain korkeammiksi.
Persut haluaa nostaa sähkön hinnan niin ylös, et ydinvoimakin kannattaa! He kun haluavat rajoittaa tuulivoiman rakentamista!
Ei mitään tukea Fortumille ennen kuin toimitusjohtaja on vaihtunut.
Ei missään kirkossa ole kuulutettu että sen uuden kapasiteetin rakentajan tulisi olla Fortum, se nyt vain sattuu tavallaan olemaan vain vuorossa kun edellinen ydinvoimarakentaja oli TVO OL3:ssa.
Järkevintä olisi rakentaa, olipa rakentaja/rakennuttaja mikä firma tahansa, muutaman tuhannen MW edestä kivihiilivoimaloita. Ne ovat suht. nopeasti rakennettavia, kivihiiltä on ja saa maailmalta kohtuuhinnalla, hiili on helposti varastoitavissa ja jos voimal olisi käytössä vuosittain 2- 5 viikkoa, eli kovimpien talvipakkasten ja kulutushuippujen ajan, ei se nykyisillä poltto- savukaasunpuhdistusmenetelmillä paljoa saastuttaisi.
Mutta mitään voimalaa ei kenenkään kannata rakentaa nykytilanteessa ellei yhteiskunnan toimesta taata että se voi toimia ilman taloudellista tappiota. Takaajaksi tuskin löytyy muita kuin valtio ja silloin yhtä hyvin rakennuttajakin voi olla valtio ja edelleen Fortum joka on valtion enemmistöomistaja.
Jos meillä puoliksikaan toteutuvat esim. kaavaillut suuret datakeskussähkösyöpöt, olemme varsinaisessa liemessä sähkön riittävyyden suhteen jo muutaman lähivuoden aikana, silti yhä vain pähkäillään...Suomessa on jo nykyisellään varauduttu hallittuihin sähkökatkoksiin tiukimmissa tilanteissa, se kun ei tuulivoima paljoa tuota silloin kun on ne kovimmat pakkaset ja jos vielä vaikka iso OL3 vikaantuu ja jos sattumalta Ruotsistakaan ei saada sähköä niin k_sessa ollaan...
Ydinvoimasta puheen ollen...ärsytti lukea Tiede-lehdestä Lutin professorin ydinvoimahehkutusta ja ne kuuluisat miniydinvoimalatkin mainittiin.
Kanadaan on tosiaan valmistussa 4 pienydinreaktorista koostuva voimala, jonka kokonaisteho on 1200 MW eli 3/4 OL3 tehosta. Hintalappu on toistaiseksi 13 mrd, eli rahaa on jo nyt palanut enemmän kuin huippukalliiseen OL3:een.
Aletaan puhumaan niistä halvoista miniydinvoimaloista vasta sitten kun ne ovat oikeasti halpoja! Entä millainen olisi halpa pienydinvoimala? No ainakaan 300 MW voimala ei saisi maksaa enempää kuin 500 miljoonaa, se on ehdoton yläraja!
Jatkuvasti valitetaan että Datakeskukset nostavat sähkön hintaa ja sähkö loppuu!
Samaan aikaan kieltäydytään rakentamasta uutta tuotantoa!
Jokin tässä mättää?
Liian halpa sähkö?
Joo, tällä hetkellä kannattamatonta sähköyhtiöille.
Pisnes toimii silleen, että pitää saada maksimi tuotto, jotta päästään tekemään miljardien riskisijoituksia ja häviämään rahat. Pisnesmiehet on peliriippuvaisia.
Halleluja Aamen.
No jos sulla olis miljardeja tililläs, niin eikö polttelis "monistaa" rahoja muaha buaha, tupla tai kuitti.
Se on investointia se, tuhlaappa yksityinen säästöjäs ja joudu ulosottoon, niin herkästi syytetään velallisen epärehillisyydestä.
Olisiko aika tukea myös ydinvoimaa, kun tuulivoimaa on tuettu suoraan ja epäsuorasti kohta parikymmentä vuotta?