Kun kaikki onnistuu

En selviäisi elämästä, jos onnistumista saataisiin jo nuorena.
Koska onnistuminen on kuin formula auto, jota nuori ei osaa ajaa ja törmää seinään.
Olin siksi hyvin epäonninen nuorena.
Kuten moni nuori on tänäänkin.
Ovatko kuitenkin normaaleja siten tai eivät.
Huonoa vointia onnettomana jatkui pitkään ja kerkesin tottua, että "elämä on kärsimystä".
Aikuisena siten annoin onnen olla vain.
Mutta joskus hyvin aikuisena tunnen jatkuvia onnen tunteita.
Siihen vaikutti epäilemättä yleinen sivistyksen taso, jota sain työnnettyä kaaliin peruskoulutuksissa ja korkeakoulutuksissa.
Ehkä se alkoi sittenkin toimia tänään.
Onnea toi myös perhe, lasten syntyminen.
Perhehelvetti on totta, mutta lasten tekemistä ei pidä siitäkään huolimatta jättää väliin.
Suostuu vaikka, että vaimo on naapurimaasta ja vie lapset sinne.

Olen onnellinen nyt, mutta kun filosofoin saman tason jonnekin nuoruuteen, koska tänäänkään ole rikas, kuuluisa tai ehjä vaikka olen onnellisesti aikuinen, niin tuota onnea ei vain kestäisi nuorena.

Näin kuin jotkut nuoret saavat laudattureita ja yliopistosta valmistuvat kolmessa vuodessa, saaden heti työpaikan, jonka rahalla ostavat omakotitalon Helsingin keskustasta, jonka jälkeen lähtevät Brysselin parlamenttiin nuorina professoreina, josta heitä valitaan USA:n presidentteiksi.

Tuota vauhtia voi ihmetellä ja en jaksaisi vain kokoaikaista onnistumista silloin. Tiedän.

Elämäni alun iso epäonni tuntuu jälkeenpäin hyvin oikealta, koska se sai minua normaaliksi.

Jatkuminen jatkuu yhä kahden mahdollisen elämän skenarion välillä, koska toistaiseksi elämä jatkuu ja en ole varma kuinka sitä käytän tästä edes eteenpäin.