Hyväksyä elämässä koskemattomia naisia

Elämässä on naisia JOITA EI SAA KOSKEA.
He ovat koskemattomia.
He ehkä valitsivat itse olemaan sellaisia kauniita.

He ovat menestyviä, rikkaita, ylivuolaan kauniita, nuoria, häikäiseviä.
Lähestyvät kokonaisuudessaan pyhiä jopa.

Heillä on esto ja se on koskemattomuus.
Kukaan saa koskea heitä, paitsi heitä kauniimpi mies,
jollaista ei kuitenkaan ole olemassa.

Voi olla vaikea heidän elääkin, mutta heidän tehtävänsä on sellainen.
Muut voivat ihmetellä heitä, katsella, mutta ei olla heidän kanssaan.

Miesten pitää hyväksyä, että elämään kuuluu nainen, jota ei koske.
Ei edes puhu hänelle.
Vain katsoo valokuvia tai kaukaa.

Jos vierestä, niin läsnäolossa jo riittää koskemattomuutta.
Heillä on vaikutusta ja he tuntevat sen ja pyrkivät kadota paikalta tai ovat aina vaivautuneita kun vieressä on tuntematon, outo mies.
Miehen ei kuulu olla läsnä.


Naisille annetaan jopa masturbaatio anteeksi.
Pyhät naiset saavat haistaa munasolulle, ovulaatiolle, masturbaatiolle, seksille, mutta eivät tulla kajotuksia siitäkin huolimatta.


Vanhat ihmiset pelkäsivät naisia ja teljivät eristyksiin siitä syystä.


Saa nähdä Vesimiehen pleyadeja sittenkin munasolujen läsnäoloilla tuomassa maailman rauhaa. Taustalla on maapallonkin kuningatar munasolu, kaiken ihmisen päätepiste. Ei kukaan sinne näe.


Pyhyyden vierestä madaltuu raiskaaja. Aina on riski, eikä madonna säilyy maapallolla.

Vääntöä tapahtuu molempien välissä jokaisessa miehessä ja kun historia parantaa, niin parempiin sfääreihin matkataan.
3208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Unohtuiko taas lääkkeet?

Äänestä

En tiedä mistä helvetistä tuokin psykootikko on kotoisin. Todennäköisesti nimen omaan helvetistä koska vain helvetissä kasvaa noin ignorantteja ihmisiä.

Kertauksen vuoksi: Kaikilla ihmisillä on lakisääteinen oikeus seksuaaliseen, fyysiseen ja reviirilliseen (kotirauha ja yksityisyyden suoja) koskemattomuuteen sukupuolesta riippumatta.

Ihmiseen saa koskea VAIN SILLOIN KUN HENKILÖ ITSE ANTAA SIIHEN LUVAN.

Äänestä
  • Eikä asiaan vaikuta se onko henkilö seksuaalisesti kokematon vai ei. Eikä asiaan vaikuta se millä tavalla ja minkä näköisenä henkilö elää elämäänsä.

    Ihmisillä on Suomessa mistään riippumatta oikeus koskemattomuuteen. Tämän takaa laki.

    Ihmiseen koskemiseen ja hänen reviirilleen menemiseen tarvitaan lupa. Ja sen luvan antaa vain se henkilö itse joka on kyseessä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Elämässä on naisia JOITA EI SAA KOSKEA.
He ovat koskemattomia.
He ehkä valitsivat itse olemaan sellaisia kauniita.

He ovat menestyviä, rikkaita, ylivuolaan kauniita, nuoria, häikäiseviä.
Lähestyvät kokonaisuudessaan pyhiä jopa.

Heillä on esto ja se on koskemattomuus.
Kukaan saa koskea heitä, paitsi heitä kauniimpi mies,
jollaista ei kuitenkaan ole olemassa.

Voi olla vaikea heidän elääkin, mutta heidän tehtävänsä on sellainen.
Muut voivat ihmetellä heitä, katsella, mutta ei olla heidän kanssaan.

Miesten pitää hyväksyä, että elämään kuuluu nainen, jota ei koske.
Ei edes puhu hänelle.
Vain katsoo valokuvia tai kaukaa.

Jos vierestä, niin läsnäolossa jo riittää koskemattomuutta.
Heillä on vaikutusta ja he tuntevat sen ja pyrkivät kadota paikalta tai ovat aina vaivautuneita kun vieressä on tuntematon, outo mies.
Miehen ei kuulu olla läsnä.


Naisille annetaan jopa masturbaatio anteeksi.
Pyhät naiset saavat haistaa munasolulle, ovulaatiolle, masturbaatiolle, seksille, mutta eivät tulla kajotuksia siitäkin huolimatta.


Vanhat ihmiset pelkäsivät naisia ja teljivät eristyksiin siitä syystä.


Saa nähdä Vesimiehen pleyadeja sittenkin munasolujen läsnäoloilla tuomassa maailman rauhaa. Taustalla on maapallonkin kuningatar munasolu, kaiken ihmisen päätepiste. Ei kukaan sinne näe.


Pyhyyden vierestä madaltuu raiskaaja. Aina on riski, eikä madonna säilyy maapallolla.

Vääntöä tapahtuu molempien välissä jokaisessa miehessä ja kun historia parantaa, niin parempiin sfääreihin matkataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu