Ukrainan kohtalo on Euroopan käsissä
Anonyymi-ap
4123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Yhdysvallat esittää entistä rajumpia vaatimuksia Ukrainalle, lähteet kertovat uutistoimisto Reutersille ja The Financial Timesille (FT).
Lähteiden mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto on esittänyt Ukrainalle mineraalisopimuksen uuden luonnoksen, joka on edellistäkin laajempi. FT:n toimittajat ovat nähneet luonnoksen.
Yhdysvallat ei ole edelleenkään antamassa Ukrainalle turvatakuita, media kertoo. Sen sijaan maa vaatii, että Ukraina maksaa yhteiseen rahastoon kaikki tulot, jotka saadaan luonnonvarojen käytöstä Ukrainassa.
Vaatimus koskee median mukaan niin valtion kuin yksityisten yritysten hallinnoimia luonnonvaroja. Aiemman luonnoksen mukaan Ukraina olisi ohjannut 50 prosenttia tuotoista yhteiseen rahastoon.
Sopimus koskisi kaikkia mineraalivaroja, öljyä ja kaasua. Siihen kuuluisi myös luonnonvarojen hyödyntämisessä käytettävä infrastruktuuri, esimerkiksi tiet, rautatiet, satamat ja jalostamot.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi torstaina Pariisissa, että Yhdysvallat muuttaa sopimuksen ehtoja ”jatkuvasti”. Hän kuitenkin lisäsi, ettei halua amerikkalaisten ajattelevan, että Ukraina olisi sopimusta vastaan.
Onklo USA enään UKrainalle niin merkityksellinen
Toisaalta kaikesta median rummutuksesta huolimatta Ukrainasta on tullut>miljoonan sotilaan sotilaallinen suurvalta jolla on iskukykyiset nykyaikaiset sodassa karaistuneet joukot.
https://www.verkkouutiset.fi/a/ukrainan-asevoimat-ovat-yli-nelja-kertaa-suuremmat-kuin-euroopan-seuraavaksi-suurin-armeija/#8e2af054
Ei Trumppia vois vähempää kiinnostaa Euroopan tai Ukrainan asiat.
Ei varmaan rumppi kun on idiootti ...yleensä jossain vaiheessa sitten alkaa ne liittolaiset kiinnostamaan kun huomaa että yksin on vähän paha ...
USA:n vaikutusvalta perustuu täysin liittolaisuuteen rumppi joihtaa Amerikkaa nyt kuin jotain yhtiötä rumpin ongelma on sama kuin putinilla oli kun hän toteutti täysin järjettömän hyökkäyksen Ukrainaan ...näillä kahdella ei ole kykyä hahmottaa suuria kokonaisuuksia mikä vaikuttaa mihin ja miten siksi rumpin hallinto on töpeksinyt kaikessa lähes päivittäin