Pääasia on haukkua Trumpia!

KUMPI Trump on, narsisti VAI helposti manipuloitava?
Molempia ei voi olla. Ovat toistensa vastakohtia---
9146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei kumpikaan! On kova mutta myös empaattinen. Eikä Trumpia viedä minnekään minne ei itse halua. Trumpilla on ns. kaikki kotona, ihan oikeasti, toisin kuin mlnilla muilla.
On armottoman henkilökohtaisenkin kateuden kohde, ollut aina.

Trumpia lyödään armotta henkilökohtaisten kaunojen vuoksi. Demokraateista vaihto Republikaaneihin on suurin syy -tietää liikaa...
Myös muunlaiset henkilökohtaisemmat kaunat liikuttavat kostajia.

Trump on voimakas ja kestää kyllä. Hän on persoonana ansainnut omat tukijansa. Yhä useammat siirtyvät Trumpin taakse. Ajojahdit aiheuttavat ihan toisenlaisen reaktion kuin jahtien järjestäjät ovat toivoneet.

Äänestä

Arvaamaton. Sillai niinkuin lapsi, 5v. Tietää kaiken, ei lue mitään. Ihan oppinsa saanut Fox Newsia katselemalla.
On sillä joku persoonallisuushäiriö,patologinen valehtelija, ei koskaan myönnä mitään.
Tais sanoa, että se vaalilupaus rauhasta Ukrainassa päivässä oli sarkasmia. Tai siis vitsi,vitsi!

Äänestä
  • Puhuu omaa kieltään arvostelijoista, niistä jotka ovat odottaneet rauhaa päivässä. Ihan niin kovaa uskoa Trumpiinkaan ei sentään tarvitse olla!
    Useat projisoivat oman lapsellisjutensa ja tietämättömyytensä Trumpiin. Ihan tiedoksi. Hänen tiiminsä ei ole muutama henkilö vaan tiimi on valtava.

    Äänestä

  • Ei ollut sarkasmia ainakaan. Mutta kuten sanoi, se sota ei olisi koskaan alkanut jos Trump olisi ollut presidentti. Bidenhan oli täysin kyvytön joten porukat hyppivät pöydillä.

    Äänestä

Tyhmä narsisti on helposti manipuloitavissa . Niin ja mani on myös rakkaus Trumpil.

Äänestä
  • 🔲
    I Tässä on peili.

    Äänestä

Kukaan muu ei ollut laittanut juuri tikkua ristiin rauhan saamiseksi Venäjän ja Ukrainan välille ennen Trumpia, koska konfliktilla on tavallaan ihan käsittämättömät mittasuhteet kaikkien kytkösten vuoksi. Nyt monikaan ei osaa ajatella ollenkaan mitä Trump/Yhdysvallat tekee.

Äänestä

Ehkä ihmisiä pelottaa Trumpin rohkeus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

KUMPI Trump on, narsisti VAI helposti manipuloitava?
Molempia ei voi olla. Ovat toistensa vastakohtia---

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu