Kokemuksia Heikkilän lakitoimistosta

Olin kyseisen toimiston asiakkaana runsaat kaksi vuotta. Toimeksiantoja oli yhteensä neljä kappaletta.
”Otamme jutun haltuun-selvitämme ostajan oikeudellisen aseman saadun materiaalin , palaverin ja asiantuntemuksemme perusteella. Esitämme vaihtoehdot ja annamme suosituksemme”. Suora lainaus heidän nettisivuilta.
Minulle ei koskaan yhdestäkään asiasta ole tällaista annettu edes pyynnöstä.
Kun aloin kyseenalaistamaan toimintaa ja pyytämään markkinoinnin lupaamia oikeudellisia arvioita ja toimintaehdotuksia sekä esimerkiksi oikeuden päätöksiä vastaavista tapauksista, niin niitä ei annettu ja ilmoitettin, ettei ole tapana. Samoin kun pyysin saamilleni mielipiteille oikeudellisia perusteluja, niitä ei annettu, ei ole kuulema tapana. Mielipiteet kuulema perustuivat vallitsevaan oikeuskäytäntöön.
Olin lähettänyt liiketoimintajohtajalle jo kesällä 2024 kysymyksiä liittyen asioiden hoitoon ja ennen kaikkea niiden hoitamattomuuteen liittyen.
Viime marraskuussa lähetin seuraavan s-postin laskutusta hoitavalle henkilölle.
11.11.24 /lähettämäni viesti
Hei,
olette lähettäneet minulle kolme kappaletta laskuja.
Olen aikaisemmin keskustellut laskutukseen sekä asian hoitoon liittyvistä asioista liiketoimintajohtajan kanssa, joka kuulema teillä näistä asioista vastaa.
Jos nämä asiat kuuluvat jollekin muulle kuin hänelle, niin saisinko hänen yhteystietonsa.

11.11.24 /asiakaspalvelu
Hei,
Liiketoimintajohtaja lupasi palata sinulle vielä tänään asiaan.

3.12.24/ oma viestini
Hei,
palaan nyt tähän asiaan, liiketoimintajohtaja ei ole ollut yhteydessä minuun asioiden selvittämistä varten. Olen lähettänyt hänelle selkeitä kysymyksiä asioiden hoidosta. Näihin tarvitsen myös vastauksen. Kun hän ei nyt aio asiaa hoitaa, niin on varmaan parempi, että välität tiedon eteenpäin henkilölle, joka seuraavaksi vastaa toiminnasta. Odotan yhteydenottoa tämän viikon aikana.
Lisäksi tarvitsen vahvistuksen kolmen eri jutun hoitamisesta, että näissä on asian vaatimat toimet hoidettu.
5.12.24/ asiakaspalvelu
Hei,
Pahoittelen, ettet ole saanut pyytämääsi vastausta. Keskustelin eilen liiketoimintajohtajan kanssa, ja hän lupasi yrittää ehtiä hoitamaan asian itse. Keskustelen tarvittaessa toimitusjohtajan kanssa maanantaina mikäli asia ei etene.

19.12.24/ oma viesti
Hei,
Minuun ei ole oltu edelleenkään yhteydessä. Mikä on tilanne?

27.12.24/ liiketoimintajohtajan vastaus
Hei
Saamani tiedon mukaan nyt asiassa, joka on toimeksiannoista selvästi suurin ja merkittävin ja jonka hoitoon pääosa palautteistasi kohdistuu, ollaan lähellä mahdollista sovintoratkaisua. Toivottavasti sellainen sovintoratkaisu, joka sinua tyydyttää, saadaan jo tammikuussa aikaan.
Ehdotan, että palaamme omaan toimeksiantoasiaamme siinä kohtaa kuin tuo em. asia on saanut sovinnon osalta ratkaisunsa (tuli sovinto / ei tullut sovintoa). Tämä hetki lienee viimeistään tammikuun lopussa. Uskon, että tuossa kohtaa ja erityisesti, jos-asia on sovintoon päättynyt, on toimeksiantoasiammekin käsittely paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa.

Liiketoimitajohtaja ei tämän jälkeen koskaan palannut asiaan.

3.3.25 lähetetyllä s-postilla liiketoimitajohtaja ilmoitti, että sovintosumma on saapunut heidän asiakasvaratililleen.
Tästä hän kertoo kuittaavansa avoinna olevat saatavat kokonaisuudessaan, koska mitään yksilöityjä reklamaatioita laskuihin ei ole esitetty.Osa kuittauksista jopa ilman minulle toimitettua erittelyä. Erittelyt liiketoimitajohtaja on kieltäytynyt toimittamasta. Kesken olevat toimeksiannot lopetettiin samalla. Syynä ilmoitettiin seuraava: ”Toimeksianto on ollut nyt pitkään vaiheessa, jossa olemme odottaneet ratkaisuasi siitä, että miten edetään.” Käsittämättömän epärehellistä ja moraalitonta toimintaa!
Näin jälkikäteen kun asiaa ajattelen, niin eihän heillä ole ollut aikomustakaan selvittää minulle laskutukseen ja toimeksiantoon liittyviä epäselvyyksiä. Epärehellistä oman edun ajamista.
Asioitani on hoidettu epäammattimaisesti, tehty turhia toimia väärään aikaan sekä jätetty asioita hoitamatta, jopa niin vahingollisin seurauksin, että asiat pääsevät mahdolliseti vanhenemaan.

Heikkilän lakitoimiston vastaus:
Lakiasiaintoimisto Heikkilä & Co HCO Oy (omistaja)
9 tuntia sitten
Kiitämme palautteestanne ja pahoittelemme, että kokemuksenne kanssamme ei vastannut odotuksianne. Otamme kaiken asiakaspalautteen vakavasti ja kehitämme toimintaamme sen pohjalta.

Samalla haluamme todeta, että jokaisella tapauksella on oma taustansa ja yksityiskohtia, joita emme voi tai saa käsitellä julkisesti. Toimistomme toimii aina lakia, hyvää asianajotapaa ja asiakkaan etua kunnioittaen.

Toivomme, että keskustelu voidaan tarvittaessa jatkaa suoraan ja luottamuksellisesti, jotta mahdolliset epäselvyydet voidaan selvittää asianmukaisesti.
522631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Asiakkaan pyynnöstä voi mitä vain käsitellä julkisesti. Johtaja tietää varmasti.

Kirjoita kuluttajariitalautakunnalle kuten minä huoltoasiassa ja sain oikeutta ja hyvät perustelut.

Äänestä
  • Selvittelin jo valitusreittiä, kun eivät enää kuulu asianajajaliittoon. Ovat vuonna 2024 eronneet asianajajaliitosta. Hankaloittaa hieman reklamointia, mutta näille luvan saaneille oikeudenkäyntiavustajille on oma valvontalautakunta, jossa tutkitaan asiat.
    Palkkioerimielisyydet käsitellään kuluttajariitalautakunnassa.

    Äänestä

Kahden vuoden aikana 4 lakimiestä vaativaa keissiä? Et varmaan ole ihmisenä itsekään helpoin

Äänestä

Liiketoimintajohtaja on vaikka on toimitusjohtaja. Lisäksi on usea markkinointihenkilö eli myyntitykki. Lakimiehiä ja lakinaisia ei ole vastaavasti kovin muuta. On erikoinen yhtälö. Eikö lakihenkilöt osaa tarjota palvelujaan ? Kulutaso yhtiössä täytyy olla korkea suuren muun kuin varsinaisten lakihenkilöiden vuoksii. Vai onko lakihenkilöiden tehokkuus ja tuottavuus normaalia korkeampi.

Olen kiinnostunut luvuista ja vastauksista.

Äänestä

Tasapuolisuuden vuoksi joku voisi kertoa toimitusjohtajalle ja alaisilleen palstasta, niin tulisi mahdolliseksi toinen näkökulma kritiikin johdosta.
Yleensä asiat eivät ole mustavalkoisia, ja totuus on jossain välissä eikä laidoilla.

Äänestä

Aloittajan ja lakiasiaintoimiston lakimiehen välillä on ollut kommunikointiongelmia.

Jollet pääse kohtuulliseen sopimiseen osan rahojesi saamiseksi takaisin. kuluttajariitalautakunta on hyvä vaihtoehto asian selvittämiseksi.

Äänestä

Kaikki eivät noudata mustasta listasta huolimatta.

Äänestä

Onko Heikkilässä mielessä uusia yhteiskanteita ?

Miten onnistuivat nykyiset ja vanhat ?

Äänestä

Myyntiosasto löytää varmasti aiheita

Äänestä

Aiheita siis josta saa menetyt rahat takaisin eikä joudu lisää maksamaan.

Äänestä

Tarkoitatko aiheita joista Heikkilä kerää rahat ?

Äänestä

Kotisivuilta löytyi aiheita jotka luulisi jo loppuneen tai aika hoitanut. Blue Financea, asfalttikartelli, Osuuspankin vakuutusyhtiö ainakin.

Äänestä

Siitä hyvä aloitus, että se ei kerro mitään ja siitä ei saa minkäänlaista kuvaa mitä on tapahtunut.

Eli ollut useampi riita/toimeksianto ja osa jäänyt kesken toimeksiantajan jahkailun vuoksi. Joku saatu maaliin ja siitä saatu korvaus. Korvauksesta on vähennetty palkkio.

Mitä virheellistä siis on tapahtunut?

Äänestä

Selvyyden saamiseksi onko todellinen ongelma tai virhekäsitys toisella ehdotan, että aloittaja tiiviisti ja keskitetysti kertoo kokemansa ongelman ja sen jälkeen markkinointijohtaja tai muu johtaja vastaa ja kertoo oman näkemyksensä aloittajan selkeästi kertoman ongelmansa

Äänestä

Täytyy olla aika iso lakitoimisto jos on markkinointijohtaja ja liiketoimintajohtaja. Silloin on linjassa alaisia eli ainakin markkinointipäällikkö, myyntipäällikkö ja alempaa työntekijää.

Toimitusjohtaja on muiden johtajien esihenkilönä. Iso organisaatio on siis, entä suoritusporras eli lakinaiset ja lakimiehet ?

Äänestä

Jo on iso linjaorganisaatio. Kenen alaisia lakimiehet ovat ?

Äänestä

Nyt on yhteiskanteen paikka Lakean rahoitusvastikkeissa. Kiirekin on eli tuli ahterin alla.

Äänestä

Postiluukkuihin ja alakertoihin ohjeet miten toi- mitaan. Markkinointijohtaja apulaisineen osaavat varmasti kirjoittaa hyvän mainoskirjeen asukkaille.

Äänestä

Lakiasiaintoimisto Heikkilä oli vähää aikaa sitten vielä Asianajotoimisto. Yleensä lakiasiaintoimisto yrittää edetä asianajotoimistoksi. Vastuu ja kuluttajansuoja on suurempi asia ajalla kuin tavallisella lakimiehellä.

Äänestä

Surullista luettavaa mikäli kertomukset ovat pääosin totta eikä liioiteltuja.

Äänestä

Bisnes vai asiakas edellä menee ?

Äänestä

Ainakin liikeideoita ja luovuutta riittää.

Äänestä

Joko ketjun aloittaja on saanut 31.3. jälkeen epäselvyytensä tyydyttävään tulokseen liiketoimintajohtajan kanssa ?

Äänestä

Ilmeisesti on tai sitten on tehnyt salassapitosipimuksen kuten Lakean oikeuksiaan kysyneet vuokranmaksajat.

Äänestä

Miten on käynyt ?

Äänestä

Lakiasiaintoimisto Heikkilä on lähettänyt 225 rikosilmoitusta Lakean herrojen kadottamista kauppahinnoista. Poliisi pääsee vähemmällä tutkimisella kun kovistelee herroja ja rahat löytyvät. Se riittää varmasti vuokralaiselle.

Äänestä

Tuskin rikosilmoituksella rahat löytyvät. Ne ovat Danske Bankissa Lakean maksettua omia velkojaan höynäytettyjen rahoilla.

Toivottavasti vuokralaiset maksavat provisiota eikä normaalia laskua. Reilua peliä eikä turhasta maksamista

Äänestä

Toivottavasti ei käy yhtä kamalasti vuokran yhteydessä asuntoa maksaneille kuin Blue Financen asiakkaille

Äänestä

On kuin Veneskoski Tampereella, ei tee mitä lupaa mutta laskutus pelaa. Puhelu
johon vastataan on laskussa 150eur vaikka ei saisi pyytämäänsä henkilöä edes
puhelimeen.

Äänestä

Uskon laskuttaa Heikkilä vaikka puhelimessa kyseltyä henkilöä ei löydy sillä kertaa ?

Äänestä

Täälä Tampereella osataan ottaa tarvittaessa rahat mutta tuskinpa Turussa mielikuvitus riittää

Äänestä

Heikkilässö riittää eikä lopu

Äänestä

Voiko Strand Properties joutua velkasaneeraukseen?

Äänestä

Surullinen tapaus. Kierrän kaukaa.

Äänestä

Kotisivuilla mainostetaan "edullisia" yhteiskanteita, joihin voi liittyä mukaan. Houkuttelevat mm palomiehiä (virallinen nimi on tosin pelastaja), wincapitan ja Blue Financen sijoittajia, Pohjolan vakuutettuja, asfalttikartellia ja monta muuta kohdetta.

Ovatko voittaneet tai saaneet edes tasapelin yhdessäkään ? Ovatko mukaan menneet saaneet mitään tililleen vai vain lasku on jouduttu maksamaan ja kärsitty ? Myyntiosasto saa kertoa numeroina.

Äänestä

Ovat joutuneet maksamaan lisäksi vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Hyvä Heikkilä!

1Äänestä

Ovatko kaikki joutuneet maksumiehiksi saamamiehen sijasta ?

Vähän ylempänä joku kyselee myyntiosaston tilastoja vaan ei ole vieläkään saatu tai haluttu aikaiseksi. Luulisi olemaan valmiina. Vielä ehtii.

Äänestä

Ei ole kukaan halunnut paljastaa paljonko asiakkaat ovat saaneet rahoja takaisin eivätkä joutuneet velallisiksi maksamaan oikeudenkäyntikuluja heitä jymöyttäbeille ja Lakiasiaintoimisto Heikkilälle. Vastaus on myös hiljaisuus.

Edes yksi positiivinen ja tyytyväinen löytyykö ????

Äänestä

Näyttään ettei löydy.

Äänestä

Ei köytynyt ja markkinointiosasto vaikenee. Ei vaikenisi jos jotain myönteistä olisi ollut esittää.

Äänestä

Valhe/emävalhe/tilasto

Kuvittelisi markkinointiexperttien tai kirjanpitäjän jonkin tilaston pystyvän laatimaan joka osoittaa asiakkaiden olevan plussalla rahojensa puolesta.

Äänestä

Olisiko Turun Fölin asiakkailla sauma joukkokanteeseen bussiyhtiöitä vastaan ?

Bussiyhtiöillä oli kartelli, joka johti liian suuriin liikennemaksuihin. Luonnollinen seuraus oli lippujen hinnoissa.


l

Äänestä

Siinä on uuden bisneksen idea.

Äänestä

Otan heti yhteyttä asiantuntijoihin

Äänestä

Aika pienessä firmassa oikein liiketoimintajohtaja. Yleensä yrittäjä hoitaa ammattityönsä ohella.

Äänestä

Eikös liiketoimintaa sitten harjoiteta.

Äänestä

Lakiasiaintoinisto Heikkilä lähetti toista vuotta sitten 225 rikosilmoitusta Lakeasta. Kyselen onko syytteitä ja korvauksia käsitelty ?

Äänestä

Lehdissä ja medioissa ei ole kerrottu että mitään olisi tapahtunut.

Miksi ei ole ?

Äänestä

Täysin rahastus firma. Asianajo puoli luokatonta.

Äänestä

Tarkoitatko että Lakiasiaintoimisto Heikkilä voittaa aina mutta asiakas ei?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olin kyseisen toimiston asiakkaana runsaat kaksi vuotta. Toimeksiantoja oli yhteensä neljä kappaletta.
”Otamme jutun haltuun-selvitämme ostajan oikeudellisen aseman saadun materiaalin , palaverin ja asiantuntemuksemme perusteella. Esitämme vaihtoehdot ja annamme suosituksemme”. Suora lainaus heidän nettisivuilta.
Minulle ei koskaan yhdestäkään asiasta ole tällaista annettu edes pyynnöstä.
Kun aloin kyseenalaistamaan toimintaa ja pyytämään markkinoinnin lupaamia oikeudellisia arvioita ja toimintaehdotuksia sekä esimerkiksi oikeuden päätöksiä vastaavista tapauksista, niin niitä ei annettu ja ilmoitettin, ettei ole tapana. Samoin kun pyysin saamilleni mielipiteille oikeudellisia perusteluja, niitä ei annettu, ei ole kuulema tapana. Mielipiteet kuulema perustuivat vallitsevaan oikeuskäytäntöön.
Olin lähettänyt liiketoimintajohtajalle jo kesällä 2024 kysymyksiä liittyen asioiden hoitoon ja ennen kaikkea niiden hoitamattomuuteen liittyen.
Viime marraskuussa lähetin seuraavan s-postin laskutusta hoitavalle henkilölle.
11.11.24 /lähettämäni viesti
Hei,
olette lähettäneet minulle kolme kappaletta laskuja.
Olen aikaisemmin keskustellut laskutukseen sekä asian hoitoon liittyvistä asioista liiketoimintajohtajan kanssa, joka kuulema teillä näistä asioista vastaa.
Jos nämä asiat kuuluvat jollekin muulle kuin hänelle, niin saisinko hänen yhteystietonsa.

11.11.24 /asiakaspalvelu
Hei,
Liiketoimintajohtaja lupasi palata sinulle vielä tänään asiaan.

3.12.24/ oma viestini
Hei,
palaan nyt tähän asiaan, liiketoimintajohtaja ei ole ollut yhteydessä minuun asioiden selvittämistä varten. Olen lähettänyt hänelle selkeitä kysymyksiä asioiden hoidosta. Näihin tarvitsen myös vastauksen. Kun hän ei nyt aio asiaa hoitaa, niin on varmaan parempi, että välität tiedon eteenpäin henkilölle, joka seuraavaksi vastaa toiminnasta. Odotan yhteydenottoa tämän viikon aikana.
Lisäksi tarvitsen vahvistuksen kolmen eri jutun hoitamisesta, että näissä on asian vaatimat toimet hoidettu.
5.12.24/ asiakaspalvelu
Hei,
Pahoittelen, ettet ole saanut pyytämääsi vastausta. Keskustelin eilen liiketoimintajohtajan kanssa, ja hän lupasi yrittää ehtiä hoitamaan asian itse. Keskustelen tarvittaessa toimitusjohtajan kanssa maanantaina mikäli asia ei etene.

19.12.24/ oma viesti
Hei,
Minuun ei ole oltu edelleenkään yhteydessä. Mikä on tilanne?

27.12.24/ liiketoimintajohtajan vastaus
Hei
Saamani tiedon mukaan nyt asiassa, joka on toimeksiannoista selvästi suurin ja merkittävin ja jonka hoitoon pääosa palautteistasi kohdistuu, ollaan lähellä mahdollista sovintoratkaisua. Toivottavasti sellainen sovintoratkaisu, joka sinua tyydyttää, saadaan jo tammikuussa aikaan.
Ehdotan, että palaamme omaan toimeksiantoasiaamme siinä kohtaa kuin tuo em. asia on saanut sovinnon osalta ratkaisunsa (tuli sovinto / ei tullut sovintoa). Tämä hetki lienee viimeistään tammikuun lopussa. Uskon, että tuossa kohtaa ja erityisesti, jos-asia on sovintoon päättynyt, on toimeksiantoasiammekin käsittely paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa.

Liiketoimitajohtaja ei tämän jälkeen koskaan palannut asiaan.

3.3.25 lähetetyllä s-postilla liiketoimitajohtaja ilmoitti, että sovintosumma on saapunut heidän asiakasvaratililleen.
Tästä hän kertoo kuittaavansa avoinna olevat saatavat kokonaisuudessaan, koska mitään yksilöityjä reklamaatioita laskuihin ei ole esitetty.Osa kuittauksista jopa ilman minulle toimitettua erittelyä. Erittelyt liiketoimitajohtaja on kieltäytynyt toimittamasta. Kesken olevat toimeksiannot lopetettiin samalla. Syynä ilmoitettiin seuraava: ”Toimeksianto on ollut nyt pitkään vaiheessa, jossa olemme odottaneet ratkaisuasi siitä, että miten edetään.” Käsittämättömän epärehellistä ja moraalitonta toimintaa!
Näin jälkikäteen kun asiaa ajattelen, niin eihän heillä ole ollut aikomustakaan selvittää minulle laskutukseen ja toimeksiantoon liittyviä epäselvyyksiä. Epärehellistä oman edun ajamista.
Asioitani on hoidettu epäammattimaisesti, tehty turhia toimia väärään aikaan sekä jätetty asioita hoitamatta, jopa niin vahingollisin seurauksin, että asiat pääsevät mahdolliseti vanhenemaan.

Heikkilän lakitoimiston vastaus:
Lakiasiaintoimisto Heikkilä & Co HCO Oy (omistaja)
9 tuntia sitten
Kiitämme palautteestanne ja pahoittelemme, että kokemuksenne kanssamme ei vastannut odotuksianne. Otamme kaiken asiakaspalautteen vakavasti ja kehitämme toimintaamme sen pohjalta.

Samalla haluamme todeta, että jokaisella tapauksella on oma taustansa ja yksityiskohtia, joita emme voi tai saa käsitellä julkisesti. Toimistomme toimii aina lakia, hyvää asianajotapaa ja asiakkaan etua kunnioittaen.

Toivomme, että keskustelu voidaan tarvittaessa jatkaa suoraan ja luottamuksellisesti, jotta mahdolliset epäselvyydet voidaan selvittää asianmukaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu