Sanna Antikaisen voisi jo erottaa eduskunnasta Häpeällisiä kirjoituksia ja sanoja suustaan päästään pilaa koko outokummun maineen.
Antikainen erotettava eduskunnasta
Anonyymi-ap
12710
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sinä Antikaisen eroa vaativa, oletko ihan varma, ettet vain ole ollut itse häntä eduskuntaan valitsemassa? Kannattaa odotella vielä pari vuotta, niin pääset äänestyskoppiin merkkaamaan lippuun numeron ja hämähäkin vierekkäin eli ilmaisemaan kirjallisena mielipiteesi. On hyvä, että Antikainen edusta julkisuudessa itseään, puoluettaan ja kotikaupunkiaan. Julkisuuskuvaan kuuluu monenmoisia asioita joiden sisältö joko miellyttää tai ei miellytä "pienen pientä kulkijaa"! Antikaiselle menestystä ja sisältörikkaiden kirjoitusten julkaisuintoa!
Outokummun maine on mennyt jo vuosikymmeniä sitten Antikainen vaan viimeistelee lopun maineestamme..
Kyllä sakeaa tekstiä saa lukea X-sästä ja muista medioista mihin eukko tekstejään tunkee. Järjen häivää ei sanomisissaan ole, lisää viinaa naamaan niin valuu viimeinenkin järki vessanpönttöön...
Aion äänestää häntä seuraavissakin eduskuntavaaleissa. Ihan vaan piruuttani.
Hän sairaanhoitajana ymmärtää, ettei miehestä saa naista tekemälläkään tai toisinpäin. Sellaiset illuusiot kuuluvat satukirjoihin.
Muovikortti Valtion painotalosta tai voimakas omatahto ei riitä muuttamaan ihmisen ruumista toiseksi. Eikä myöskään ne tuhannet leikkaukset, jotka nämä sairaat ihmiset vievät multa sairailta tarvitsijoilta.
Minua ei peräsuolen demokratia, eikä myrkynvihreys kiinnosta pätkääkään.
Hööö
Hänet on sinne äänestetty tykkäsit tai et,sinunko pillin mukaan täällä pitäisi tanssia?
Lauma idiootteja äänesti johtajansa hillotolpalle.. Taitaa edustaa enemmän itseään kuin kansaa baareissa ampuilijan kainalossa kyhnäillen...
Kyllä pitäisi
Äänestämällä päässyt. ikävämpi juttu että äänestäjät samalla tasolla. demokkratiassa eletään tykätään tai ei.
Todellakin pitäisi..
Somessa, X, Blueskyssä usein korostetaan että Outokummun tyhmä lahja maailmalle taas päätään aukoo...
Outokummun ja Outokumpulaisten maine ei kummoinen ole ollut ennenkään, Antikainen tekee oman loven maineeseemme maailmalla...
Hänen pitäisi edustaa Pohjois-Karjalaa minkä tekee ala-arvoisesti, tyhmyys paistaa pään läpi..
Onneksemme seuraavissa vaaleissa jää rannalle niin kuin moni muukin rasisti/ fasistipersu. Kannatus kun puolueella on keskimäärin 10 % luokkaa, lisäleikkausten myötä laskee entisestään. Tyhmäkin kansa tajuaa kun lompakko tyhjeni nykyisellä vaalikaudella äänestää muita parempia puolueita vallan kahvaan..
Taitaa kirjoittaja enempi pilata,mielenterveys vaivoihin saa apua.
Puavo, elä kehtoo arvostella ex puolueesi jäsentä.
Arvoisat kommentoijat, jättäkää nyt jo tämä lihapatojen äärellä itsensä turvottanut henkilö rauhaan, eli poliittisesti oman onnensa nojaan, Hänen heikkoutensa on siinä, että hän tarttuu kirjoituksissaan aiheisiin, joista hänellä ei ole perustellusti mitään hajua ja tajua. Ei millään pahalla, mutta ei suinkaan anteeksipyydellenkään: EI JATKOON!