En usko evoluutioon

“Kuvittele hetki, ettei ole mitään. Ei edes tyhjää tilaa – ei aikaa, ei ainetta, ei valoa, ei pimeyttä, ei mahdollisuutta mihinkään. Täydellinen ei-mikään.
Nyt kysyn:
Miten tuosta – ei-mistään – voisi koskaan syntyä yhtään mitään?
Ei aaltoa, ei värähtelyä, ei alkuräjähdystä, ei edes sattumaa. Sillä ei ole missä tapahtua, eikä mikä voisi tapahtua.
Silti… tässä me olemme. Kysymme, ajattelemme, ihmettelemme. Ja meille sanotaan usein:
“Kaikki sai alkunsa alkuräjähdyksestä, josta syntyi aine.”
“Elämä syntyi itsestään sopivissa olosuhteissa (abiogeneesi).”
“Luonto kehittyi itsestään miljardien vuosien aikana (evoluutio).”
“Tiede on jo todistanut nämä asiat.”
“Ei meidän tarvitse tietää kaikkea.”
“Tämä kuulostaa uskonnolliselta.”
“Vain koulutetut asiantuntijat voivat puhua näistä asioista.”
Mutta jokainen näistä väitteistä alkaa jostain, joka jo on olemassa – olipa se aine, laki, aika tai energia.
Yksikään ei vastaa kysymykseen:
Miksi mitään ylipäänsä on olemassa?
Jos ei ole mitään – ei edes mahdollisuutta – mikään ei voi alkaa, muuttua tai tapahtua.
Silloin ainoa vaihtoehto on, että jotain on ollut aina.
Jotain, joka ei tarvitse aikaa tai tilaa, vaan joka on ajaton, alkuperäinen, kaiken lähde.
Meillä on siis kaksi vaihtoehtoa:
Joko jotain tuli ei-mistään, ilman syytä – tai jotain oli aina.
Kumpikin vaatii uskoa. Mutta vain toinen tarjoaa loogisen perustan koko todellisuudelle.
“Totuus ei pyydä lupaa tullakseen kuulluksi,
eikä se tarvitse nimeä, asemaa tai enemmistön hyväksyntää.
Se ei tee itsestään numeroa – mutta se ei väisty.
Lopulta ei ole kyse siitä, kuka puhuu,
vaan siitä, puhuuko todellisuus hänen kauttaan.
Ja kenties tärkein kysymys on tämä:
Uskallammeko todella kuulla sen, mitä emme odottaneet löytävämme?
Ehkä kysymys ei olekaan siitä, mitä haluamme olevan totta – vaan siitä, uskallammeko kohdata sen, mikä on totta.
Ilman valmiita lähtökohtia. Ilman ideologista painetta. Yksinkertaisesti rehellisesti.”