Tuomion aikaan eri sukunimeä käyttänyt Söderena

Halal-vyyhti

Halal-teurastuksessa on kyse Pohjanmaalla paljastuneesta laajasta rikosvyyhdistä. Maalahdessa kokoomuksen listoilla ehdolla oleva entinen tilallinen Kauko Sakari Söderena, 67, mahdollisti lampaiden raa’an lopettamisen. Päätekijät teurastivat eläimiä ilman tainnutusta, laskien eläinten veret. Eläimille ei saa Suomessa aiheuttaa ylimääräistä kärsimystä teurastuksen yhteydessä.

Tuomion aikaan eri sukunimeä käyttänyt Söderena teki yhteistyötä päätekijän kanssa kolme vuotta. Hän auttoi aktiivisesti päätekijää teurastamisessa, antaen oman tilansa miehen käyttöön, ja myi tälle myös lampaitaan. Ehdokas tiesi, että päätekijä teurastaa eläimet viiltämällä niiden kaulat auki ilman tainnutusta.

Söderena vei metsään ainakin 300 lampaan teurasjätteitä.

Oikeus tuomitsi miehen ympäristön turmelemisesta ja avunannosta törkeään eläinsuojelurikokseen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9f0f7d2-84d3-4dfc-9611-a13dd65c095d
2542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Teuraastaminen on aina raaka.

Äänestä

Persujen jälkeen kokoomuksella on toiseksi eniten rikollisia listoillaan. Ilmankos Kyrpö on hyvää pataa Irvikissan kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Halal-vyyhti

Halal-teurastuksessa on kyse Pohjanmaalla paljastuneesta laajasta rikosvyyhdistä. Maalahdessa kokoomuksen listoilla ehdolla oleva entinen tilallinen Kauko Sakari Söderena, 67, mahdollisti lampaiden raa’an lopettamisen. Päätekijät teurastivat eläimiä ilman tainnutusta, laskien eläinten veret. Eläimille ei saa Suomessa aiheuttaa ylimääräistä kärsimystä teurastuksen yhteydessä.

Tuomion aikaan eri sukunimeä käyttänyt Söderena teki yhteistyötä päätekijän kanssa kolme vuotta. Hän auttoi aktiivisesti päätekijää teurastamisessa, antaen oman tilansa miehen käyttöön, ja myi tälle myös lampaitaan. Ehdokas tiesi, että päätekijä teurastaa eläimet viiltämällä niiden kaulat auki ilman tainnutusta.

Söderena vei metsään ainakin 300 lampaan teurasjätteitä.

Oikeus tuomitsi miehen ympäristön turmelemisesta ja avunannosta törkeään eläinsuojelurikokseen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9f0f7d2-84d3-4dfc-9611-a13dd65c095d

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu