Suositussa ruisleivässä on enemmän kaloreita kuin pullassa.
Hampurilaisateria on terveellisempi kuin työpaikkalounas.
Terveelliseksi uskotut myslit, granolat jugurtit ovat täynnä sokeria.
Jos ruokaa verotettaisiin suolan, tyydyttyneen rasvan ja sokerin perusteella, kaikki menisi uusiksi.
Hyvänä puolena on tietenkin se, että ihmiset saavat lompakon kautta tieodon siitä, ettei heidän terveellinen ruokansa olekaan terveellistä. Se antaa myös selityksen sille, miksi mielestään terveellistä ruokaa syövä ihminen lihoo, saa diebeteksen ja korekan kolesterolin.
Ruokaa tuottavat siirtyvät hiljalleen tekemään korvaavia tuotteita, mutta muutos on kallis. Samalla joudutaan korvaamaan halvimmat ainesosat hyvälaatuisilla.
Alkutuotannossakin syntyy ongelmia, kun epäterveellisten halpojen tuotteiden maksimointi loppuu ja pitää satsata terveellisyyteen.
Ihminen syö mielellään ruokaa, jossa on paljon kaloreita ja joka antaa nopean kylläisyyden tunteen. Jos sen mieliteon joutuu lopettamaan, se vastaa sitä, että kaikki suomalaiset lopettaisivat yhtä aikaa tupakanpolton poltettuaan ensi koko ikänsä.
Vallankumoushan siitä tulisi.
Haitallisen ruoan veroa ei voi toteuttaa koska se yllättää
6
80
Vastaukset
- Anonyymi
Harva syö tai juo vahingossa epäterveellisesti.
- Anonyymi
Voi se silti tulla yllätyksenä, kun hedelmänä mainostettu tuote onkin väriainetta, makuaromia ja kasa sokeria.
Tässä on päärynäjuoman sisältö:
Vesi, sokeri, aromit, väriaineet. Lisäksi on kuplia ja säilöntäaineita.
Kahta ensimäistä on eniten.
Mansikkalimu puolestaan sisältää:
Vesi, sokeri, aromit, värianeet ja pakolliset säilöntäaineet ja kuplat.
Valitse siinä sitten terveellisisitä hedelmäjuomista sopiva kuitupitoinen vaitamiinipommi
- Anonyymi
Mäkkäreiden ei ole vaikea valmistaa ruokaa, joka on terveellisempää kuin vaikka paneroitu sveitsinleike tai uunimakkara.
Hampurilaiset eivät ole terveellisiä, mutta ei ole työpaikan linjalounaskaan. Molemmista paikoista voi toki valita myös vähemmän haitallisen annoksen.
Kasvisruoka voi olla eettinen valinta, mutta se on usein suolaista ja rasvaista ja sisältää paljon sokeria. Lisäksi pitää itse osata liittää siihen niitä aineita, joita elimistö tarvitsee, mutta harvatkasvit sisältävät.
Ihmiset lihovat siksi, että haluavat syödä epätervelliisesti. Se ei tarkoita, etteikö olisi myös halua olla hoikka ja hyvässä kunnossa, mutta mättö voittaa.- Anonyymi
Miten voi olla mahdollista, että kun syön lautaselta salaattia, tomaattia, kurkkusalaattia. Majoneesipohjaista salaatinkastiketta. Pihvin sekä sämpylän jossa on juustoa välissä, ravintotieteilijät sanovat, että on terveellistä.
Mutta kun salaatit, pihvi ja juusto laitetaan sen sämpylän väliin siitä tulee epäterveellistä?
- Anonyymi
Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloitteet, lehmien rehun lisäaineiden kieltämiseksi sekä kotimaisen ruuantuotannon pysymiseksi Suomessa.
Kävin jo kannattamassa. Kerrankin asiaa.- Anonyymi
Suomalaiset lehmät syövät soijaa siinä missä muutkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1662747
- 2011997
- 711746
- 921648
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.451514Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91471- 791151
- 811060
- 951019
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes193976