Venäjä liitetään Yhdysvaltoihin

Trump ja Putin kävivät tänään puhelinkeskustelun liittyen Ukrainan sotaan. Trump ja Putin ovat lähentyneet toisiaan ja onkin puhuttu yhteistyöstä, jossa USA jättäisi Euroopan pienemmälle huomiolle ja aloittaisi laajemman yhteistyön Venäjän kanssa. Yllättävää onkin se, että Venäjä päätettiin liittää kokonaan USA:n kylkeen.
11229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jo kaiken tämän alussa sanoin, että on suuri virhe katkaista välit Venäjään jolla on tämäm hetkisesti maailman rikkaimmat koskemattomat luonnonvarat. Ostajia riittää varmasti.

Jos mietitte, miksi helvetissä Trump jotain Grönlantia haluaa, niin veikkaan, että öljyn ja muun vastaavan.

USA niin syvästi kusessa kun fossiiliset polttoaineet ovat loppumassa, ettei mitään rajaa. Koko maa on surkea ekonominen aikapommi missä jo 700 000 koditonta ja rikostilastot päätä huimaavat. Kansalaiset toimivat lääkekemian voimalla, kuten jo myös Suomessa.

Koko sotaspektaakkeli oli vain bisnes pumpata rahaa Euroopasta. Kuten myös tämän sanoin.

Suomalaiset kiltisti uhraavat rakentamansa hyvinvoinnin mm soten ja uskovat kaikki valheet mitä heille syötetään. Täällä ei saa edes ääntään korottaa ettei pelkurimuumeilta mene päiväunet.

Mitä Jeesus sanoisi? Mitä KEKKONEN sanoisi??

Äänestä
  • Oli suuri virhe ja nyt jos stupido leikkii idioottia niinkuin aina homot tekee niin se kusee meidän välit venäjään. Nyt kun putin oli olevansa suomen puoleen. Mutta varmasti stupido kusee tän.
    Putin tuhoaa espanjan. Espanja on jo nostanut turvallisuus tasoaan. Ja iran tuhoaa uk.n
    Onneksi en muuttanut espanjaan

    Suomi ja stubb voi vielä korjata kaiken. Kuhan ei nosta leukaa.

    Suomi on tyhmä. Myy kaiken sotavälineensä muille maille. Sitten ne tulee tänne ja hakee mineraalit meiltä.

    Suomen pitää nostaa hintoja

    Kansa maksaa kaiken valtiomiehet antaa kaiken ilmatteeksi. Me teemme ne aseet ja koneet. Rauta ja mineraalit koneisiin tulee meidän maasta! Prkleen tyhmät

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Oli suuri virhe ja nyt jos stupido leikkii idioottia niinkuin aina homot tekee niin se kusee meidän välit venäjään. Nyt kun putin oli olevansa suomen puoleen. Mutta varmasti stupido kusee tän.
    Putin tuhoaa espanjan. Espanja on jo nostanut turvallisuus tasoaan. Ja iran tuhoaa uk.n
    Onneksi en muuttanut espanjaan

    Suomi ja stubb voi vielä korjata kaiken. Kuhan ei nosta leukaa.

    Suomi on tyhmä. Myy kaiken sotavälineensä muille maille. Sitten ne tulee tänne ja hakee mineraalit meiltä.

    Suomen pitää nostaa hintoja

    Kansa maksaa kaiken valtiomiehet antaa kaiken ilmatteeksi. Me teemme ne aseet ja koneet. Rauta ja mineraalit koneisiin tulee meidän maasta! Prkleen tyhmät

    Suomalaiset ei vaan pärjää maailmanpolitiikassa. Idiootteja on vain liikaa ja heillä ei ole mitään hallintaa edes omasta elämästään saatika hyvinvointivaltiosta osana maailmanpolitiikkaa.

    Ensiksi koitettiin levitellä rahoja joita ei edes ole ja nyt on vuorossa perseennuolenta.

    Olen jo päättänyt, että henkilökohtaisesti kestän tulevat talouskriisin vuodet urheilun ja kasvissyönnin avulla.

    Äänestä

Kyllä on muuten oksettavan hullun näköinen Purra tuossa tämänpäiväisessä puolustusmenouutisessa. Näkee, että ei ole rehellinen ja täyspäinen, silmät kuin jollain piripäällä:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011138530.html

Äänestä
  • Ei kuuluisi muuten olla pupillit tuon kokoiset noin kirkkaassa valossa😆

    Äänestä

Ei mitään muuta sanottavaa Putin kuolee syöpään ja parkonsonin tautiin tämä sota tai miten käy talouden tappaminen jatkuu -kohtalo aivan sama Putinille kuolee kuitenkin!
Ei mitään hävittävää kuitenkin väitti Ukrainan "kriisi" olisi pitänyt hoitaa paljon aikaisemmin-mutta ei uskaltanut nyt uskaltaa kuoleva voi tehdä mitä tahansa viimeisinä päivinään-

Äänestä
  • Trump on tullut ahneeksi.
    Euroopan kannattaisi olla tarkkana.
    Keskustellaan Puuttininksnssa.
    Lopeta sotiminen Ukrainassa ja aletaan tehdä kauppaa, niin Venäjä pääsee ahdingosta ja Ahbe Tramp jäisi nuolemaan näppejään hirmuisen ahneudenkanssa.
    Euroopan pitää lopettaa kaupat Yhdysvaltoihin
    Perutaan konekaupat, kuten joku euroopanmaa on jo tehnyt.
    Amerikkalaiset koneet, ei toimi ilman TRUMPPIA.

    Äänestä

Täältä tullaan Venäjä 🏃🏼‍♀️

Äänestä

Ja kuravettä päälle…

Äänestä

Aprillia, aprillia syö silliä

Äänestä

Suomikin voitaisiin liittää Yhdysvaltoihin. Olisi semmonen etävaltio grönlannin kanssa.
Jos kaikki menee uusjakoon niin mieluummin länteen kuin itään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Trump ja Putin kävivät tänään puhelinkeskustelun liittyen Ukrainan sotaan. Trump ja Putin ovat lähentyneet toisiaan ja onkin puhuttu yhteistyöstä, jossa USA jättäisi Euroopan pienemmälle huomiolle ja aloittaisi laajemman yhteistyön Venäjän kanssa. Yllättävää onkin se, että Venäjä päätettiin liittää kokonaan USA:n kylkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu