Miinat ja SDP

Kun miinoista luovuttiin, niin samat järkisyyt kumottiin silloin.
Ne samat joilla miinat nyt saatiin (tai tullaan saamaan) takaisin.

Silloinkin yritettiin kertoa, että Suomen pioneerit osaa laittaa miinat ja dokumentoida, missä ne ovat, jolloin niiden poistaminen maastosta onnistuu.

Nyt sitten poliitikot kääntyvät "maailman tuulten" mukaan.
Sama tilanne se on ollut aina - sotilaallisesti.
Ja sen mukaan pitää elää, miinojenkin ja SDP:n miinasuhteen.
46310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Tuppurainen haluaa yksijalkaisia lisää Suomeen ja heiltä invalidiavun pois ottamalla miinat käyttöön ja korottamalla sotamenoja 130 000 000 000 eurolla.
Tuppurainen haluaa kansan kärsivän päätöstensä takia vielä nykyistäkin enemmän.

Äänestä
  • 130 miljardia Arkadianmäen apinoiden luulotaudin hoitoon, kun oikeat sairaudet Suomen kansalla jää hoitamatta.

    Äänestä

  • Mikä olisi sellainen tilanne?

    Äänestä

  • Kokoomus äänesti Ottawan miinankieltosopimuksen puolesta Eduskunnassa 😄😆😂🤣😭

    Äänestä

  • Elinkeinoelämä ja pääomapiirit varustautumistaloisiin maksajaksi, hehän hyötyvät eniten ettei Putler vie omistuksia Suomeenmarssilla. Kunniavelan maksuun mars!

    Äänestä

Miinat ovat vaarattomia, jos Suomeen ei hyökätä.

Jos joku hyökkää, niin Suomen kansa on paremmassa turvassa kuin ilman niitä.

En ymmärrä, mikä on sellainen tilanne, joissa miinat olisi uhka

Äänestä
  • Juu ei ne siellä varusvarastolla jalkoja vie. Jos ne joskus maastoon laitetaan niin toivottavasti vievät paljon jalkoja.

    Äänestä

Missä tilanteessa miinoista on vaaraa?

Äänestä
  • Sodan jälkeen kun tulee rauha, niin arabiassa ja siellä päin laitetaan lapset kävelemään miinapeltoon jotta saadaan pelto kylvökuntoon.

    Äänestä

  • Päälleastuessa?

    Äänestä

Mie niin tykkään miinoista
- pioneeri -

Sergei lähtee lentoon
dasvi daania sergei- gei
Have a nice flight !

Äänestä

Antaudutaan putinisteille, niin kaikki on hyvin ja kaunista.

Äänestä
  • Nyt näkee, kuka on Suomen puolella

    Äänestä

Ei SDP uskalla olla irtautumista vastaan julkisesti ainakaan nyt. Näin vaalien alla se olisi nimittäin poliittinen itsemurha. Mutta kun vaalien äänet on laskettu niin tulee SDP:n todelliset kasvot esille: alkaa rajalain ja miinojen hankinnan vastustus.

Äänestä
  • näin on. sdp.hen ei voi luottaa. se on samaa sarjaa kuin kepu pettää aina

    näkihän sen niistä budjetti puheistakin
    lopulta sdp oli hallituksen linjoilla

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    näin on. sdp.hen ei voi luottaa. se on samaa sarjaa kuin kepu pettää aina

    näkihän sen niistä budjetti puheistakin
    lopulta sdp oli hallituksen linjoilla

    Kokoomus petti, äänesti Ottawan miinankieltosopimuksen puolesta Eduskunnassa. Vähän kuin Sipilän kaudella koulutusleikkausten puolesta, ja kun negatiivisen palautteen ja vaalien takia peruutti hieman, otti siitäkin kunnian 😄😆😂🤣😭

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kokoomus petti, äänesti Ottawan miinankieltosopimuksen puolesta Eduskunnassa. Vähän kuin Sipilän kaudella koulutusleikkausten puolesta, ja kun negatiivisen palautteen ja vaalien takia peruutti hieman, otti siitäkin kunnian 😄😆😂🤣😭

    Kokoomus ja persut on PetosJytky!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kokoomus petti, äänesti Ottawan miinankieltosopimuksen puolesta Eduskunnassa. Vähän kuin Sipilän kaudella koulutusleikkausten puolesta, ja kun negatiivisen palautteen ja vaalien takia peruutti hieman, otti siitäkin kunnian 😄😆😂🤣😭

    Tosin koko mii ankielto oli erään demari tirehtöörin idea, halu saada Nobel tai YK virka oli kova🤣😅😂

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tosin koko mii ankielto oli erään demari tirehtöörin idea, halu saada Nobel tai YK virka oli kova🤣😅😂

    Taisi olls hyvä idea kun kokoomuskin tätä ideaa kannatti ja pääosa eduskunnasta 😄😆😂🤣😭

    Äänestä

Tawja Ottawa

Äänestä
  • Tuskin Tawja sitä yksin läpi vei, oli kokoomus ym. porvarit mukana 👍

    Äänestä

Demarit pitäisi laittaa kävelemään miinakentälle.

Äänestä
  • Miksei kokoomusta, persuja ja kepuleita?

    Äänestä

Miinat pitää asentaa valmiiksi kokoomuslaisten, persujen ja kristillisten tonteille, nehän suojelua haluavat, koska ovat ripuloinnistaan johtuen paskahousuja.

Äänestä

SDP on Miina

Äänestä
  • Ajatteletko jo kannatusräjähdystä vaaleissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ajatteletko jo kannatusräjähdystä vaaleissa?

    SDP on sama kuin astuis lehmän paskaan, ns. liukumiinaan 😭😭😭😭

    Äänestä

Jo vuosikymmeniä venäjä on pitänyt strategiassaan yllä mahdollisuutta hyökätä suomeen. Teoreettisen strategian puolella tämä on luonnollista, ja monenkin maan sodanjohto pyrkiikin laatimaan strategioita kaikkien mahdollisten skenaarioiden varalle.

Venäjän hyökkäys-strategiassa on se erottuva piirre, että venäjä on vuosikausia tehnyt myös aktiivista materiaalista valmistelua mahdollista hyökkäystä varten. Apuna tässä ovat toimineet hyödylliset idiootit. Enemmän tai vähemmän tietoisina tavoitteista.

Miinakieltoon liittyminen on eräs monista tällaisista valmisteluista. Valmiiden tukiasemien ja logistiikkavarastojen hankkiminen ja varustaminen strategisista sijainneista on eräs tunnetuimmista venäjän sotavalmisteluista. Osa saattaa muistaa vielä rekkalevikkeiden rakentamisen venäjän raja-asemien tuntumaan. Kyllä. Tämäkin on eräs osa venäjän sotavalmisteluita. Hyödyllisillä idiooteilla teetettyä.

Äänestä
  • Kukaan ei uskonut että venäjä hyökkää nykyisessä mittakaavassa sotilaallisesti Ukrainaan.
    Kukaan ei uskonut että Krimin valtaus olisi ollut mahdollista läpihuutojuttuna.
    Kukaan ei uskonut että Yhdysvaltojen presidentti olisi Putinin talutusnuorassa ja yrittää saada ilmaiseksi maailman mineraalivarat.
    Kukaan ei olisi uskonut että Trump muuttaa avustukset lainoiksi ja vaatii niitä takaisin.

    Äänestä

Natsi Lindmankin on vaihteeksi miinojen kannalla. Huomenna voi olla taas toista mieltä.

Äänestä
  • Tyhmä on se, joka ei ymmärrä maailmassa tapahtuvia muutoksia ja pitää jääräpäisesti menneen maalman säännöistä kiinni.
    Vai mitä mieltä itse olet.
    Sallitaanko miinat vai ei ?

    Äänestä

Suluttamalla sota voitetaan?

Äänestä

Meillä on köyhyyttä, työttömyyttä ja pitkät leipäjonot. Tuo kaikki johtui maamiinakiellosta. Pian elintasomme kohoaa ja ruikutus loppuu, kun saamma uudet maamiinamme käyttökuntoon.

Äänestä

" Ali kysyi Muhamedilta: Miksi vaimosi kävelee 25 metriä sinun edellä, eikö Koraanissa sanota, että vaimo kulkee miehensä jäljessä?
Muhamed vastasi: Koraani on hyvin vanha kirja, se kirjoitettiin monta sataa vuotta sitten, ennenkuin maamiinat keksittiin."
Vuosien takainen vitsi jossakin lehdessä!

Äänestä

Tätä demarien sekoilua ei ymmärrä Erkkikään.

Äänestä
  • Juuri Erkkihän sitä ymmärsi. Tuomiojan ...

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Juuri Erkkihän sitä ymmärsi. Tuomiojan ...

    Erkki on demari

    Äänestä

  • Ei ole sekoilua ottaa järki käteen olosuhteiden muuttuessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Erkki on demari

    Siksi ymmärtää

    Äänestä

Tilanne ei ole ollut sama, sotilaallisesti, illoin kun miinat kiellettiin monessa maassa.
Oletko huomannut mitä Ukrainassa tapahtuu.
Oletko huomannut mihin Trump ajaa maailmaa ?

Äänestä
  • Älä viitsi.

    - Venäjä hyökkäsi Georgiaan (2008): Näytti valmiutensa käyttää voimaa naapurimaitaan vastaan.
    - Krimin miehitys (2014): Venäjä valtasi Krimin niemimaan ja aloitti sodan Itä-Ukrainassa.
    - Suomen miinojen hävittäminen (2012–2015) – Samaan aikaan Venäjä lisäsi aggressiivisuuttaan ja modernisoi asevoimiaan.
    - Venäjän sotaharjoitukset lähellä Suomen rajaa – Zapad-2013 ja muut harjoitukset osoittivat hyökkäyksellisiä skenaarioita.
    - Itämeren ja ilmatilan loukkaukset – Venäjä lisäsi sotilaallista painostusta Itämeren alueella.

    Äänestä

Sama tilanne ei ollut sotilaallisesti silloinkaan kun Itäraja pantiin kiinni.

Äänestä
  • pilkun viilausta. Suomi ei ole ollut sodassa vuosikymmeniin. Siinä on se Suomen "sotilaallinen ilmapiiri". Ja se on ollut sama.
    Sama eksistentiaalinen uhka olemassa. Riippumatta mitä maailmalla paukutellaan.

    Oliko se vain TH:n Nobelin palkinnon toivomista.

    Aivan älytöntä oli miinat hävittää. Nuuka kansa ois pistänyt jemmaan. On täällä aseita kätketty ennenkin.

    Äänestä

Suomi tuhosi yli miljoona miinaa tämän poliitikkojen järjettömän seikkailun tuloksena.

Vastaavien miinojen hankkiminen maksaa arviolta 200-500 miljoonaa euroa.

Tässä taas, miten paljon tyhmät poliitikot tuhlasivat veronmaksajien rahoja...

Äänestä

Kuka hullu äänestää demareita?

Äänestä

Venäjä ei ole luopunut Jalkaväkimiinoista!
Suomenkaan ei tule luopua jalkaväkimiinoista!

Kiina + Intia eivät ole luopuneet Jalkaväkimiinoista.

Luulin, että Suomen miinat oli vain siirretty varastoon, mutta ne olikin tuhottu!
Todella tyhmästi tehty!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun miinoista luovuttiin, niin samat järkisyyt kumottiin silloin.
Ne samat joilla miinat nyt saatiin (tai tullaan saamaan) takaisin.

Silloinkin yritettiin kertoa, että Suomen pioneerit osaa laittaa miinat ja dokumentoida, missä ne ovat, jolloin niiden poistaminen maastosta onnistuu.

Nyt sitten poliitikot kääntyvät "maailman tuulten" mukaan.
Sama tilanne se on ollut aina - sotilaallisesti.
Ja sen mukaan pitää elää, miinojenkin ja SDP:n miinasuhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu