Pentti Namur Keitan treeniraportti - Lubango, ANG

P.N Keita on harjoitellut Lubangossa nyt 2 viikkoa Teneriffalta palattuaan. Hän asuu salin yläkerrassa, jossa hän hakkaa 12 neliön yksiössään hiekkasäkkiä parin kilon norsunluurenkaat käsissään joka aamu 8 erää. Sparrikavereita on viidakosta houkuteltuja raakalaisia, joille on luvattu 50 euron bonus, jos he osuvat Penaa päähän.

Isaac Chilemba vastaa Pentin valmennuksesta Angolan päässä, ja hän raportoi seuraavaa:

- Nuoren miehen voimat ovat kasvaneet pantterista myskihärän tasolle. Vartaloiskut ovat jo nyt todella kovia, ja iskunkestävyyskin tuntuu olevan OK. Vielä kun saadaan tekniikkaa ja taktiikkaa mukaan, niin tapahtuu hirveitä. Myös nopeutta on saatava, ja olemmekin tilanneet päärynäpallon Keniasta.

Seuraava ottelu on Chicagossa 17.5, ja vastassa uran ensimmäinen uskottava kehäkiertolainen. Miten uskot ottelun menevän?

- Olemme toivoneet ottelun olevan 6-eräinen, koska on hyvä nähdä kuntopohjan riittävyys. Odotan täyden ajan ottelua. Pentti lyö lujaa, mutta vastustaja on liikkuva kaveri. Tämä ottelu kertoo missä menemme. Uskon, että Pentti voittaa, JOS hän tekee kuten sanon. Jos hän alkaa kylänvanhimman villitsemänä jahtaamaan tyrmäystä, on ottelussa vaaramomentti.

Millaiset terveiset lähetät lukijoille?

- Tulkaa katsomaan, kun maahanmuuttajia hakataan päähän!!!!
0282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

P.N Keita on harjoitellut Lubangossa nyt 2 viikkoa Teneriffalta palattuaan. Hän asuu salin yläkerrassa, jossa hän hakkaa 12 neliön yksiössään hiekkasäkkiä parin kilon norsunluurenkaat käsissään joka aamu 8 erää. Sparrikavereita on viidakosta houkuteltuja raakalaisia, joille on luvattu 50 euron bonus, jos he osuvat Penaa päähän.

Isaac Chilemba vastaa Pentin valmennuksesta Angolan päässä, ja hän raportoi seuraavaa:

- Nuoren miehen voimat ovat kasvaneet pantterista myskihärän tasolle. Vartaloiskut ovat jo nyt todella kovia, ja iskunkestävyyskin tuntuu olevan OK. Vielä kun saadaan tekniikkaa ja taktiikkaa mukaan, niin tapahtuu hirveitä. Myös nopeutta on saatava, ja olemmekin tilanneet päärynäpallon Keniasta.

Seuraava ottelu on Chicagossa 17.5, ja vastassa uran ensimmäinen uskottava kehäkiertolainen. Miten uskot ottelun menevän?

- Olemme toivoneet ottelun olevan 6-eräinen, koska on hyvä nähdä kuntopohjan riittävyys. Odotan täyden ajan ottelua. Pentti lyö lujaa, mutta vastustaja on liikkuva kaveri. Tämä ottelu kertoo missä menemme. Uskon, että Pentti voittaa, JOS hän tekee kuten sanon. Jos hän alkaa kylänvanhimman villitsemänä jahtaamaan tyrmäystä, on ottelussa vaaramomentti.

Millaiset terveiset lähetät lukijoille?

- Tulkaa katsomaan, kun maahanmuuttajia hakataan päähän!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu