Minja Koskelan on kertoman mukaan ollut taas kerran populistisella ja luovalla päällä. Hän on kuuleman mukaan vaaliteltoilla väittänyt olevansa työläinen. Työläisyysen Minja perusteli siten että hän tehnyt vähän alle 2 vuotta musiikki-pedagogin töitä! HUUTONAURUA!!!!
Mutta oikeasti kertoo hyvin miten kauas vasemmistoliitto on siirtynyt niistä ajoista kuin se jopa aidosti puolusti suomalaisten työläisten oikeuksia. Nythän vasemmistoliittoa kiinnostaa lähinnä intersektuaalinen feminismi, mitä se sitten oikein tarkoittaakin ja muslimien oikeudet Suomessa.
Minja Koskelan vasemmistoliitto täyttää suorastaan klassisen luokkapetturin määritelmän?
Minja Koskela - työläinen?
10
316
Vastaukset
- Anonyymi
Toisaalta kun katselee näitä muitakin ns. työväenpuolue vasemmistoliiton ehdokkaiden ammatteja. Joukosta löytyy näyttelijää, arkkitehtia, kulttuurituottajaa, kirjailijaa, vapaata kirjoittajaa, kotoutumisen asiantuntijaa ja vaikuttamisen asiantuntijaa (voisiko joku kertoa mitä hittoa tuo viimeksi mainittu edes tekee?)
Mutta ei yhtäkään duunariammattia edustavaa ehdokasta.
Kertoo kaiken vasemmistoliiton nykytilasta, ei edusta enää suomea äidinkielenään puhuvaa duunari vaan aivan muita, suorastaan päinvastaisia, tahoja ja arvoja.- Anonyymi
niin onks kellään tietoa mitä ihmettä tuo "vaikuttamisen asiantuntija" tekee työkseen?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin onks kellään tietoa mitä ihmettä tuo "vaikuttamisen asiantuntija" tekee työkseen?!
Kyllä asennon valitsemiseen tarvitaan vaikuttamisen asiantuntevuutta.
Älä naura. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä asennon valitsemiseen tarvitaan vaikuttamisen asiantuntevuutta.
Älä naura.Aaa.. Siis sellainen "ammattilainen".
SKP:n (siis kommareiden) ehdokkaina on ainakin yksi joka ilmoittaa suoraan ammatikseen seksityöläinen.
Miksi näitä mukamas hienoja kiertoilmaisuja tarvitaan nykyään niin paljon, miksei asioita sanota suoraan?
- Anonyymi
Samoin SDP..julkisen alan paperin pyörittäjä jäsenkirjaa akkaa ja ukkoa.
- Anonyymi
Sama havainto: valtion tai kunnan virkamies tuntuu olevan kovin monen ammatti.
- Anonyymi
Onko tämä kiusallinen keskustelunaihe vasemmistoliittolaisille ja heidän kannattajilleen?
- Anonyymi
Totta kai on. Minja puhuu kuin olisi tehdastyössä ansioitunut nuori sankari,
Totuus on toinen.
- Anonyymi
Vasemmistoliittolaisduunarin kannattaa miettiä demarivaihtoehtoa vakavasti.
- Anonyymi
Musiikki-pedagogi työläinen Minja!
HAHHAAAA!
Ja väittävät vielä ettei äärivasemmistolla ole huumorintajua?!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka932566Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww911506- 671485
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131218- 81953
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi17942Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe39848Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta112841- 54793
- 30726