Jumala on kaiken yläpuolella, mutta pastorin ei pitäisi korottaa itseään elein, retoriikalla tai etäännyttävällä käytöksellään seurakuntarahvaan yläpuolelle.
Itseään korottava ylvästely ei ole Jumalasta. Pastorina et voi korottaa itseäsi narsistisesti Jumalan Pojan viransijaiseksi, vaikka pitäisitkin itseäsi puhdasoppisena ja Jumalan siunattuna.
Olet puutteellinen ihminen, joka saat leipäsi köyhäinkin seurakuntalaistesi varoista. Arvosta heitäkin ja fariseusmaisesta ylväshenkisyydestäsi tee parannus. Farisealainen käytös aiheuttaa myötähäpeää.
Seurakuntani farisealainen pastori käyttäytyi kuin olisi muiden yläpuolella.
19
413
Vastaukset
- Anonyymi
Yhdessäkään toisessa kristillisessä kirkossa tai yhteisössä en ole sittemmin kohdannut sellaista ylimielisyyttä ja piittaamattomuutta seurakuntalaisistaan kuin adventtikirkossa.
Mooseksen ristille naulittuun lakiin mieltyneet adventistit eivät ole muita oikeaoppisempia tai parempia. Päinvastoin. Teologianne ei kestäne kriittisempää arviointia. Lakihenkisyys vie elintilan Jumalan armolta.- Anonyymi
Osoittaako adventtikirkon jäsenmäärän jatkuva lasku, että Jumala ei hyväksy adventtikirkon opetusta tai toimintaa?
Olisiko laaja kymmenyslakko ainoa tapa ohjata adventtikirkkoa Jumalalle suotuisiin muutoksiin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osoittaako adventtikirkon jäsenmäärän jatkuva lasku, että Jumala ei hyväksy adventtikirkon opetusta tai toimintaa?
Olisiko laaja kymmenyslakko ainoa tapa ohjata adventtikirkkoa Jumalalle suotuisiin muutoksiin?En anna enää koskaan senttiäkään adventtikirkolle. Adventtikirkko ansaitsee vääjäämättömän hiipumisen kirkkohistorian unholaan.
- Anonyymi
Minulla on monia hyviä ystäviä muissa suunnissa, joten, samoja syntejä on kaikissa suunnissa ei ole täydelisiä ihmisiä missään suunnissa.
Herra armahda meitä syntisiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osoittaako adventtikirkon jäsenmäärän jatkuva lasku, että Jumala ei hyväksy adventtikirkon opetusta tai toimintaa?
Olisiko laaja kymmenyslakko ainoa tapa ohjata adventtikirkkoa Jumalalle suotuisiin muutoksiin?Ei kaikki muukaan täällä tapahdu Jumalan toiveiden mukaan.
Ellentätin keksimä uskonto tyhjiin raukeaa☠️
- Anonyymi
Ei ollut Ellenin keksimä tutkipas nyt vähän paremin niin tiedät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut Ellenin keksimä tutkipas nyt vähän paremin niin tiedät.
Adventismi syntyi milleriläisessä liikkeessä, joka perustui William Millerin opetuksiin.
ja...
Adventistit pitävät kiinni myös profeetallisena pidetyn Ellen G. Whiten hengellisistä opetuksista.
- Anonyymi
Kyllä me pastorit olemme kaikkia seurakuntiemme jäseniä viisaampia niin tiedossa kuin taidossakin.
Maan matosia ja älyttömiä lampaita ovat ne seurakuntiemme jäsenet.
Rahvasta tulee kohdella rahvaan mukaan ja jos niille antaa pikkusormen, niin ne alkavat hyppimään silmille. Hierarkia on Jumalan lahja ja sitä varten me pastorit olemme, että kerromme, mikä on sen rahvaan paikka yhteisössämme. Se rahvas kelpaa vain kaiken rahoittajaksi ja muuhun heistä ei sitten olekaan.
Pastorinne Tampereelta, keskushallinosta. - Anonyymi
Kuin väärä profeetta,se ei ole hyväksi.
- Anonyymi
Jumala muuten synnytettiin komiteatyöryhmässä.
Aikoinaan sovitettiin ukkosen, sateen ja hedelmällisyyden jumalat saman ylijumalan alle. Nämähän saattoivat riidellä ja rähistä keskenään. Nyt saatiin melko täydellinen Luojajumala. Omia pikkupuutteita tälle jäi, mutta ajan saatossa niitä on onnistuttu karsimaan. - Anonyymi
Saamapuolella olevien ei ole vaikea kokea olevansa seurakuntalaisten yläpuolella. Rahavirta alhaalta ylös.
- Anonyymi
Tiedän yhden pastoreista ehdottaneen Kokoomuksen ehdokasta seurakuntalaiselleen. Mikäpä se pastorin kannattaa puoluetta, joka leikkaa köyhiltä ja antaa lisää itsensä kaltaisille hyväosaisille.
Ongelmana, että köyhät olleet hyviä maksajia advareissa. Advareissa suositut kokoomus, KD ja persut laittaneet köyhät tiukoille, joten se näkyy adventtikirkon kymmenyskertymässäkin yhä enempi.
- Anonyymi
Martti Luther nousi katolisen kirkon rahanahneutta vastaan….
- Anonyymi
Adventtikirkon pastoriksi vihitään vain tiukan seulan läpi psykopaatin armolahjalla siunattuja ja empatiaan kykenemättömiä henkilöitä.
Valitsijoina toimivat samat kyseiset taipumukset ja luenteenpiirteet omaavat henkilöt.- Anonyymi
Osalla on narsistisia piirteitä, mutten yleistäisi kaikkiin. Tarve kerätä rahaa on kova, mikä voi aiheuttaa sydämetöntä omantunnonpakotusta ja katteettomien siunauslupausten esittämistä.
- Anonyymi
Riihimäen Luterilaisessa Seurakunnassa työskentelee papin virassa lesbo. Eikös tämä ole Raamatun mukaan synti olla homo tai lesbo. Ei ihme jos Luterilaisesta seurakunnasta monet käyttää nimeä porttokirkko.
- Anonyymi
KYLLÄ PITÄISI OLLA KIRKKOHERRALLA SEN VERRAN SELKÄRANKAA, ETTÄ HOMOT JA LESBOT EIVÄT SAISI TOIMIA PAPINVIRASSA. HE OVAT MIELESTÄNI TERVETULLEITA KUUNTELEMAAN SANAA, MUTTA EIVÄT VOI MIELESTÄNI OLLA SANANJULISTAJIA, EIVÄTKÄ NÄIN OLLEN OPETTAA SANAA, KOSKA ELÄVÄT SYNNISSÄ. SANA SANOO KUN TE SYNTINNE HYLKÄÄTTE JEESUS SIUNAA HEITÄ, MUTTA , JEESUS EI SIUNAA SYNTIJÄ.
- Anonyymi
Tasaamatta kertyy kohtuutonta kasaa metritolkulla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!6111635Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla968841Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.144422Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka233984Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti53861- 903666
Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73646Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle153451Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.343232Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.452435