Persut haikailevat jälleen EUn hajoamista?

Piti oikein silmiä hieraista. En meinannut uskoa. Mutta totta se oli. Persujen Veromestari, Veroveikko, haaveilee EUn hajoamisesta viimeaikaisessa somepäivityksessään. Siinä on yksi persu joka on tukevasti Putinin taskussa. Eikä taida olla ainoa. Persuthan olivat tutkitusti Venäjämielisin puolueemme vielä parisen vuotta sitten. Ja kuuluivat EUn Venäjämieliseen parlamenttiryhmään vielä pitkään helmikuun 2022 jälkeen.

Hävetkää persut!
45370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Putin olisi kovin mielissään Suomen EU-erosta.

Äänestä
  • Li Andersson vei vasemmistoliiton eu ryhmään jossa on Diktaattori Vladimir Putinin tukijoita. Vihreiden ex puheenjohtaja Tarja Gronberb on ollut Venäjällä tukemassa Diktaattori Vladimir Putinia.

    Äänestä

Kuinka Veromestari edes kehtaa? Ensiksi maksoi veronsa Viroon ja nyt Madeiralle tai minne lie ja on siellä turvassa kaukana Venäjän uhalta ja huutelee tämmöisiä.

Äänestä

EU on jo hajonnut, britit lähti.

Äänestä
  • Vero-Veikko ei sitten ole hajoamisesta kuullut.

    Äänestä

Miten persut voivat jatkuvasti kulkea kaksilla rattailla? Hävetkää!

Äänestä

Vero-Veikkoa polttelee jo ryssän bisnekset?

Äänestä

Joutaakin kaatua koko EU!
Mitä Suomi on hyötynyt eu..sta!?
Listaa kehiin,, lampaat!

Ja euroon meno,,suurin kusetus!joku korruptio retkusai munkki kahvit!

No nyt joustaa palkat ja edut,,vai mitä sosialistit!
Oliko viisasta.?

Äänestä
  • Persut kaipaavat unissaakin suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa ja sen jykevää syliä.

    Äänestä

Eu johtajat valitaan politpyron keittiöön takahuoneessa!

Ei ole vaaleja ,ei niin.

Niinkuin Neuvostoliitossa! Sosialistien ihanne maa.

Äänestä

Purrahan totesi hallituskauden alussa kysyttäessä:
"PS ei aja EU-eroa hallitusaikana".

Äänestä
  • Ja kuitenkin heidän veroasiantuntijansa, Veromestari, haluaa EUn hajoavan. Persut ajavat kaksilla rattailla. Se on helppoheikin hommaa. Olla kahta vastakkaista mieltä samaan aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ja kuitenkin heidän veroasiantuntijansa, Veromestari, haluaa EUn hajoavan. Persut ajavat kaksilla rattailla. Se on helppoheikin hommaa. Olla kahta vastakkaista mieltä samaan aikaan.

    Kerro, mitä hyvää sinä olet eu:sta saanut?

    Äänestä

Ei tarvi olla putinisti vasemmiston tapaan, patriotismi riittää persuille.

Äänestä
  • Ja silti persut ovat hyvää pataa putinistisen äärioikeiston kanssa?

    Äänestä

Mitä hyvää EU on tuonut suomalaisille?
Ei yhtään mitään. Pelkkä rahakulu, ei muuta.
Muistan, kun valehdeltiin "eurooppalaisista hinnoista", luotiin valheellusta mielikuvaa, eivät tosin puhuneet verotuksesta, joka tässä maassa on maailman ykkönen!
EU on täysi paska!

Äänestä
  • EU ei määritä meidän verotusta:)

    Äänestä

ei englanti maksa muiden keksittyjä maksuja 🙂

Äänestä

  • Kuten aina, hyökkäys henkilöä kohtaan, ei mitään muuta.

    Onko hassun hauskat kuvat loppuneet ???

    Äänestä

  • ''...sotimaan sitä vastaan että Suomi eroisi EU:sta.''

    EU eroa ei kannata kukaan järkevä ihminen.
    Joten, persut kannattavat :))

    Äänestä

  • ''Ay mafiaa hokeva ammattiliittojen suurin ystävä.....''

    Kaikki työelämässä olevat ja/tai olleet, ovat ammattilliitojen ystäviä.
    Persut eli kelanduunarit valitsevat Loimaan Kassan.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    ''Ay mafiaa hokeva ammattiliittojen suurin ystävä.....''

    Kaikki työelämässä olevat ja/tai olleet, ovat ammattilliitojen ystäviä.
    Persut eli kelanduunarit valitsevat Loimaan Kassan.

    Mitä luulet exyökkäri pitäisikö sinun itkeä vaihteeksi vappusatasen perään kun olet taas niin suuri demarien ystävä?😁

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Mitä luulet exyökkäri pitäisikö sinun itkeä vaihteeksi vappusatasen perään kun olet taas niin suuri demarien ystävä?😁

    Vappusatasta ei kukaan luvannut.

    Vappusatasen perään huutaa seniilit persut.

    Äänestä

  • Kuten aina, vain henkilöön kohdistuvaa....ei muuta.

    Äänestä

Persujen sietäisi hävetä!

Äänestä

Sanopas, mitä hyötyä EU on tuonut?
Haitat on ilmeiset.

Äänestä
  • Persu-uskossa oleville putinisteille ei tarvitse vääntää rautalangasta mitään. Eivät ymmärtäisi kuitenkaan. Järjen puhuminen persulle on pelkkää ajan haaskausta. Sama kuin opettaisi sikaa soittamaan viulua. Eihän siinä ole mitään järkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Persu-uskossa oleville putinisteille ei tarvitse vääntää rautalangasta mitään. Eivät ymmärtäisi kuitenkaan. Järjen puhuminen persulle on pelkkää ajan haaskausta. Sama kuin opettaisi sikaa soittamaan viulua. Eihän siinä ole mitään järkeä.

    Sika oppisi nopeammin kuin persu.....

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Persu-uskossa oleville putinisteille ei tarvitse vääntää rautalangasta mitään. Eivät ymmärtäisi kuitenkaan. Järjen puhuminen persulle on pelkkää ajan haaskausta. Sama kuin opettaisi sikaa soittamaan viulua. Eihän siinä ole mitään järkeä.

    Mene töihin juuttaan pökiö!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Mene töihin juuttaan pökiö!

    Tämähän se on persun vakioöyhötys pyrkiessään pakoon totuutta :)))

    Äänestä

Koko tälläinen EU on syytä hajota, eihän tällaista siitä missään nimessä pitänyt tulla. Niinhän se meille myytiin, kuten Natokin rauhantakeena. Kumpikin silkkaa valhetta jota globaalistit tyrkyttävät.

Äänestä
  • Muuttakaa persut sinne venäjälle jota paratiisina pidätte. Kukaan ei jää kaipaamaan. Hopi hopi!

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Muuttakaa persut sinne venäjälle jota paratiisina pidätte. Kukaan ei jää kaipaamaan. Hopi hopi!

    Miksi ihmeessä joidenkin tollojen mielestä on vain kaksi vaihtoehtoa. EU tai Venäjä. Miksi me emme vain voi olla itsenäisiä, Suomi ja suomalaiset ensin. Se on ainoa tapa toimia, Suomen ja suomalaisten etujen puolesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    EU hyödyt ovat kiistämättömät. Vain änkyräpersut jankuttavat jotain muuta.
    Persut jäävät yksin eu erossaan. joten sitä ei tapahdu.

    Kerran vielä, lue viestissä ''2025-04-05 12:40:28'' oleva linkki....

    -

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    EU hyödyt ovat kiistämättömät. Vain änkyräpersut jankuttavat jotain muuta.
    Persut jäävät yksin eu erossaan. joten sitä ei tapahdu.

    Kerran vielä, lue viestissä ''2025-04-05 12:40:28'' oleva linkki....

    -

    Edelleenkin ne "edut" ovat vain myyntipuheissa, ja niiltä on pohja kadonnut jo vuosia sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Miksi ihmeessä joidenkin tollojen mielestä on vain kaksi vaihtoehtoa. EU tai Venäjä. Miksi me emme vain voi olla itsenäisiä, Suomi ja suomalaiset ensin. Se on ainoa tapa toimia, Suomen ja suomalaisten etujen puolesta.

    Tuo on globaalista maailmanpolitiikasta ymmärtämättömän ja täysin pihalla olevan persun näkemys.

    Kuvitteletko sinä ihan oikeasti, että meillä olisi varaa Venäjän naapurimaana tuollaista riskiä ottaa? Ilmeisesti kaipaat uutta suomettumisen aikaan idän suuntaan. Seuraavaksi meidän itäraja siirtyisi Ruotsin itärajaksi. Vai onko persu tyystin unohtanut Putlerin sanat "Venäjän rajat eivät pääty mihinkään"?

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Norjalla onkin öljynsä. Meillä ei.

    Loistavaa !!!!!!!!!!! Mikä häikäisevä kyky !!!!!!!!

    Äänestä

Perussuomalaiset haalivat perinteisesti monenlaisia "osastoja", on ne sitten eu eroa ajavia, tai suojaikärajaa laskettavaksi vaativia.
Monet niistä ovat peitossa ja piilossa. Haalivat kuplaa sa kannatusporukkaa "maanalla"

Eivät voi olla täysin avoinna, koska monet noista "sorretuista kansanosista" eivät voi hyväksyä joitain muita piilossa olevista kuplista.

Kaikki persut eivät ole samaa porukkaa

Äänestä
  • Persupuolue on turomagneetti, joka vetää puoleensa kaikki hörhöt.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Persupuolue on turomagneetti, joka vetää puoleensa kaikki hörhöt.

    Ilman Perussuomalaisia vähälahjaiset olisivat ilman puoluetta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Piti oikein silmiä hieraista. En meinannut uskoa. Mutta totta se oli. Persujen Veromestari, Veroveikko, haaveilee EUn hajoamisesta viimeaikaisessa somepäivityksessään. Siinä on yksi persu joka on tukevasti Putinin taskussa. Eikä taida olla ainoa. Persuthan olivat tutkitusti Venäjämielisin puolueemme vielä parisen vuotta sitten. Ja kuuluivat EUn Venäjämieliseen parlamenttiryhmään vielä pitkään helmikuun 2022 jälkeen.

Hävetkää persut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu