olen sairastanut sosiaalista paniikki häiriöä noin 17vuotiaasta asti ja olen nyt jo yli 40v mies en ole paniikkikohtauksia saanut moneen vuoteen mutta en ole siitä huolimatta pystynyt menemään kauppaan selvinpäin tai sitten olen jonku kanssa käynyt vain pari kertaa parissa vuodessa aina ajan ohi ja ohi kun yritän mennä yksin kauppaan en ymmärrä mikä minua vaivaa välillä tuntuu että onko tässä ihan hullu onko muilla samanlaisia ahdistuksia mietin vain että onkohan tämä jotain muuta ahdistusta kun paniikkihäiriötä?? onko muilla ollut tälläista tai onko tietoa mikä voisi olla?? ja onko konsteja miten hemmetissä saan ajettua auton siihen parkkipaikalle ja saan tehtyä ostokset :(
Ahdistus/Paniikkihäiriö kauppaan meno!
23
505
Vastaukset
- Anonyymi
Paniikinja sen pelko on tosi kurja olotila. Eräs mies kertoi että hän oli lopulta niin kyllästynyt itseensä että ajatteli , ennen kun meni kauppaan että jos kuolen niin kuolen kaupassa ja nyt menen kauppaan sisälle
. Ja onnistui hyvin, ja sen jälkeen alkoi kauppareisut olemaan mukavia . Se on niin joskus että on pakotettava itsensä se on vaikeaa mutta kun vaan menee sinne ja ajattelee että tuli mitä tahansa niin nyt en anna periksi sitä oppii kun treenaa.
Koska äa pystyt ajelemaan autolla niin , moni ei edes kykene siihen , joten mene kauppaan ja ajattele että mitään ei tule tapahtumaan . Ja hengittele nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Entäs jos ottaisit alussa rauhoittavan tabletin sekin antaa monelle voimia mennä sinne minne ei muuten mene. Tsemppiä - Anonyymi
Sinun pitäisi mennä puhumaan psykologille. Lääkäri määrää myös ahdistuslääkkeitä tai mielialalääkkeitä,kun kerrot tilanteesi. Tiedän,kun minulla on/oli sama ongelma.
- Anonyymi
Liikkumalla ulkona ihmisten seurassa kaikki muutkin ahdistusta potevat lievittävät oloaan. Uskon että tämä on melko yleinen vaiva etenkin talviaikana.
Nyt on kevät, paras aika vuodesta purkaa luonnossa liikkumalla sisäisiä estojaan ja jännityksiään.
Opettele puhumaan tuntemattomien ihmisten kanssa ulkona. Sinullakin on noita "ikkunoita", jolloin puhuminen onnistuu helpommin.
Naama peruslukemilla onnistuu kauppaanmenokin. Eivät ihmiset kiinnitä sinuun mitään huomiota kunhan itse menet reippaasti sisälle liikkeeseen.
Jan, jännittäjä. - Anonyymi
Et pysty mennä kauppaan selvinpäin jos juot Alkoa niin kierre on valmis.Alkomahooli tekee pelkotiloja joten se kannattaa jättää ja astua vaan rohkeasti puotiin.
- Anonyymi
Mulle kävi noin, kun juopottelin liikaa.
En uskaltanut mennä minnekään selvin päin, itsetunto oli aivan alhaalla. Pidin itseäni huonona ihmisenä, ja kuvittelin, että muutkin pitää, tiesivät muka millainen olin, ryyppäsin ja häpesin itseäni. Häpeä oli ehkä se suurin paniikkihäiriön ja jännittämisen, pelkojen, syy.
Se oli täysin väärä luulo, ei kukaan minusta mitään ajatellut, ihmisillä oli ihan omat ajatuksen kohteensa, ei kukaan tiennyt kuka olen tai millainen olen.
Itsetuntoa pystyy kohottamaan parhaiten harjoittelemalla. On altistettava itsensä ihmisten joukkoon, vaikka pikkuhiljaa, ja ajan myötä ymmärtää, ettei siinä mitään kummempaa olekaan.
Kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, niin huomaa muidenkin hyväksyvän.
- Anonyymi
Kuka on aloittajalle ostanut alkoholia jos ei itse pysty käymään kaupassa/alkossa ? Kaveriko tuo alkoholin ? Jos itse pystyy käymään ostaa alkoa niin pystyy kaupasta ostaa myös muutakin .
Hei,
Hyvä, että kirjoitit tänne. Vertaistuki voi olla hyvä voimavara. Laitan tähän alle lisäksi tiedoksi infoa eri auttamistahoista, joista saa vertaistukea, mutta lisäksi myös ammattimaista keskustelutukea. Keskustelu ammattilaisen tai vertaisen kanssa voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia.
- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi MIELI Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Lisäksi ma-ke klo 15–19 ja to klo 15–21 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.
Tukinetissä on lisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Anonyymiin nettiryhmään osallistumisen voi myös ajatella olevan sosiaalisten tilanteidne harjoittelua. Ryhmächattejä on useita lähes päivittäin ja aiheitakin laidasta laitaan. Tukinetin etusivun chat-karusellista näkee mitä on juuri nyt käynnissä ja mitä seuraavaksi tulossa. Keskusteluryhmät ovat esimoderoituja, joten niihin on turvallista kirjoittaa aroistakin asioista.
Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.
Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata- Anonyymi
Ihan selkiästi trolli alotus.
Epä loogista on selkiästi havaittavissa.- Anonyymi
Sinä se troIIi tässä olet. Opettele edes äidinkielesi kunnolla. Vai oletko Igor Pietarista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä se troIIi tässä olet. Opettele edes äidinkielesi kunnolla. Vai oletko Igor Pietarista?
Tuskin kukaan aidosti avun tarpeessa tänne tulee.Ne menee ammattiauttajille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin kukaan aidosti avun tarpeessa tänne tulee.Ne menee ammattiauttajille.
Joillekin voi olla helpompaa kertoa huolistaan täällä anonyymisti. Joskus voi olla iso kynnys lähteä kertomaan ongelmistaan, vaikka se suotavaa ja suositeltavaa onkin.
Ammattilaiset on sitä varten olemassa. Ja jos on hätä, on parempi hakeutua avun piiriin.
Avun hakeminen/pyytäminen ei ole heikkous, päinvastoin, se on vahvuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joillekin voi olla helpompaa kertoa huolistaan täällä anonyymisti. Joskus voi olla iso kynnys lähteä kertomaan ongelmistaan, vaikka se suotavaa ja suositeltavaa onkin.
Ammattilaiset on sitä varten olemassa. Ja jos on hätä, on parempi hakeutua avun piiriin.
Avun hakeminen/pyytäminen ei ole heikkous, päinvastoin, se on vahvuus.Ei Työkyvyttömyyseläke ole nykyään läheskään niin helppo nakki kuin joskus ennen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Työkyvyttömyyseläke ole nykyään läheskään niin helppo nakki kuin joskus ennen.
No eipä olekaan, ei.
Mutta apua voi hakea, vaikka ei sitä eläkettä olisi tavoittelemassa.
Kaikki aikanaan.
- Anonyymi
Selittämätön epämääräinen ahdistus taitaa olla kaikkein viheliäisintä ahdistusmuotoa. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita paniikkihäiriötä. Paniikkihäiriökohtauksen kyllä tunnistaa, kun se iskee päälle. Se on lyhytkestoinen intensiivinen sekava pelontäyteinen epämääräinen henkisesti ja fyysisesti oireinen kohtaus. Ahdistus taas on pidempikestoinen epämukava olotila, jopa päiviä tai viikkoja yhtäjaksoisesti kestävä.
Tähän ei ole muuta parantavaa voimaa kuin löytää tarkalleen ne triggerit, jotka sosiaalisissa yhteyksissä aiheuttaa epämukavia tuntemuksia. Et voi jäädä siihen, että diagnoosisi on esim. "sosiaalisten tilanteiden pelko", vaan on mentävä syvemmälle ja löydettävä ne ydinasiat sosiaalisissa tilanteissa, jotka laukaisee epämukavan olon. Kun tunnistat ne, jo pelkästään se voi olla suuri hyppäys poispäin ahdistuksesta, koska olet löytänyt selityksen, eikä se ole enää epämääräistä, mikä jo itsessään voi olla ahdistusta voimistavaa. Niiden tunnistaminen myös auttaa kohdistamaan ajatustyön täsmällisellä tarkkuudella juuri oikeisiin asioihin ja sitä kautta työstämään ongelmanaiheuttajat pois häiritsemästä.
Naisystäväni pojalla oli vastaavankaltainen sosiaalisten tilanteiden pelko. Joka kerta kun mentiin minne tahansa, jos hän kuuli, että jossain nauretaan, hän kuvitteli, että hänelle nauretaan. Tai jos joku katsoi häneen, hän kuvitteli, että häntä arvostellaan ja sitten selän takana ihmetellään tai naureskellaan. Tämä oli vain yksi osa hänen ahdistustaan, mutta kun hän itse alkoi löytämään ne ongelmakohdat, useiden terapiaistuntojen jälkeen, se auttoi vähitellen eliminoimaan ongelmakohdat. Nykyään hän ei enää reagoi nauruihin tai katseisiin.- Anonyymi
Poika sai itsetuntonsa palautumaan, hyvä juttu.
Minäkin kärsin nuoruudessa sosiaalisten tilanteiden pelosta, paniikkihäiriöstä, ahdistuksesta.
Ammattiavun tukemana löysin keinot oppiakseni itsestäni enemmän, mikä mistäkin johtui, mikä aiheutti mitäkin ja miksi, jne. jne.
Selviytymistarinoita on monilla ihmisillä, monet luulevat, etteivät selviä ja siltikin onnistuvat ennemmin tai myöhemmin.
Tutustumis- ja tutkimusmatka omaan itseen, omaan psyykeen, auttaa, vaikka se ei helppoa olekaan.
- Anonyymi
Ahdistuskohtauksia ehkä enemmän maaseudulla olevista nuorissa. Toisaalta taajamien nuoret ottavat rohkaisua alkoholista.
Itsellä oli isoja vaikeuksia sopeutua taajaman tehdasduuniin. Tutustuin Alkoon liikaa.
Viinan kanssa huijarit veivät alkuun tilini korttipelissä. Ne konnat osasivat tehdä "pakan" jolla voittaa.
Se oli oppia varis maalaispojalle. - Anonyymi
Mulle tuli paniikki kesäisestä kaljan juopottelusta. Join viikon kaljaa aamusta iltaan. Töihin lähtö läheni ja oli pakko lopettaa. Sitten iski paniikki ja luulin kuolevani tai sekoavani. Soitin 112. Mutta alkoholin aiheuttama paniikki, niin ei viety mihinkään. Kärsin pahat olot, joita oli päivin öin. Työssä olen edelleen, mutta en hanki samanlaista olotilaa. Se oli niin paha kokemus.
- Anonyymi
Itsellekkin kauppaan meno ollut aina todella vaikeaa eikä se ainakaan yhtään helpommaksi ole muuttunut. Harmittaa kun ruoat käy vähiin eikä sitten saa aina itselleen mieluista ruokaa kun ei saa mentyä kauppaan. Tiedä mikä siinä kauppaan menossa edes ahdistaa niin paljon. Varmaan ne muut ihmiset siellä ja kassalle meno, maksutapahtuman suorittaminen ja ruokien mukaan pakkaaminen. Jotenkin sosiaalisten tilanteiden pelkoisena häiritsee sekin kun kassajonossa on muita ihmisiä seläntakana ja on tunne että on kiire tehdä asiat. Itsellä sekin ongelma että kun menen vaikka tankkaamaan autoa niin sekin ahdistaa jos viereiselle tankille tulee samaan aikaan joku tankkaamaan tai joku tulee taakse autollaan odottamaan vuoroaan.
T: Mies36vuotta - Anonyymi
Nuo pitkien ryyppyputkien jälkeiset olotilat on joskus aivan hirveitä, kylmänhikeä pukkaa, sydän hakkaa, kauhea tärinä ja pahimmillaan näkee melkein harhoja ja sitten on otettava jotain bentsodiatsepiinia.
T: Ahdistunut Mies - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsellekkin kauppaan meno ollut aina todella vaikeaa eikä se ainakaan yhtään helpommaksi ole muuttunut. Harmittaa kun ruoat käy vähiin eikä sitten saa aina itselleen mieluista ruokaa kun ei saa mentyä kauppaan. Tiedä mikä siinä kauppaan menossa edes ahdistaa niin paljon. Varmaan ne muut ihmiset siellä ja kassalle meno, maksutapahtuman suorittaminen ja ruokien mukaan pakkaaminen. Jotenkin sosiaalisten tilanteiden pelkoisena häiritsee sekin kun kassajonossa on muita ihmisiä seläntakana ja on tunne että on kiire tehdä asiat. Itsellä sekin ongelma että kun menen vaikka tankkaamaan autoa niin sekin ahdistaa jos viereiselle tankille tulee samaan aikaan joku tankkaamaan tai joku tulee taakse autollaan odottamaan vuoroaan.
T: Mies36vuottaMitä ajattelet itsestäsi ? Pidätkö itseäsi huonona ihmisenä, huonompana kuin muut ovat ?
Kuvitteletko, että toiset katsovat juuri sinua, ja ajattelevat sinusta jotain ?
Nämä ongelmat johtuvat huonosta itsetunnosta. Kun ei tykkää itsestään, eikä hyväksy itseään, luulee, ettei muutkaan tykkää ja hyväksy.
Niin se vain on, vaikka voi olla vaikeaa uskoa. Kun opit hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, niin ei pelota niin paljon liikkua ihmisten näkösällä.
Ei ne muut kiinnitä juuri sinuun luultavimmin huomiota juuri lainkaan, ihmisillä on omat asiat mielessään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ajattelet itsestäsi ? Pidätkö itseäsi huonona ihmisenä, huonompana kuin muut ovat ?
Kuvitteletko, että toiset katsovat juuri sinua, ja ajattelevat sinusta jotain ?
Nämä ongelmat johtuvat huonosta itsetunnosta. Kun ei tykkää itsestään, eikä hyväksy itseään, luulee, ettei muutkaan tykkää ja hyväksy.
Niin se vain on, vaikka voi olla vaikeaa uskoa. Kun opit hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, niin ei pelota niin paljon liikkua ihmisten näkösällä.
Ei ne muut kiinnitä juuri sinuun luultavimmin huomiota juuri lainkaan, ihmisillä on omat asiat mielessään.Tiedän kyllä tuon ettei siellä kaupassa kukaan varmasti sen suurempaa huomiota kehenkään kiinnitä ellei sitten itse käyttäydy jotenkin poikkeuksellisella tavalla. Se vain on joku juttu päänsisällä mistä ei pääse eroon että ahdistaa mennä kauppaan kun siellä on muita ihmisiä. Ja kassalle meno on ehkä se ahdistavin vaihe, siinä vaiheessa voi jo huokaista helpotuksesta kun pääsee poistumaan kaupasta ostoksien kanssa. Mutta kyllähän se on inhottavaa että kauppaan meno on joka kerta noin vaikeaa ja henkisesti kuluttavaa.
T: Mies 36 vuotta
- Anonyymi
Hyi helvetti mitkä olot, tuli Pääsiäisenä pämpättyä 3 päivää putkeen. Nyt pistää oikeaan kylkeen. Varmaan ihan syystäkin pelko iskee kun läheinen kuoli maksasairauteen joitakin vuosia sitten
T: Mies 36 vuotta - Anonyymi
Homeopaattiset lääkkeet auttaa erittäin hyvin ja jopa pysyvästi pelkotiloihin ja paniikkiin. Olen hoitanut niillä monia ihmisiä kuntoon.
Myös huumori auttaa. Menepä sinne kauppaan sellainen kauppa kassi kädessä että kaikki katsovat sinua siellä ihmeissään, naureskelevat tms.
Itse kävelin kerran kirkkoherran virastoon eroamaan kirkosta, niin että vein mennessäni sinne paperin jonka olin kastellut tahallani rapakossa hiuman märäksi. Minua huvitti jo ajatellessani miten pappi varmaan suuttuu ja heittää paperin roskiin, tai sitten lohduttelee vain ettei se haittaa.
Paperin kanssa sisään mentyäni valittelin vain miten se oli pudonnut vahingossa tuulessa vesirapakkoon. No pappi otti paperin ja laittoi sen heti iloisesti lämpöpatterille kuivumaan. Näin pääsin eroamaan kirkosta ja sen jälkeen alkoi helpottaa muihinkin virastoihin meno. Milloin silmälasit päässä joissa oli yhä linssien koosta kertova tarra, milloin sateenvarjo helteellä jne.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6315840Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?293944HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2962515- 1291804
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311503Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3841454Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101233- 131223
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76962- 115935