Kunnan työt tehdään etätyönä

Anonyymi-ap

Miten on mahdollista että päättäjät hyväksyy kunnanjohtajan ja muutaman muun työntekijän työskentelyn etänä. Nyt näkyy olevan hallituksen tämän illan kokouksessa ehdotus että saavat olla jopa 2 päivää viikossa poissa työpaikalta. Kolmen päivän työstä maksetaan täysi palkka. Mukavahan sitä on istua vaikka pilkillä tai makoilla eteläsuomessa kun palkka juoksee. Kannattaa katsoa ketkä hyväksyy tämän ja miettiä äänestyskopissa kelle äänensä antaa.

63

1255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kunnantalo pitää sulkea kokonaan.

      • Anonyymi

        Tai kahtena päivänä auki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai kahtena päivänä auki.

        Korkeintaan kolmena päivänä auki, siinäkin kaksi liikaa. Trumppi olis jo sulkenut puljun


    • Anonyymi

      Notta koskas markkinat tuloo nissihin?
      Ollaan jo oroteltu muire isääntien kans notta saaraan ostettua uutta nappulahanskaa notta superpesis.

    • Anonyymi

      Kyllä se on väärin muita työntekijöitä kohtaan.
      Päättäjätjän se päättää. Päättävät vielä viimemetreillä.

    • Anonyymi

      Noin ei saisi olla.

    • Anonyymi

      Johtavien viranhaltijoiden pitää asua siinä kunnassa, jossa ovat töissä.

      • Anonyymi

        Ei tarvitse. Mutta töitä olisi suotavaa tehdä 80% paikan päällä. Nyt suhde taitaa olla toisin päin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse. Mutta töitä olisi suotavaa tehdä 80% paikan päällä. Nyt suhde taitaa olla toisin päin

        Ei ole mistään kotoisin, että kunnan virkamiehet hoitaa töitä etätöinä. Tästä on ollut paljon puhetta!


      • Anonyymi

        Lopeta toi tyhmä jankutus. Jos sinä olisit valitsemassa tuolla periaatteella työntekijöitä kuntaan, joutuisi kunta korvaamaan laittomista valinnoista runsaasti ehtoja hakijoille


    • Anonyymi

      ei missään muualla hyväksytä sitä, että virkamiehet hoitaa tehtävänsä etätyönä

      • Anonyymi

        Nyt kyllä puhut ihan lööperiä. Kaikissa kunnissa tehdään etätöitä, koetappas googlata, saat oikeaa tietoa


    • Anonyymi

      Lappajärvi halutaan säilyttää itsenäisenä. Siksi johtavien viranhaltijoiden ei sovi olla vain tunti- tai etätyöläisiä, vaan heidän on asuttava täällä ja omistauduttava viran hoitamiseen täysipäiväisesti koko persoonallaan eli sisäistämällä viran hoitamisen elämäntapana. Kunnassamme on jo nyt havaittavissa tuleva pula koulujen oppilaista ja urheilu- ym. harrastusten vetäjistä. Siksi kuntamme tarvitsee nuorempaa ja koulutetumpaa väestöä muuttamaan tänne.

    • Anonyymi

      Kyllä määrätyissä viroissa pystyy osan asioista hoitaa etänä.Aloittaja vois kouluttautua semmoisiin hommiin jos sitä niin kaipaa.

    • Anonyymi

      Etätöissä tehdään työt muualla kuin varsinaisessa työpaikassa. Ei se tarkoita ettei silloin tehdä töitä, hölmö.

      • Anonyymi

        Kunnanjohtaja ei ole etätyöläinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanjohtaja ei ole etätyöläinen.

        Eikö? Onko siis aina lomalla, kun ei ole Lappajärvellä?


      • Anonyymi

        Vähän eri asia, kun kunnanjohtajan pitäisi myös näkyä. Ei näy täällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän eri asia, kun kunnanjohtajan pitäisi myös näkyä. Ei näy täällä.

        Mene käymään toimistolla niin näet


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene käymään toimistolla niin näet

        Pitäisköhän mennä? Vai olenko ehkä jo käynyt?


    • Anonyymi

      Kyllä etätyössäkin töitä tehdään. Jopa enemmän kuin kahvitellen varsinaisella työpaikalla

      • Anonyymi

        Kunnan kahvitauot tahtoo venyä tunnin pituiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnan kahvitauot tahtoo venyä tunnin pituiseksi.

        Siksi ne on kahvitunteja.


    • Anonyymi

      Yksi keskeinen asia kunnan alaspäinmenossa on etätöiden runsaus.

      • Anonyymi

        On sulla mahtava kommentti.


      • Anonyymi

        Vai töiden vähyys?


    • Anonyymi

      Johtavien virkamiesten kunnanssa pitää asua täällä.

      • Anonyymi

        Ei perustu mihinkään lakiin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei perustu mihinkään lakiin

        Perustuu järkeen, kokemukseen ja tunteeseen.


    • Anonyymi

      Niin notta ristus ennen oltihin notta tarhoolla aamusta iltahan.

      Ajeltihin polle lava-autolla kaljakori kyyris.

      Iltaisin lämmitettihin saunaa vanhoolla puhelinpölleillä.

      Siitä sitten lährettii nissihin juomahan kaljaa Kemira lakit päässä notta superpesis

    • Anonyymi

      Ei ole oikein näin suuri etätyön määrä. Minusta väärin kuntalaisia kohtaan.

    • Anonyymi

      Etätyöt pois!

    • Anonyymi

      Normi käytäntö joka kunnassa Herää valvomaan on vuosi 2025

    • Anonyymi

      Eikö juntti elä ajan mukana? Vanhanaikainen toimistorottailu ei ole kenellekään kannattavaa.
      Etätyö on paras vaihtoehto kaikkien kannalta.

      • Anonyymi

        Kunnan johtavien virkamiesten pitää asua siinä kunnassa, jossa ovat työssä. Tätä ei käy kiistäminen. Silloin he toimivat parhaiten kunnan puolesta koko sydämellään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnan johtavien virkamiesten pitää asua siinä kunnassa, jossa ovat työssä. Tätä ei käy kiistäminen. Silloin he toimivat parhaiten kunnan puolesta koko sydämellään.

        Oletko noin tyhmä ettet tajua, ettei valintaperusteena saa olla kuntaan muuttaminen. Sitä ei saa edes kysyä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko noin tyhmä ettet tajua, ettei valintaperusteena saa olla kuntaan muuttaminen. Sitä ei saa edes kysyä

        Tyhmyyden sijaan paremminkin tietämättömyydestä lienee kysymys. Olen kommentoijan kanssa samaa mieltä. Olisi hyvä jos viranhaltijat asuisivat paikkakunnalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko noin tyhmä ettet tajua, ettei valintaperusteena saa olla kuntaan muuttaminen. Sitä ei saa edes kysyä

        Sitä oli haastattelussa kysytty ja kunnanjohtaja oli kirkkain silmin valehdellut muuttavansa välittömästi tänne. Molemmat osapuolet ovat olleet yhtä hölmöjä. Toivottavasti asiat muuttuvat uuden valtuuston myötä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä oli haastattelussa kysytty ja kunnanjohtaja oli kirkkain silmin valehdellut muuttavansa välittömästi tänne. Molemmat osapuolet ovat olleet yhtä hölmöjä. Toivottavasti asiat muuttuvat uuden valtuuston myötä.

        Onhan se melko hyvä näyttelijä.


    • Anonyymi

      Niin notta etätyötä tehressä voi kuunnella notta järvirariota.

      Porstuassa voi käyrä välillä juomassa yhren tai het pari pulloa kaljaa.

    • Anonyymi

      Kepua tuossa on syyttäminen, kun on valinnut etätyötä tekeviä.

      • Anonyymi

        Mistä näitä tolloja syntyy, persuistako???


    • Anonyymi

      virkamies on esikuva, jota seurataan, jos virkamies ei viihdy Lappajärvellä, niin moni muukaan ei sitten viihdy Lappajärvellä

      • Anonyymi

        Olipas lapsellinen kommentti. Ihan yksinkö keksit


    • Anonyymi

      Lappajärvellä pyyhki silloin hyvin, kun etätöitä ei tehty ja kaikki kunnan virkamiehet asuivat Lappajärvellä.

      • Anonyymi

        Mikään ei ole kunnassa muuttunu huonompaan suuntaan. Maailma on muuttunut isosti. Aika kultaa muistot"ennen oli kaikki paremmin" ei todellisuudessa pidä paikkaansa. Rajua arvostelua aikanaan saivat meidän "omat" virkamiehet. Laasanen, Lehtiniemi, Autio, Päällysaho, Pölönen, Lamminen. Että sillai


    • Anonyymi

      Niin notta ennen oltihin sakiasti notta pienviljelijöitä.

      Tarhattihin kettuja ja ajeltihin pappa-tuntureilla.

      Oli mahtavaa ajaa kaljapussi kilisten mopon tangos niitä teitä mitkä mukavasti kiemurteloo Lappajärvellä notta superpesis

    • Anonyymi

      etätyöt minimiin

    • Anonyymi

      Mä asuisin Turkhemistanissa ja sieltä käsin savumerkein johtaisin tätä kylää

    • Anonyymi

      etätyö ei sovi tähän kuvioon

    • Anonyymi

      Eiköhän sekin ole mahdollista, jos kulttuuriharrastuksia pidetään tärkeämpinä kuin työntekoa tai koulutusta.

      • Anonyymi

        Kulttuuriharrastukset ovat tärkeitä lappajärvelle, se osoittaa miten kiinteästi kuulumme kommunistiseen liikkeeseen.


      • Anonyymi

        Alajärvi sijoittaa tuplasti /asukas kulttuuriin, joten Lopeta toi vinkkuminen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alajärvi sijoittaa tuplasti /asukas kulttuuriin, joten Lopeta toi vinkkuminen

        Kivitipun ja Halkosaaren tukeminen kunnan varoilla ei ole mitään muuta kuin kulttuuriharrasteiden tukemista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kivitipun ja Halkosaaren tukeminen kunnan varoilla ei ole mitään muuta kuin kulttuuriharrasteiden tukemista.

        Eikö se ole myös matkailun ja yrittämisen tukemista? Vai koska golfista tuli kulttuuria? Hyvää liikunta se on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kivitipun ja Halkosaaren tukeminen kunnan varoilla ei ole mitään muuta kuin kulttuuriharrasteiden tukemista.

        Olet kyllä aikamoinen naukuja


    • Anonyymi

      Eikös kunnallisvalituksen voi tehdä.

    • Anonyymi

      Virkamiesten turhien matkojen on loputtava. Tässä on kunnallisvalituksen paikka.

      • Anonyymi

        Niinpä tietenkin Sinäkö päätät mikä on turha ja mikä ei. Hankkisit oman elämän, jos mahdollista


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä tietenkin Sinäkö päätät mikä on turha ja mikä ei. Hankkisit oman elämän, jos mahdollista

        Nelipäiväinen työviikko ja viidennen "työpäivän" osana joku pieni muodollinen somepäivitys.


    • Anonyymi

      Pomothan vetoaa siihen, että minulla on niin monta tehtävää. Tarpeeksi kun niitä on, niin ei kerkeä tehdä mitään.

      • Anonyymi

        Kannattaa lukea "pomoksi" jos se on niin helppoa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa lukea "pomoksi" jos se on niin helppoa

        Eihän tuo ole edes kauheasti lukenut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      81
      4368
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2858
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2815
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      114
      2527
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2489
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2228
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2180
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      637
      2057
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      1998
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1985
    Aihe