Kokoomus siirsi Kelan uuden johtajan nimityksen yli vaalien. Pelko vaalituloksen romahtamisesta?

Anonyymi-ap

"Kelan pääjohtajasta piti päättää tiistaina – IL:n tiedot: Satosta ei haluta nimittää ennen vaaleja

Kelan valtuutettujen pitäisi päättää Kelan uudesta pääjohtajasta tiistaina. Iltalehden tietojen mukaan valintaa yritetään siirtää sunnuntaisten vaalien jälkeiseen aikaan."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6eb575ee-4ab9-4cfc-9fba-679b0d609f45

"Kansanedustajista koostuvat valtuutetut kokoontuvat tiistaina päättämään Kelan uudesta pääjohtajasta.

Kokoomus haluaisi tehtävään työministeri Arto Satosen (kok), joka jättää salkkunsa pian Matias Marttiselle (kok). Satonen ei kuitenkaan ole vakuuttanut prosessissa – mikä on aiheuttanut Petteri Orpon (kok) johtamalle puolueelle harmaita hiuksia.

IL:n tietojen mukaan oppositiopuolueiden valtuutettuja on lähestytty maanantaina ehdotuksella, jonka mukaan pääjohtajaa ei valittaisikaan huomenna tiistaina, vaan vasta sunnuntaisten vaalien jälkeen.

Hallituspuolueiden äkillinen tarve siirtää pääjohtajan valintaa vaalien alla ei kerää kiitosta opposition valtuutetuilta.

– Tämä on ihan älytön idea. Satosen junttaamisesta on tulossa riippakivi kokoomukselle ja perussuomalaisille, Iltalehdelle luonnehditaan tilannetta.

Kelan hallituksen esitys pääjohtajaksi on virkamiestaustainen Heli Backman, joka on tällä hetkellä Melan toimitusjohtaja. Kokoomuksen ehdokas pääjohtajaksi on Satonen, joka hävisi Backmanille selvästi äänin 8–1.

Iltalehti uutisoi aiemmin maaliskuussa, että Satonen arvioitiin ulkopuolisen tahon toimesta heikoimmaksi hakijaksi viidestä kärkihakijasta. Satosta paremman arvion sai muun muassa Annika Saarikko (kesk).

Valtuutettujen ei tarvitse noudattaa Kelan hallituksen esitystä, vaan he voivat valita pääjohtajaksi kenet tahansa hakijoista.

Valtuutettuja on yhteensä 12. Heistä neljä on kokoomuksesta ja kolme PS:stä. SDP:llä on kolme valtuutettua. Keskustalla on yksi ja vihreillä on yksi. Voimasuhteet ovat siis 7–5 hallituspuolueiden hyväksi. Ne voivat halutessaan nimittää haluamansa hakijan – esimerkiksi Arto Satosen – pääjohtajaksi riippumatta siitä, onko tämä paras hakija."

Kokoomuksessa ei siis todellakaan arvosteta pätevyyttä, jos Satonen juntataan vaalien jälkeen Kelan pääjohtajaksi ohi pätevän Heli Backmanin. Muistakaa tämä! Eipä ihme, miksi aina Kokoomuksen valtakaudella Suomi kyntää.

56

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä siinä on, ettei hallitus voi puhua suoraan ja rehellisesti mistään ?
      Ministerien puheet kuulostavat pelkiltä kieroiluilta. Ei totuuden jyvää löydä nykyministerien puheista. Rehellisen ihmisen ei tarvitse kieroilla koko ajan.
      Jos aikeet on rehelliset voi sanoa suoraan ei tarvitse kieroilla eikä pimittää,
      että voisi jättää totuuden kertomatta.

      • Anonyymi

        Kelan pääjohtaja on ollut tähän mennessä kepun hyväveli/sisko osastolta. Kokoomuksen valta on mennyt kepun ohi, joten vielä suurempia roistoja on tarjolla nyt kokoomukselta. Kelan asiakkaille on tiedossa tuhoisat ajat, mikäli Satos mulkku valitaan. Kelan rahoja tullaan siirtämään entistä enemmän yksityisille toimijoille


      • Anonyymi

        Se kieroilu on tämän poppoon tapa. Kukaan kansalainen ei voi luottaa mihinkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kieroilu on tämän poppoon tapa. Kukaan kansalainen ei voi luottaa mihinkään.

        Härskiä kieroilua.


    • Anonyymi

      Petterin resepti puree suomalaisiin

      • Anonyymi

        HIISI VIEKÖÖN SANOA A HÄKKÄNEN MATALALLA ÄÄNELLÄ TOISTAEN SEN PARIIN KERTAAN KONSULTIN OHJEEN MUKAAN JA PYRKIEN PRESI EHDOKKAAKSI .


    • Anonyymi

      Elakkeetkin vaarassa

      • Anonyymi

        ARTOHAN KERRYTTÄÄ OMAA ELÄKETTÄÄN .


    • Anonyymi

      Satoska suhmuroidaan väkivaltaisesti kansan tahdon vastaisesti

    • Anonyymi

      Jos Satonen juntataan Kelan pääjohtajaksi niin silloin se tullaan myös listimään koko äijä, jossain vaiheessa, se on satavarmaa se.

      • Anonyymi

        Se olis paras päätös jokaiselle hallituksen jäsenelle. Me mietitään , muualla toimitaan.


    • Näin toimitaan Banaanitasavallassa joka aiemmin tunnettiin Suomena.

    • Anonyymi

      Satonen on 58 vuotias,hänelle järjestetään hyvä eläkevirka.
      Näin on päätetty.Satonen on muodollisesti,pätevä,kätevä ja vetelä.
      Nämä ansiot riittää valintaan.

      Kokoomus ja persut sumplivat satosen kelan virkaan.
      Nyt ollaan siirtämässä valintaa yli vaalien.
      Näin homma varmistetaan satoselle.

      Sitten tietenkin valehdellaan,että mitään ketkuiluja ei ole tapahtunut.
      Hyvävelijärjestön-kultapossukerhon-kunniajäsenet tekee valinnan.

      ASIA ON NUIJITTU PÖYTÄÄN PULINAT POIS.👍🤣😁

    • Anonyymi

      Valinnan tekee Kelan valtuusto.
      Enemmistö on Kokoomuksella ja Perus-suomalaisilla.
      Yhteensä 12 jäsentä.Kokoomus + Perus-suomalaiset yht 7 jäsentä.
      Näin saadaan Satoselle hyvä eläke / palkkiovirka.
      Taas se perinteinen poliittinen valinta,ei perustu mihinkään kokemukseen.
      Tämä asia on päätetty kaikessa hiljaisuudessa jo aikaja sitten.
      Piiri pieni pyörii.Hyväveli järjestelmä toimii.

      • Anonyymi

        Asiahan päätettiin jo 2 vuotta sitten keväällä, kun hallitusohjelmaa laadittiin. Perslauma sai palkkiona kiusata matuja ja Yleä, kun suostuvat köyhien kuritukseen ja Satosen eläkevirkaan.


      • Anonyymi

        Satosella ei ole kokemusta kuin sössöttämiseen sylki suupielessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiahan päätettiin jo 2 vuotta sitten keväällä, kun hallitusohjelmaa laadittiin. Perslauma sai palkkiona kiusata matuja ja Yleä, kun suostuvat köyhien kuritukseen ja Satosen eläkevirkaan.

        Aivan
        Hyvin hoksattu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satosella ei ole kokemusta kuin sössöttämiseen sylki suupielessä.

        se on juurikin näin mutta eihän kokoomus siitä välitä mutta raukkamainen temppu siirtää nimitys vaalien jälkeen, tosi kuvottavia ja sadistisia raukkoja


    • Anonyymi

      Jos Satonen ei vetäydy Kela kisasta en äänestä persuja enää IKINÄ !
      jOTAIN RAJAA TÄSSÄ JUNTTAUSPOLITIIKASSAKIN.

      • Anonyymi

        Persuja ei kannata koskaan äänestää,ellei ole suurituloinen. Persut ei tule koskaan vastustamaan kokoomusta. Niinkuin on nähty
        .kaikki käy ,kunhan hallitus ei kaadu ,ja hillotolpat ei karkaa. Ennen on haastettu hallituksen kesken ,eli jokaisella on ollut oma ääni. Nyt nämä on yhtenäinen lammaslauma joka seuraa perässä nöyränä


    • Anonyymi

      Pyrokratia toimii ja korruptio kukoistaa.
      Valtakunnassa kaikki asiat päin persettä.

      • Anonyymi

        Samaan aikaan media toitottaa, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaan aikaan media toitottaa, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa.

        Ja sitten ollaan niin vitun onnellinen kansa jo 8 kertaa peräkkäin.


    • Anonyymi

      Ensin piiloteltiin leikkaukset yli vaalien
      Nyt piilotellaan Satosen valinta - myös yli vaalien

      • Anonyymi

        Seuraavaksi voisi alkaa "laatikkoleikki", jossa Satonen piiloitetaan suljetussa laatikossa, vaikkapa maan alle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavaksi voisi alkaa "laatikkoleikki", jossa Satonen piiloitetaan suljetussa laatikossa, vaikkapa maan alle.

        Laitetaan koko hallitus kylmäkonttiin. Kyllä ne hitaasti jäätyvät.


    • Anonyymi

      13.4, älä äänestä Kokoomusta-päivä.

      • Anonyymi

        Älä äänestä myös persua.


    • Anonyymi

      Satonen pitäisi kidnapata ja sulkea puulaatikkoon mätänemään, ilman ruokaa ja juomaa sekä heittää johonkin paikkaan, josta laatikkopäistä kokovartaloa ei tulla löytämään vähään aikaan ennen nälkiintymistään ainakaan...

      • Anonyymi

        Hänet pitäisi irtisanoa tekaistuin syin (omassa reformissaan mahdollisimman helpoin perustein) ja asettaa työttömien ehdot aivan yksyhteen muiden työttömien kanssa ilman sopeutumiseläkettä yms. Näin hän näkee reforminsa vaikutukset täydellisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hänet pitäisi irtisanoa tekaistuin syin (omassa reformissaan mahdollisimman helpoin perustein) ja asettaa työttömien ehdot aivan yksyhteen muiden työttömien kanssa ilman sopeutumiseläkettä yms. Näin hän näkee reforminsa vaikutukset täydellisesti.

        Niin pitäisi. Kokoomus on nykyään epäpätevien pyrkyreiden puolue. Osaamisella ei mitään väliä, Satonen uusliberalisti, jonka valinta mahdollistaisi sosiaaliturvan alasajon. Margaret Thatcerista teki gradunsa, joten on varmasti tiedossa mihin pyrkii. Osaamista suomalaisesta sosiaaliturvasta ei ole lainkaan. Varmasti otettiin ministeriksi tekemään kielteisiä asioita, koska poliittista uraa vain vähän jäljellä, eikä kenties enää pääsisikään eduskuntaan.


    • Anonyymi

      Kun Satonen valitaan, loppuvat Kelan selvitykset siitä, miten hallituksen päätökset tukevat terveysjättejä.

      Kokoomuksen liiallista valtaa ei haluta tuoda julki ennen kuntavaaleja.

      Siitä on kysymys.

      Voit olla päättämässä, onko myös kunnassasi Kokoomusvalta, jossa suositaan yksityistä terveydenhuoltoa kuntalaisten ja veronmaksajien rahoilla.

    • Anonyymi

      Katsotaan sitten miten valinta suhmuroidaan satosen hyväksi.
      Taas on tulossa tietenkin rehellinen valintatilaisuus.

      Kuten maan tapana on,kun poliittisia palkkiovirkoja jaellaan,
      sulle,mulle ja kavereille kanssa.🤣😡😡

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011154716.html

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Grilliyrittäjästä Kelan pääjohtaja. Siinäpä sitä Kokoomuksen kriteerit pätevyydelle.

      • Anonyymi

        Aikoinaan valittiin maa ja metsätalous ministeriksi ehdokas,
        joka oli kävellyt pellonreunassa kumisaappaat jaloissaan.
        Oli kuulemma muodollisesti pätevä,se riitti.


    • Anonyymi

      Työhakemuksen rakenne ja sisältö oli ylimalkainen ja jäsentymätön.

    • Anonyymi

      Tämän tempun jälkeen, jos Satonen valitaan niin silloin se kannattaa kylmästi vaan ampua kadulle.

      • Anonyymi

        Jos satonen valitaan,niin kelassa alkaa,tehostamis-sopeuttamis-muutos-yt neuvottelut.
        Sitten tilalle roudataan näitä satosen haluamia,luku ja kirjoittamistaidottomia
        halpatyöntekijöitä.


    • Anonyymi

      Kostopuolue kokoomus haluaa oman miehen kostamaan kansalle koska Satosen ääliötä on halveerattu. Ja ihan syystä

    • Anonyymi

      Vaaleissa pitää äänestää siten, että oletus on Satosen valinta Kelan johtajaksi. Eli nyt ei mene läpi kokoomuksen ja persujen venkoilu.

      • Anonyymi

        Samoin sotesäästöjen pimittämisestä ennen vaaleja.


      • Anonyymi

        Miljoona äänioikeutettua äänesti jo. Nyt kun ennakkovaalit on ohi, paljastetaan, että aiotaan toimia epärehellisesti ja korruptoituneesti.


    • Anonyymi

      Myikö Purra persettään maahanmuuttajien päähänpotkimisseksi myös Satosen Kela-pestin hinnasta? Duunarin selkäänpuukotushan sieltä jo tulikin Purran myydessä työntekijöiden selkänahat halvalla EK-Kokoomukselle.

      • Anonyymi

        Miksi Purra väitti: "kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista - se ei meille käy.", mutta itse rahaministerinä heikentää pienituloisten soterahoitusta?


    • Anonyymi

      KOK PELEKEE ROMAHDUSTA

    • Anonyymi

      Näin se homma sitten hoituu kokomuksen ja persujen ansioksi.
      Valintaa ollaan nyt siirtämässä huhtikuun loppuun.
      Vittu mitä kähmintää.Satonen on varmaankin jo valittu.
      Mutta tätä sekoilua pitää vielä esittää.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011155536.html

    • Anonyymi

      Taas törkeää toimintaa. No siihen on totuttu tämän hallituksen aikana.

    • Anonyymi

      Kokoomus järjestelee kaverit kivalle hillotolpalle ja perämiespersut auttaa.Satonen satusetä ei ainakaan laihdu.

    • Anonyymi

      Noi poliittiset hillotolppavirat,kaverille kanssa periaatteella,siellä vaan lauleskellaan,
      hunajata,hunajata,hunajata mulle.

      Ennen pistettiin tollaiset tallintaakse ammuttaviksi,
      kuula kalloon ja montunpohjalle.

    • Anonyymi

      Satonen aikoinaan tyrmäsi poliittiset virkanimitykset.
      hänen mielestään se on korruptiota.
      Nyt on itse ehdokkaana.Ei enään olekkaan mitään väärää.
      Kaikki on ihan oikein tehty.,kun muodollisesti,pätevä ja vetelä,
      saa poliittisen palkkio / eläke viran.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011157707.html

    • Anonyymi

      Kun virkanimityksen kohteena on Paksu-Aki mitkään moraalisäännöt ei enää koskekaan ko. henkilöytymää

    • Anonyymi

      YLE:n uudessa mittauksessa kokoomus on kirinyt SDP:n etumatkan. Kansan mielestä ilmeisesti hyvät veljet ansaitsevat hyvät virat.

      • Anonyymi

        Kokoomuksen kannattajissa löytyy puolueen mittapuun kannalta myös "köyhiä", mutta kun se on vaan niin trendikästä kannattaa "kykypuoluetta" vaikka sutisi jatkuvasti omaan maaliinsa.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      179
      1927
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      159
      1676
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      46
      1646
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      123
      1443
    5. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      131
      1165
    6. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      50
      1052
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      58
      980
    8. Tämä Kuhmon valtuusto

      Pöh, sanon minä.
      Kuhmo
      15
      859
    9. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      26
      856
    10. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      69
      852
    Aihe