Voi viedä loput suomen työvoimasta pois ketään ei sen jälkeen työnteko kiinnosta jos ÄLÄMÖLÖ UKKO pää see Kelan piikkiin noin vain ansioita ei ole olemassa jos ei tohtorin tutkintoo olekaan Hatussa.
SATONEN Kelan johtajaksi onko järkeä
Anonyymi-ap
8218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Suomessa on maan tapa valita " sopivin" puolueen perusteella hyväpalkkaisiin pötköttelyvirkoihin. Pätevät osaajat älkööt vaivautuko. Näin nyrjähyänyt touhu on politiikkaa. Sanotaan että Suomessa ei ole korruptiota, siksi että touhu saisi jatkua. Epämiellyttävä luonne poliittisesti valituille on plussaa. Torkkupeitto ja ylimääräistä bonusta kovan palkan päälle ilman muuta. Vuoden makkarat satoselle kun on niin hupaisa kaveri.
”Älyvapaa ratkaisu” 8 - 1 BACKMANN VOITTAA KOKOOMUS MUSEOON
IS:n tietojen mukaan uudelle Kelan valtuutettujen kokoukselle ei ole vielä päätetty ajankohtaa. Lähde muistuttaa, että aikaa ei ole tuhlattavaksi. Kelan nykyinen pääjohtaja Outi Antila jää eläkkeelle kesäkuun alussa.
Seuraava valtuutettujen kokous on vasta huhtikuun lopussa, jolloin Antilan eläköitymiseen on vain vähän aikaa.
Backmania Kelan pääjohtajaksi. Backman voitti hallituksen äänestyksen Satosta vastaan 8–1. Lopullisen valinnan tekevät Kelan valtuutetut. Kaikki valtuutetut ovat kansanedustajia.
Perussuomalaiset ja kokoomus muodostavat yhdessä enemmistön Kelan valtuutetuista. Valtuutettuja on yhteensä 12. Heistä neljä on kokoomuksesta, kolme perussuomalaisista ja kolme Sdp:stä. Lisäksi vihreillä ja keskustalla on omat valtuutettunsa
Meillä on pitkät perinteet poliittisista johtajavalinnoista.
Missään muussa maassa ei terveydenhoidon väijymiseen tarvita 60 poliittista johtajaa jokaista 100.000 ihmistä kohden ja heille 20 miljoonaa pullarahaa.
On ihan hyvä tarttua yhteen valintaan kunhan ei unohda, että kaikki johtajat läpi historian on valittu vain ja ainoastaan puoluekannan mukaan. Niin tapahtuu myös sen johtajan kohdalla, joka valitaan Satosen jälkeen riippumatta siitä, onko valitsijana se, joka nyt eniten paheksuu.
Suomalainen korruptiorinki on sitä ominta osaamista. Niin maa makaa, kuin petaa..!
Satonen on jo valittu aikoja sitten.
Näin on päätetty jo hallitusohjelmassa.
Satonen on muodollisesti,pätevä ja vetelä,nämä ansiot riittävät.
Hyväveli järjestelmän-kultapossukerhon-kunniajäsenet päättivät.
Sulle mulle ja kaverille kanssa.Tämähän on maan tapa.
Hyvä poliittinen palkkiovirka & eläkevirka.
Kyllä tuo Kelan pääjohtajan valinta on saanut taas ihmeellisiä vaiheita kun päätös siirretään vaalien jälkeen jotta tuo Satosen valinta olisi pehmeämpi. Tästäpä johtuen en äänestä lainkaan vaaleissa, minulle tämä äänestäjien aliarviointi riittää. Ihmeellistä tuo politiikka kun heikompi (satonen) yritetään väkisin juntata ko virkaan.
Mikä on muuttunut aikaisemmasta?
Onhan nykyinenkin johtaja poliittisesti valittu.
Satonen valitaan vaalien jälkeen, näin on Persut päättäneet. Ei valita Kelan hallituksen ehdottamaan pätevintä hakijaa, Melan pääjohtaja, Heli Backmania.
Satonen saa kiitokset työminiterin huonosti hoidetusta työstä