Omat kepu aluevaltuutettumme eivät pidä puoliamme

Mauno Soronen,keskustapuolue ja Päivi Ollila,keskustapuolue äänestivät Visalan päivystystoiminnan lakkauttamisen ja Ouluun keskittämisen puolesta.
Visala on purkanut hoitojonoja ja antanut avun alueemme ihmisille. Keput keskittää kaiken Ouluun .
Miksi Soronen ja Ollila ette pitäneet Visalan puolta?
Ollila kertoi taannoin lehdessä,että hänelle sopii Haapaveden terveyskeskuksen ja Oulaskankaan palvelutason leikkaukset.
Nyt sopi myös Soroselle Visalan lopetus. Miten kehtaatte keput arvostella perussuomalaisia ja hallitusta? Hallitus antoi jo 2.2 miljardia lisärahoitusta alueille ja ensivuonna tulee lisärahoitusta miljardi lisää.
Alueet itsenäisesti aluevaltuustoissa päättää mistä leikkaavat ja miten tuottavat palvelut. Suomen 21 aluevaltuustosta 18 on kepu ja kokoomusjohtoisia.
Ja te vaan persuja haukutte. Eipä näkynyt Ollilaa ja Sorosta mielenosoituksessa Oulaskankaan säilyttämisen puolesta. Me persut siellä olimme ja olemme jatkuvasti vedonneet PS päättäjiin,että jos asia tulee uutena asiana valiokuntaan ja lopulta hallitukselle päätettäväksi,niin vetosimme käsittelemään asiaa uutena,erillisenä asiaa uusilla tietoilla. Kunpa nyt aluevaltuusto huolehtisi siitä,että hallitukselle välittyy tilannetta oikein kuvaavaa dataa.
Keput ja kokoomus keskittää. Soronen ja Ollila äänestivät Visalan lakkauttamisen puolesta.
Soronen on aluevaltuustoon ehdolla,meinaatteko äänenne antaa?
Minä äänestän sote alan Ammattilaista,alan tuntevaa Aleksi Hinttaa. Hän sentään ymmärtää mistä on päättämässä.

Keput loi soten,joka nyt keskittää kaiken vallan Oululaisille ja pääosin kepuille ja kokoomukselle. Siinä ei lisämiljarditkaan auta,kun kallis OYS maksatetaan meillä pienillä reunakunnilla. Ja omat aluevaaliedustaja kepumme vielä tukevat keskittämistä!
19363
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Vain sika räkii.

Äänestä

Kaiken yllä leijuu Saksi-Riikan irvistys.

Äänestä
  • Eikö Ilkka ole saanut miehen läheisyyttä?

    Äänestä

Pitääkö se visala lakkauttaa uudelleen? Eikö se lakkautettu jo vuosia sitten?

Äänestä

Onko Hintta avaamassa visalaa uudelleen, kun tuntuu tietävän asioista niin hyvin? Persuista kyllä riittäisi asiakkaita sinne.

Äänestä
  • Humeetiheikkoja ja puuppaavia kimmejä löytyy ihan riittämiin

    Äänestä

Kävin äänestään kepua ja kepua.

Äänestä

Siis Ilkka Repo oli siellä toteuttamassa puolueensa vastaista linjaa??
Puolueen puheenjohtaja Riikka vahvisti Oulaskankaan kohtalon ja siinnä ei syrjäkylien kyläpoliitikon vaateet mitään paina..
Luimistellen pysyi kaukana kun Riikka oli Halpa-Hallin torilla..

Äänestä

Luepas Oulaskankaan ystävät Facebook sivulta kirjoitus Oulaskankaan mielenterveysyksikön lakkauttamisesta,ensin suljettiin Visala,nyt tämä Oulaskankaan lähellä oleva mielenterveysyksikkö. Siinä kirjoituksessa on kuva miten aluevaltuustossa on asiasta äänestetty. Soronen ja Ollila ovat äänestäneet mielenterveysyksikön lopettamisen puolesta ja hoitojen keskittämisen puolesta OYS:Iin. Oys:In 2 mielenterveysyksiköstä toinen on kesät suljettuna ja jos ei mahdu Oys:Iin,niin sitten joutuu Kuusamoon asti.

Tämähän ei tietysti kepuja haittaa. Haapavedeltä on viety mummoja ja pappoja vuodeosastopaikoillekin Kuusamoon saakka,koska keput lakkautti jo ennen sotea Haapaveden vuodeoston ja vuodeosastopaikkoja on yksinkertaisesti maakunnassa liian vähän. Omaiset ja iäkkäät puolisot soittelee ambulanssin ja taksien perään,että mihinkähän se lähimmäinen lopulta on viety.

Ensin Visala,nyt mielenterveysyksikkö Oulaisista ja välissä ehtivät keput sulkemaan vuodeosaston. Nyt sitten ovat vaalien alla taas kovin empaattisia ja Purralle tuohduksissaan. Keput sanoo yhtä ja teot puhuu ihan eri kieltä.

Aluevaltuustoon tarvitaan sotealaa tuntevia ammattilaisia,jotka ymmärtää mistä ovat päättämässä. Siksi äänestän Aleksi Hinttaa. Enemmän tulisi olla sosiaalialaa ja terveysalaa tuntevia ihmisiä aluevaaliehdokkaissa. He ymmärtävät päätösten seuraukset.

Äänestä
  • Siinä oli kaikki mitä tarvitsee tietää ,nyt niillekin, jotka eivät osaa lehdistä lukea näitä tosiasioita.

    KePun kaksinaamaisuus dotessa on todella vastenmielistä, tulee vielä omasn nilkkaan.

    Mutta vallanhimo on jopa Haapavedellä suurempi kuin viinanhimo.

    Äänestä

  • Ehei persuile ääntäkään enään missään vaaleissa, pettivät tuossa oulaskankaan asiassa niin perusteellisesi

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ehei persuile ääntäkään enään missään vaaleissa, pettivät tuossa oulaskankaan asiassa niin perusteellisesi

    Nyt käydään paikallisvaaleja ja Oulaskangasasiassa meidät kyllä petti ihan omat kepulaiset edustajamme Pohteen päätöksentekijöinä. Siellä ei ollut meidän "persujamme" niissä äänestyksissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Nyt käydään paikallisvaaleja ja Oulaskangasasiassa meidät kyllä petti ihan omat kepulaiset edustajamme Pohteen päätöksentekijöinä. Siellä ei ollut meidän "persujamme" niissä äänestyksissä.

    Kyllä se olivt valtakunnan persut jotka pettivät. Räkimättä näin

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Nyt käydään paikallisvaaleja ja Oulaskangasasiassa meidät kyllä petti ihan omat kepulaiset edustajamme Pohteen päätöksentekijöinä. Siellä ei ollut meidän "persujamme" niissä äänestyksissä.

    Eduskunta päätti Oulaskankaan yöpäivystyksen lopettamisesta syksyllä 2025. Eduskunta vei Aluehallinnolta oikeuden itsenäiseen päätöksen tekoon tässä asiassa. Juuso oli asian eteenpäin vievä ministeri ja hän edustaa perussuomalaisia.

    Äänestä

Korkealta kepujohdolta tulee päätökset nämä pikkukeput tottelee ja ovat kumileimasimia kokouksessa....iliman omaa kantaa....kepulointia!

Äänestä

Soronen ja Ollila eivät ole tiedottaneet mitään aluevaltuuston suunnitelmista. Kun vaalit on käyty,niin keput leikkaa taas. Keput hyväksyy että Oulu vie kaikki palvelut. Hoidon saamisen vaikeuden lisäksi,kun paikkoja suljetaan,täältä häipyy työpaikat. Tässä on sitä kepujen elinvoima- ja työllisyyspolitiikkaa. Meiltä kylät kuolee. Kun vaalit ohi,niin katsokaa vaan miten käy Mieluskylän kouluille.
Auraukset sivukylillä alkaa olla viimeisiä palveluita mitä sivukyläset on saanu vastineeksi kiinteistöveroilleen. Vielä jää kirjastoauto kiertämään kyliä,milloinkas keput sen leikkas. Ylivoimallaan keput irtisanoi oman huonon talouspolitiikkansa vuoksi 10 ihmistä.

Mieti nyt järkevästi haluatko sahata oksaa, jolla istut? Älä äänestä kepua.

Minä äänestän perussuomen vahvaa osaajaa Ilkka Repoa. Numero on 55.

Tee kotiseututeko ja käy äänestämässä Repoa.

Äänestä
  • Kyl mää äänestän Arkijärkeä ja Vakautta päätösten tekoon, siksi keskusta. Vaihda sinäkin keskelle! Kaikki muutkin tekee niin!

    Äänestä

  • Voit käydä Ilkka katsomassa Aluevaltuuston päätökset heidän sivuiltaan tai seurata kokouksia netin välityksellä. Tämä tiedoksesi, jos asiassa on ollut epäselvyyttä. Tiedot päätöksistä on julkisia, joten turha täällä syytellä aluevaltuutettuja. Sinun tyylisi raportoida kupunginhallituksen asioista heti kokouksen jälkeen ei ole oikein, koska asiathan ovat silloin vielä kesken, mieti!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Voit käydä Ilkka katsomassa Aluevaltuuston päätökset heidän sivuiltaan tai seurata kokouksia netin välityksellä. Tämä tiedoksesi, jos asiassa on ollut epäselvyyttä. Tiedot päätöksistä on julkisia, joten turha täällä syytellä aluevaltuutettuja. Sinun tyylisi raportoida kupunginhallituksen asioista heti kokouksen jälkeen ei ole oikein, koska asiathan ovat silloin vielä kesken, mieti!

    Eipä ole tullut mitään tietoa aluevaltuustosta. Hyvin on unohtunut huopatossutehtaalla ketkä täältä pääsi läpi. Keput johtaa aluevaltuustossa. Yhtään kepua lisää ei sinne tarvita keskittämään OYSiin kaikki ja leikkaamaan täältä. Aluevaltuusto saa itsenäisesti päättää. Keput keskittää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mauno Soronen,keskustapuolue ja Päivi Ollila,keskustapuolue äänestivät Visalan päivystystoiminnan lakkauttamisen ja Ouluun keskittämisen puolesta.
Visala on purkanut hoitojonoja ja antanut avun alueemme ihmisille. Keput keskittää kaiken Ouluun .
Miksi Soronen ja Ollila ette pitäneet Visalan puolta?
Ollila kertoi taannoin lehdessä,että hänelle sopii Haapaveden terveyskeskuksen ja Oulaskankaan palvelutason leikkaukset.
Nyt sopi myös Soroselle Visalan lopetus. Miten kehtaatte keput arvostella perussuomalaisia ja hallitusta? Hallitus antoi jo 2.2 miljardia lisärahoitusta alueille ja ensivuonna tulee lisärahoitusta miljardi lisää.
Alueet itsenäisesti aluevaltuustoissa päättää mistä leikkaavat ja miten tuottavat palvelut. Suomen 21 aluevaltuustosta 18 on kepu ja kokoomusjohtoisia.
Ja te vaan persuja haukutte. Eipä näkynyt Ollilaa ja Sorosta mielenosoituksessa Oulaskankaan säilyttämisen puolesta. Me persut siellä olimme ja olemme jatkuvasti vedonneet PS päättäjiin,että jos asia tulee uutena asiana valiokuntaan ja lopulta hallitukselle päätettäväksi,niin vetosimme käsittelemään asiaa uutena,erillisenä asiaa uusilla tietoilla. Kunpa nyt aluevaltuusto huolehtisi siitä,että hallitukselle välittyy tilannetta oikein kuvaavaa dataa.
Keput ja kokoomus keskittää. Soronen ja Ollila äänestivät Visalan lakkauttamisen puolesta.
Soronen on aluevaltuustoon ehdolla,meinaatteko äänenne antaa?
Minä äänestän sote alan Ammattilaista,alan tuntevaa Aleksi Hinttaa. Hän sentään ymmärtää mistä on päättämässä.

Keput loi soten,joka nyt keskittää kaiken vallan Oululaisille ja pääosin kepuille ja kokoomukselle. Siinä ei lisämiljarditkaan auta,kun kallis OYS maksatetaan meillä pienillä reunakunnilla. Ja omat aluevaaliedustaja kepumme vielä tukevat keskittämistä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu