IS-raadin arvio perussuomalaisista, Purran arvosana 6,5

Seppo Varjus: 6, Hanna Vesala: 7, Jyri Huttunen: 6+

"Seppo Varjus: Myönsi, että perussuomalaisten äänestäjiä eivät kunta- ja aluevaalit kiinnosta. Eipä juuri tehnyt mitään asiantilan parantamiseksi. Vanhukset eivät halua turhia hoitajia kotiinsa hillumaan. ”Poliitikot eivät pysty tekemään päätöksiä”. Poliitikko se valtiovarainministerikin on. Kansallisen tason uhriutuja.

Hanna Vesala: Eihän meidän jengi näissä lähivaaleissa äänestä. Tänään voi jo mennä zen-otteella kohti vaalitappiota. Pesi Kaikkosen kaksintaistelussa kuten teki IS:nkin vaalitentissä. Joutui puolustelemaan ministeri Juuson kommentteja ja opasti, etteivät kaikki halua kotihoitoa kotiin viidesti päivässä. Yksilöllisiä palveluja siis! Opasti äänestysmailan kanssa ihmeissään ollutta Orpoa: ”Kysymys meni niin, että sä olet punainen”.

Jyri Huttunen: Valmistautuu selkäsaunaan, kun äänestäjät eivät lähde uurnille. Ei auta, vaikka kuinka vakuutetaan lähivaalien tärkeyttä. Edes sote-säästöt eivät saa enää kiihtymään. Valtiovarainministeri on puolustanut muissa tenteissä hallitusta niin raivokkaasti, että Purran puhti alkaa jo loppua. Parhaat päätökset tehdään, kun ei liikaa kysytä muilta."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011153702.html

No ihmekös Purra vie persut kohti uutta rökäletappiota. Persuja ei kiinnosta hittojakaan kansalaisten arkiset, oikeasti merkittävät asiat. Persuja ei kiinnosta muu kuin hyvinvointiyhteiskunnan purkaminen, kiilusilmäinen vihansa maahanmuuttajia ja köyhiä sekä sairaita kohtaan. Eli kiteytetysti Halla-ahon äärioikeistolainen ihmisarvokäsitys:

"Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä."

"Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia. Sen sijaan, toisin kuin egalitaristit kuvittelevat, eriarvoisuudesta ei seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei kaasuttamiselle ole muuta pätevää syytä."

https://www.halla-aho.com/scripta/ihmisarvosta.html
171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se on kyllä jännä että persuja ei muu kiinnosta kuin rasismi ja oman kansan elämän heikentäminen.Propagandaa ja valeita ne suoltaa,mutta oikeat ongelmat ei kiinnosta.Ihmettelen kuinka kukaan voi äänestää pettureita,jotka eivät todellakaan ole tavallisen ihmisen asialla.Eliitin nuolijoita ovat Purra ja javerit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Seppo Varjus: 6, Hanna Vesala: 7, Jyri Huttunen: 6+

"Seppo Varjus: Myönsi, että perussuomalaisten äänestäjiä eivät kunta- ja aluevaalit kiinnosta. Eipä juuri tehnyt mitään asiantilan parantamiseksi. Vanhukset eivät halua turhia hoitajia kotiinsa hillumaan. ”Poliitikot eivät pysty tekemään päätöksiä”. Poliitikko se valtiovarainministerikin on. Kansallisen tason uhriutuja.

Hanna Vesala: Eihän meidän jengi näissä lähivaaleissa äänestä. Tänään voi jo mennä zen-otteella kohti vaalitappiota. Pesi Kaikkosen kaksintaistelussa kuten teki IS:nkin vaalitentissä. Joutui puolustelemaan ministeri Juuson kommentteja ja opasti, etteivät kaikki halua kotihoitoa kotiin viidesti päivässä. Yksilöllisiä palveluja siis! Opasti äänestysmailan kanssa ihmeissään ollutta Orpoa: ”Kysymys meni niin, että sä olet punainen”.

Jyri Huttunen: Valmistautuu selkäsaunaan, kun äänestäjät eivät lähde uurnille. Ei auta, vaikka kuinka vakuutetaan lähivaalien tärkeyttä. Edes sote-säästöt eivät saa enää kiihtymään. Valtiovarainministeri on puolustanut muissa tenteissä hallitusta niin raivokkaasti, että Purran puhti alkaa jo loppua. Parhaat päätökset tehdään, kun ei liikaa kysytä muilta."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011153702.html

No ihmekös Purra vie persut kohti uutta rökäletappiota. Persuja ei kiinnosta hittojakaan kansalaisten arkiset, oikeasti merkittävät asiat. Persuja ei kiinnosta muu kuin hyvinvointiyhteiskunnan purkaminen, kiilusilmäinen vihansa maahanmuuttajia ja köyhiä sekä sairaita kohtaan. Eli kiteytetysti Halla-ahon äärioikeistolainen ihmisarvokäsitys:

"Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä."

"Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia. Sen sijaan, toisin kuin egalitaristit kuvittelevat, eriarvoisuudesta ei seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei kaasuttamiselle ole muuta pätevää syytä."

https://www.halla-aho.com/scripta/ihmisarvosta.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu