Taas hallitukselta yksi valhe lisää

Anonyymi-ap

IS - Rumaa peliä Kelan pää­johtaja­valinnassa – lähteet kertovat veivauksesta kulissien takana
IS:n lähteiden mielestä Heli Backmanin uudelle haastattelulle ei nähdä asiallisia perusteita.
IS:lle kerrotaan, että Backman olisi ollut valmis haastatteluun vaikka samana päivänä, siis tiistaina. Tämä ei kuitenkaan hallituspuolueiden edustajille kelvannut. IS:n tietojen mukaan tätä perusteltiin aikataulusyillä.


Nyt näyttää todennäköiseltä, että Satonen ”juntataan” läpi. paras Satonen ei hakijoista ole. Siihen viittaa myös Kelan hallituksen esitys.
Kelan hallitus on esittänyt tehtävään virkamiestaustaista Backmania äänin 8–1. Selkeä Bmanin voitto mutta valheethan on kokomuuksen valtti kaikessa...

VAALITEMPPUJA TAAS
IS:n lähteet ovat arvioineet valinnan lykkäämisen olevan hallituspuolueiden vaali­temppu, jotta valinta siirtyisi vaalien jälkeiseen aikaan. Työministeri Arto Satosen (kok) junttaaminen tehtävään juuri ennen sunnuntain alue- ja kuntavaaleja näyttäisi pahalta äänestäjien silmissä.

ELI surkea kkoomuksen satonen valheella taas nimitettäisiin virkaan!!!!!! Valjetia valheiden perään... tätä on suomen orpon hallitus, Pitää pitkittää jottei asia näytä pahalta!!!!!!


Pakolla läpi, kokoomuksen tapa tehdä asioita, pakko ja uhkaus..
Työministeri Arto Satosen (kok) junttaaminen tehtävään juuri ennen sunnuntain alue- ja kuntavaaleja näyttäisi pahalta äänestäjien silmissä. JÄRKYTTÄVÄÄ!!!!

8

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eipä yllätä. Kaikki mitä kokoomus tekee ja sanoo on valeheita, valheita, valheita.

    • Anonyymi

      Äänestämisen tulos on juuri tämä, kun ihmiset äänestää valehtelijoita ja rikollisia niin mitä muuta voi seurata kun tämmöinen soppa suomessa.

      Miksi ihmiset äänestää ja rakastaa valehtelijoita, vaikka kuin ne tekee pahojaan niin eikös vaan ole ihmisiä jotka äänestää vaikka kuin kurjuuttaa ja valehtelee??sulla ole enää työpaikkaa mutta eduskunnassa hyväksytään, mitä pehempi sen parempi aplkka ja ilmaisedut.?

      Teeppäs itse työpaikalla moista valehtele ja vedä rahat... ei

      • Anonyymi

        Monesko vastaus omaan kommenttiin jo tänään?


    • Anonyymi

      Hulluja on noin politiikka porsaat!

    • Anonyymi

      IS - Pääkirjoitus: Kelan pääjohtajaksi pitää valita pätevin ehdokas
      Ollessaan oppositiossa kokoomus vastusti kiivaasti poliittisia virkanimityksiä, mutta nyt Kelan johtajavalinnasta on tullut sen johdolla erikoinen näytelmä.

      Kukaan hallituspuolueiden edustajista ei tiistaina kokouksen jälkeen jäänyt median haastateltavaksi aiheesta. Pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoi tiistaina illalla Helsingin Sanomien vaalitentissä, että pääjohtajan valinnan siirtäminen ei ollut taktinen peliliike. Hän halusi omien sanojensa mukaan, että valtuutettujen annetaan tehdä työnsä.

      Kelan hallitus on katsonut, että pääjohtajaksi sopivin on Heli Backman. Jos toimittaisiin niin kuin yksityisellä puolella tehdään, johtajaksi valitaan se, kenen katsotaan olevan paras tehtävään.

      MITEN toi orpo jaksaa aina vaan valehdella??????? On si sitkee jannu, lapsuuden traumat ja kurja lapsuus varmasti jättänyt kovat jäljet. Se ei osaa kohdata ihmisiä, ei arvostaa ihmisiä, ei pidä ihmisitä, hirvee viha Orpon sisällä, katkeruutta, kateutta... ahdistunut ja masentunut ihmisnen ja etenkin narsistinen!!!!sistinensi tyyppi.

      Siis miten yhteen ihmiseen mahtuu noin paljon pahaa ja katkeruutta ja vihaa!!!! On se paatunut.
      Joka ikinen päivä se pahansuopuus lisääntyy ja lisääntyy, ja aina vaan kurjemmaksi käy orpon elämä. Miten se jaksaa, no eihän se jaksakkaan, kohta se romahtaa.

    • Anonyymi

      Ai kato, Kelan tuilla loisija.

      • Anonyymi

        No niitähän eduskunnassa riittää!!! Totta puhut,


    • Anonyymi

      Kokoomus aivan Sekoomus, orponen ressukka, häpee itseään että pitää valehdella ja piilottaa asioita, on se sälittävä. Miten elää itsensä kanssa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      210
      2793
    2. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      125
      2659
    3. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      77
      1743
    4. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      233
      1305
    5. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      63
      1288
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      47
      1098
    7. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      99
      1001
    8. Helena Koivun rikosrekisteri

      Kasvaa. Tällä kertaa murtautuminen...😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      841
    9. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      6
      823
    10. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      46
      823
    Aihe