Rauhaa!
Siinä kerrotaan Israelin paluu Palestiinaan ja Israelin tulo VIIKUNAPUUKSI ja kuinka pitkä on kestoltaan tuo VIIKUNAPUUN AIKA ja millaisiin ahdingoihin se päättyy.
Kerrotaan myös että kaikkialle maailmaan Viikunapuu Israel perustaa Messiaanisia oksia tai versoja mikä on käynytkin toteen.
On esim Amerikassa ALMIGHTY WIND ja Suomessa oli Bethesda foorumi 2008. Itse kun kävin 1996 Israelissa sain kehotuksen perustaa kuudes seurakunta Jes. 56 perustuen. Annoin sille työnimen SBTHOI.
Mutta juuri noiden oksien hedelmättömyyden tähden koko viikunapuu on vaarassa tulla revityksi pois. Vielä lähetetään Elia ja Heenok vahvistamaan noita oksia jotta edes jokin niistä voisi kantaa hedelmää. Niin onkin THE SEND niminen seurakuntatyö tulossa Suomeenkin kesäkuun alussa.
Eräs ongelma on suhde Jumalan Yhteen Ääneen eli islamiin ja Koraaniin. Pietarin ilmestyksessä kuvataan niille annettavia rankaisuja jotka hylkää vanhurskauden ja Jumalan Yhden Äänen.
Vaikuttava teos jonka profetiat ovat toteutuneet ja toteutuvat parhaillaan. Mutta jos siinä kuvatut rankaisut tulevat vielä toteen merkitsee se Judgement Dayn alkua.
Parhaansa yrittää Messiaaniset viikunapuun oksat kantaa myös hedelmää, mutta vastustajia on tänä hetkenä todella paljon.
Tämä teos toteutuu siis parhaillaan.
Pietarin Ilmestys on aitoa profetiaa
47
229
Vastaukset
- Anonyymi
Mark. 8:33
Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja nuhteli Pietaria sanoen: "Mene pois minun edestäni, saatana, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".
Johannes oli ainoa, jolle voitiin uskoa ja luottaa Ilmestyskirjan profetia.
Johannes sanoi, että alkuseurakunta on antikristuksien vallassa ja sen loppu on lähellä.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.- Anonyymi
Niin tuossa teoksessa varoitetaan jonkin verran myös Antikristuksesta asiaa hieman valaisten.
Ei kai Pietarin ja Johanneksen välillä ollut mitään kränää. Tuollaisen ajatuksen että he riitelisivät olette keksineet omasta päästänne.
Autuaita ovat Rauhantekijät he saavat Jumalan lapsen nimen.
- Anonyymi
Joh. 10:12
Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman,
Ihmisen perustamat "seurakunnat" ja lahkot ovat yhtä tyhjän kanssa. Ne on lähinnä uskonnollisia yhdistyksiä ry:tä ja uskonkultteja.
On vain Yksi Lauma ja Yksi Paimen.
Kaikki Kristuksen Jeesuksen ruumiiseen kasteessa liitetyt muodostavat yhden seurakunnan. Kyriake=Herran omat, Kristuksen ruumis.- Anonyymi
Israelilla on erityisasema Jumalan valittuna kansana.
Vain Isealin kansa, Juutalaiset asuvat pyhässä Kaupungissa, Uudessa Jerusalemissa.
lm. 21:12
Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. - Anonyymi
Vai niin. Itse arvostan kyllä esim. Luterilaisen kirkon Pyhää Ehtoollista ja myös Helluntaikirkon olemassa olo on ollut tähdellistä.
Pietarin Ilmestyksessä kuvataan myös Uuden Ajan Jeesuksen suurta ja voimakasta tulemusta ja sitä kuinka hän perustaa herätysliikkeet tai kirkkokunnat.
Miksi ette lue tuota teosta mieluiten englanniksi the Apocalypse of Peter. Toki löytyy myös Suomeksi Leväsen apokryfisivustolta.
Tuo teos on TÄYTTÄ NYKYAIKAA JA SELITTÄÄ LÄHES KAIKEN MITÄ ON MENOSSA. Älkää pilkatko sen PROFETIAN ARMOLAHJAA, joka on arvokas. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai niin. Itse arvostan kyllä esim. Luterilaisen kirkon Pyhää Ehtoollista ja myös Helluntaikirkon olemassa olo on ollut tähdellistä.
Pietarin Ilmestyksessä kuvataan myös Uuden Ajan Jeesuksen suurta ja voimakasta tulemusta ja sitä kuinka hän perustaa herätysliikkeet tai kirkkokunnat.
Miksi ette lue tuota teosta mieluiten englanniksi the Apocalypse of Peter. Toki löytyy myös Suomeksi Leväsen apokryfisivustolta.
Tuo teos on TÄYTTÄ NYKYAIKAA JA SELITTÄÄ LÄHES KAIKEN MITÄ ON MENOSSA. Älkää pilkatko sen PROFETIAN ARMOLAHJAA, joka on arvokas.Sen ajan ihmiset näkivät kaikenlaisia houreita ja näkyjä, joita ei pidä ottaa vakavasti.
Raamatussa se totuus on kuin peltoon kätketyn aarteen kaltainen, se pitää kaivaa sieltä esiin ja harvat sen sielä löytävät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai niin. Itse arvostan kyllä esim. Luterilaisen kirkon Pyhää Ehtoollista ja myös Helluntaikirkon olemassa olo on ollut tähdellistä.
Pietarin Ilmestyksessä kuvataan myös Uuden Ajan Jeesuksen suurta ja voimakasta tulemusta ja sitä kuinka hän perustaa herätysliikkeet tai kirkkokunnat.
Miksi ette lue tuota teosta mieluiten englanniksi the Apocalypse of Peter. Toki löytyy myös Suomeksi Leväsen apokryfisivustolta.
Tuo teos on TÄYTTÄ NYKYAIKAA JA SELITTÄÄ LÄHES KAIKEN MITÄ ON MENOSSA. Älkää pilkatko sen PROFETIAN ARMOLAHJAA, joka on arvokas.Helluntailaisuus on Amerikasta tuotu paha eksytys ja heresia, ei hyvä ollenkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai niin. Itse arvostan kyllä esim. Luterilaisen kirkon Pyhää Ehtoollista ja myös Helluntaikirkon olemassa olo on ollut tähdellistä.
Pietarin Ilmestyksessä kuvataan myös Uuden Ajan Jeesuksen suurta ja voimakasta tulemusta ja sitä kuinka hän perustaa herätysliikkeet tai kirkkokunnat.
Miksi ette lue tuota teosta mieluiten englanniksi the Apocalypse of Peter. Toki löytyy myös Suomeksi Leväsen apokryfisivustolta.
Tuo teos on TÄYTTÄ NYKYAIKAA JA SELITTÄÄ LÄHES KAIKEN MITÄ ON MENOSSA. Älkää pilkatko sen PROFETIAN ARMOLAHJAA, joka on arvokas.Jeesus ei perustanut yhtään herätysliikettä eikä uskonlahkoa.
Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti, eikä vaihtanut uskoaan mihinkän lahkolaisten hillumiseen.
lm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Jeesus tarkoitti omaa Juutalaista uskoa, kun sanoi, että löytäneekö enää sitä omaa uskoaan, kun tulee takaisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei perustanut yhtään herätysliikettä eikä uskonlahkoa.
Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti, eikä vaihtanut uskoaan mihinkän lahkolaisten hillumiseen.
lm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Jeesus tarkoitti omaa Juutalaista uskoa, kun sanoi, että löytäneekö enää sitä omaa uskoaan, kun tulee takaisin.Jeesus ei ollut mikään hurmoshenkien vallassa oleva hihhuli.
Luuk. 4:16
Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.
Rauhaa! Pietarin imetys on aitoa profetiaa.👶🍼🍼
- Anonyymi
Pietari ja Paavali ovat pääepäiltyjä Ananiaan ja Safiiran ryöstömurhasta.
Ruumiit haudattiin heti, eikä tapausta ilmoitettu viranomaisille, eikä omaisille.
Syyn laittaminen Pyhän Hengen piikkiin on raju Pyhän Hengen pilkka, mitä ei saa edes anteeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pietari ja Paavali ovat pääepäiltyjä Ananiaan ja Safiiran ryöstömurhasta.
Ruumiit haudattiin heti, eikä tapausta ilmoitettu viranomaisille, eikä omaisille.
Syyn laittaminen Pyhän Hengen piikkiin on raju Pyhän Hengen pilkka, mitä ei saa edes anteeksi.Pietari oli äkkipikainen luonne ja oli ostanut miekan.
Paavali kehuu fyysisillä voimillaan ja nyrkkeilijän lahjoillaan.
Puhuu lyhyistä pistomiekoista. Tunsi miekat.
Fil. 3:4
vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.
Siihen aikaan ei käytetty mitään nyrkkeilyhanskoja. Nyrkkeily on tappolaji. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pietari ja Paavali ovat pääepäiltyjä Ananiaan ja Safiiran ryöstömurhasta.
Ruumiit haudattiin heti, eikä tapausta ilmoitettu viranomaisille, eikä omaisille.
Syyn laittaminen Pyhän Hengen piikkiin on raju Pyhän Hengen pilkka, mitä ei saa edes anteeksi.Pietari ja Paavali kokivat samanlaisen pahan äkkikuoleman Roomassa.
- Anonyymi
Sananl. 23:33
Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita. - Anonyymi
Pietari oli väkivaltainen luonne.
Matt. 26:52
Niin Jesus sanoi hänelle: pistä miekkas siallensa; sillä kaikki, jotka miekkaan rupeevat, ne miekkaan hukkuvat.- Anonyymi
Samoin Paavali. Siksi he erehtyivät ekumeniaan keskenään ja kokivat samanlaisen kohtalon Roomassa.
Ap. t. 22:20
Silloinkin, kun Stefanos, sinun todistajasi, surmattiin, minä olin paikalla, hyväksyin kaiken ja vartioin hänen murhaajiensa vaatteita.'
- Anonyymi
Intiassa Pietari on lähinnä sama kuin Shesha istuimen inkarnaatio.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Shesha
Raman ja Krishnankin veli. Balarama, Baladeva etc. Ramayanan kertomus Kuningas Ramasta sisältää kuvausta Raman veljestä joka käyttäytyy samoin kuin Pietari Raamatussa.
Jehovan todistajien eräässä kirjasessa mielletään Rooma myös Jumalan valtaistuimeksi , JUMALAN SANAKSI JA JUMALAN POJAKSI.
Tosi paljon löytyy raamatusta Roomaan ja Pietarin toimeen viittaavaa.- Anonyymi
Hinduismi on paljon vanhempi uskonto.
Hindut tekevät upotuskasteita Garnes-virralla ja kaatavat ihmisiä selälleen nopealla tönäisyllä otsaan.
googlaa: shaktipat
Ylivainio käytti samaa kaatotekniikkaa, johon helluntailaiset ihastuivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hinduismi on paljon vanhempi uskonto.
Hindut tekevät upotuskasteita Garnes-virralla ja kaatavat ihmisiä selälleen nopealla tönäisyllä otsaan.
googlaa: shaktipat
Ylivainio käytti samaa kaatotekniikkaa, johon helluntailaiset ihastuivat.Laittakaa nuo Hinku harhaopit johonkin muulle palstalle.
- Anonyymi
Luin nyt sitten englanniksi myös PAAVALIN Ilmestyksen. Kun Koraani sanoo : Tässä koraanissa on tullut heille se minkä he ennalta tarkoin tuntevat tarkoittaa se varmasti Paavalin Ilmestystä. Koraaniin on otettu sen ydin.
Mietin mikä on se KRISTUKSEN kaupunki jota kuvataan. 12 Tornia ja 12 kultaista valtaistuinta. Öljy, viini, maito ym. Joet sekä järvi. Itse tahdon sijoittaa sen Ukrainaan koska puhutaan myös ArchRossija tasangosta ja koska jo olen piirtänyt karttaan 12 Itä-Euroopan Slaavilaisen valtion olevan Toweri imperiumi.
Tästä alueesta sovitaan parhaillaan ja siitä pitäisi tulla tuomioistuimen sijaintipaikka josta Judgement Day saa alkunsa.
Ne rangaistukset joita kuvataan ovat tarkoitettu rikosten torjuntaan ennalta ja jopa koston torjuntaan. Niitä tuskin todellisuudessa laitetaan toimeen. Mutta kristityn uskovan ei tule väkivaltaan turvautua mitenkään.
Tässä on hieman ajankohtaisuutta, mutta ei yhtä paljon Pietarin Ilmestykseen joka on juutalaisille tarkoitettu verraten. Hieman petyin kun Paavalin Ilmestys osoittaa Koraanin tarkoitetun yksinomaan pakanoille ja maailmallisille. Se alentaa Koraanin arvoa silmissäni. Koraani ei ole ykkönen hurskaille.- Anonyymi
"Tästä alueesta sovitaan parhaillaan ja siitä pitäisi tulla tuomioistuimen sijaintipaikka josta Judgement Day saa alkunsa."
PITÄÄ OLLA
Tästä alueesta SODITAAN parhaillaan ja siitä pitäisi tulla tuomioistuimen sijaintipaikka josta Judgement Day saa alkunsa.
Voi olla vaikea hyväksyä miksi sijoitan Kristuksen Tuomioistuin kaupungin Ukrainaan? Mutta en nyt sitä parempaa sijoituspaikkaa keksi vaikka kuinka luen. Eräät vihjeet viittaavat siihen.
- Anonyymi
Rauhaa!
Vanhurskauden aikakausi oli 0-1500 jkr. Sen jälkeen alkoi ARMON AIKAKAUSI 1500-3000 jkr.
Sekä Pietarin että Paavalin Ilmestys Kertoo että ARMON AIKAKAUSI ON SEITSEMÄN KERTAA ARVOKKAAMPI KUIN MITÄ VANHURSKAUS OLI.
Tämä siitä huolimatta että Armo ei huomioi lakia joka on kuitenkin Rakkauden perustaa. Laittomuuden tähden Rakkaus kylmenee.
7 X kertaa onkin 1500-2000 jkr nähty sivilisaatiossa kehitystä kun Laki on sivuutettu. Mutta siellä missä Laki ja vanhurskaus olivat alati ykkösiä jäätiin jälkeen kuin nalli kalliolla.
Ei tapahtunut siellä yhteiskunnan tai edes yksilöiden tasolla kehitystä.- Anonyymi
Pötypuheita opetat.
Mitään erillistä armon aikakautta ei ole määritelty, sillä Jumala on aina armollinen ja laupias, eikä Jumala ole olle sidottu mihinkän ihmisten kalentereihin.
Ps. 100:5
Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.
2. Moos. 34:6
Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa."
Eikä Jumalan armo ole edes sidottu Jeesuksen jälkeiseen aikaan.
Jaak. 2:25
Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pötypuheita opetat.
Mitään erillistä armon aikakautta ei ole määritelty, sillä Jumala on aina armollinen ja laupias, eikä Jumala ole olle sidottu mihinkän ihmisten kalentereihin.
Ps. 100:5
Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.
2. Moos. 34:6
Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa."
Eikä Jumalan armo ole edes sidottu Jeesuksen jälkeiseen aikaan.
Jaak. 2:25
Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?"....eikä Jumala ole olle sidottu mihinkän ihmisten kalentereihin......"
Näytätte käyttävän paljon raamattua perustellessanne käsitystänne Armosta. Tulee muistaa, että Jumala EI OLE SIDOTTU MYÖSKÄÄN RAAMATTUUN JA MUIHIN PYHIIN KIRJOIHIN. Jeesus sanoi lähettävänsä: TOISEN PUOLUSTAJAN, TOTUUDEN HENGEN, HÄNET. Joka opettaa kaiken TÄYDELLISESTI. Totuuden Henki voi tehdä selityksiä ja lisäyksiä ja poistoja raamattuun. Koraani kertoo: Jos otamme pois jonkin säkeen niin annamme tilalle paremman tai samanarvoisen.
Raamattu itse sisältää ristiriitaisia kohtia. Jumala voi tahtonsa mukaan valita joko KYLLÄN tai EI koskien jotakin kysymystä ja Hän on silti oikeassa sillä hänen tahtonsa määrää kaiken. Meidän tulee olla nöyriä ja rukoilla: .....Tapahtukoon sinun tahtosi.....
Jeesus on tänä aikana TAIVAASSA ISÄN OIKEALLA PUOLELLA YLIPAPPINA, Joka laittaa toteen Joh. 16:25. Hän selittää vertauskuvat ja kertoo AVOIMESTI KAIKEN ISÄSTÄ.
- Anonyymi
Jumalan armo ei ole sidottu ihmisten kalentereihin.
Ps. 103:11
Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät. - Anonyymi
HITLERILLÄ JÄI HOMMAT PAHASTI KESKEN
- Anonyymi
Kansojen ja yksittäisten ihmisten iankaikkiset kohtalot riippuvat Raamatun mukaan siitä, miten he suhtautuvat ja kohtelevat Jumalan valitun kansan Juutalaisten ja Israelin kansaa ja valtiota.
Sak. 2:12
Herra Sebaot on oman kunniansa tähden lähettänyt minut niiden kansojen luo, jotka ovat ryöstäneet teitä. Hän sanoo niille näin: -- Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni. [5. Moos. 32:10; Ps. 17:8]
Luuk. 12:5
Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.
Pelkästä Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä puhuminen voi johtaa ihmisiä harhaan. - Anonyymi
Palestiinalaiset voidaan karkottaa pois Isrealin valtion tieltä.
2. Moos. 23:31
Minä ulotan sinun rajasi Kaislamerestä* filistealaisten mereen ja Siinain autiomaasta Eufratvirtaan saakka. Minä annan sen maan asukkaat teidän käsiinne, ja te voitte karkottaa heidät tieltänne. [Kaislameri tarkoittanee Punaistamerta, filistealaisten meri Välimerta.][1. Moos. 15:18; 5. Moos. 11:24; 1. Kun. 5:1; Ps. 80:12]- Anonyymi
Palestiinalaiset ova filistealaisia. Goljat oli filistealainen.
- Anonyymi
Rauhaa!
Eräs profeetoista kirjoittaa että Jehova aikoo kaikki pakanatkin koota. Mikä on ilmiselvää Pietarin ja Paavalin ilmestysten suhteen on, että Pietarin ilmestys on tarkoitettu juutalaisille vanhurskaille. Sen sijaan Paavalin ilmestys on kirjoitettu pakanoita ja maailmaa ja ympärileikkaamattomia ajatellen. Tässä on tapahtunut uskon elämässä selkeä kahtiajako, jonka Paavali tunnustikin. Hänen oli määrä mennä pakanoiden luokse kun taas Pietarin ympärileikattujen luokse. Kuitenkin Efesolaiskirje vaatiin: YKSI ON USKO, YKSI ON HERRA, YKSI ON JUMALA, YKSI ON KASTE. Tätä voi olla vaikea ymmärtää ilman Pyhän Hengen selitystä. Itse en ole tuollaista selitystä saanut minkä tähden painotetaan , että ON VAIN YKSI ja samalla jaetaan koko maailma KAHTEEN osaan: Pakanoihin ja ympärileikkattuihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rauhaa!
Eräs profeetoista kirjoittaa että Jehova aikoo kaikki pakanatkin koota. Mikä on ilmiselvää Pietarin ja Paavalin ilmestysten suhteen on, että Pietarin ilmestys on tarkoitettu juutalaisille vanhurskaille. Sen sijaan Paavalin ilmestys on kirjoitettu pakanoita ja maailmaa ja ympärileikkaamattomia ajatellen. Tässä on tapahtunut uskon elämässä selkeä kahtiajako, jonka Paavali tunnustikin. Hänen oli määrä mennä pakanoiden luokse kun taas Pietarin ympärileikattujen luokse. Kuitenkin Efesolaiskirje vaatiin: YKSI ON USKO, YKSI ON HERRA, YKSI ON JUMALA, YKSI ON KASTE. Tätä voi olla vaikea ymmärtää ilman Pyhän Hengen selitystä. Itse en ole tuollaista selitystä saanut minkä tähden painotetaan , että ON VAIN YKSI ja samalla jaetaan koko maailma KAHTEEN osaan: Pakanoihin ja ympärileikkattuihin.Uusi liitto alkoi ympärileikkauksella, pojat ja miehet, myös pakanoita ymprärileikattiin,
ei vain Juutalaisia.
1. Moos. 17:12
Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.
Ymärileikkauksen kautta pääsee edelleen ikuiseen liittoon Jumalan kanssa.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusi liitto alkoi ympärileikkauksella, pojat ja miehet, myös pakanoita ymprärileikattiin,
ei vain Juutalaisia.
1. Moos. 17:12
Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.
Ymärileikkauksen kautta pääsee edelleen ikuiseen liittoon Jumalan kanssa.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.Kasteen liitto koskee sekä Juutalaisia että pakanoita. Se on ikuinen liitto.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Sekä ympärileikkauksen liitton että kasteen liitto ovat ns. veriliittoja.
Liittoja on voimassa erilaisia ja ne ovat kaikki ikuisia liittoja. Liitot eivät kumoa toisiaan, vaan täydentävät toisiaan.
Matt.5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rauhaa!
Eräs profeetoista kirjoittaa että Jehova aikoo kaikki pakanatkin koota. Mikä on ilmiselvää Pietarin ja Paavalin ilmestysten suhteen on, että Pietarin ilmestys on tarkoitettu juutalaisille vanhurskaille. Sen sijaan Paavalin ilmestys on kirjoitettu pakanoita ja maailmaa ja ympärileikkaamattomia ajatellen. Tässä on tapahtunut uskon elämässä selkeä kahtiajako, jonka Paavali tunnustikin. Hänen oli määrä mennä pakanoiden luokse kun taas Pietarin ympärileikattujen luokse. Kuitenkin Efesolaiskirje vaatiin: YKSI ON USKO, YKSI ON HERRA, YKSI ON JUMALA, YKSI ON KASTE. Tätä voi olla vaikea ymmärtää ilman Pyhän Hengen selitystä. Itse en ole tuollaista selitystä saanut minkä tähden painotetaan , että ON VAIN YKSI ja samalla jaetaan koko maailma KAHTEEN osaan: Pakanoihin ja ympärileikkattuihin.Tuohon voisi vielä lisätä: "YKSI HELLUNTAI"...toinen helluntai - toinen henki - toinen kaste - toinen herra
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kasteen liitto koskee sekä Juutalaisia että pakanoita. Se on ikuinen liitto.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Sekä ympärileikkauksen liitton että kasteen liitto ovat ns. veriliittoja.
Liittoja on voimassa erilaisia ja ne ovat kaikki ikuisia liittoja. Liitot eivät kumoa toisiaan, vaan täydentävät toisiaan.
Matt.5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]llman verenvuodatusta ei ole sovitusta.
- Anonyymi
Paavali teki seka kasteita että myös ympärileikkauksia ja tekeytyi jopa nasiiriksi Juutalaisten eksyttämiseksi.
Ap. t. 16:3
Paavali halusi ottaa Timoteuksen matkalle mukaan, ja siksi hän ympärileikkasi tämän.
Ap. t. 18:18
Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.][4. Moos. 6:18; Ap. t. 21:24]- Anonyymi
Paavali puolusteli puheitaan ja opetuksiaan ja ilmestyksiään.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali puolusteli puheitaan ja opetuksiaan ja ilmestyksiään.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?Paavali oli ensimmäinen Jesuiitta: Tarkoitus pyhittää keinot.
- Anonyymi
Rauhaa!
Nyt on menossa Lopun Hetki 1960-2043 ja sinä hetkenä pakanat tallaavat Jerusalemia 42 kk ajan (Ilmestys). Mutta sitten pakanain ajat päättyvät ja se teidän peräänkuuluttamanne LAKI ja MOOSES alkavat jälleen olla voimakkaat. Siinä mielessä te ja TORAISTIT olette edelläkävijöitä.
Yksi tekijä on että 1500 jkr alkaen jolloin Armon kuninkuus alkoi ja sen seitsemänkertainen Voima on käytetty maapallon raaka-aineet melkein loppuun. Ei enää ole mahdollista ylläpitää elintasoa 7 X kertaista ja kerskakulutusta. Siksi on järkevää harkita paluuta lain ja vanhurskauden huomaan. Laki ei salli mitään vääryyksiä tehtävän kun taas Ranskan vallankumous perustui vallan ja laillisuuden kumoamisiin. Varkaudet laillistettiin.
On vain erittäin vaikea löytää aloituskohtaa Lain palautukseen. Eräät puhuvat the Great Reset jutusta ja the New Normal jutusta. Ne ehkä mahdollistaisi jotakin paluuta lakiin? Mutta kaikkein tärkein olisi Juutalaisille rakentaa UUSI TEMPPELI. Ja sen jälkeen vähitellen siirrytään ILMESTYSMAJAN ja PYHÄN kautta KAIKKEIN PYHIMMÄN VOITELEMISEEN 2780 jkr.
Vastustavat voimat ovat olleet kovat sillä temppeliä piti jo 1975 jkr alkaa suunnitella ja rakentaa. Se on kuitenkin myöhästynyt.
Ehtona Israelin säilymiselle Palestiinassa on Pietarin Ilmestyksen mukaan että viikunapuun ulkomaille lähetetyt oksat eli Messiaaniset tahot kantavat hedelmää. Sitä on yritetty mutta laihoin tuloksin. Mm. Venäjä on ankarasti vastustanut sitä. Näyttää siltä että temppelin rakentamisen asemesta Israel on vaarassa ajautua jälleen sotaan ja maanpakoon.
Vuonna 2043 jkr tiedämme kuitenkin kaiken tarpeellisen. Silloin LOPUN HETKI päättyy.- Anonyymi
Ei Jumalan lakeja ja käskyjä ole kumottu ja hävitetty.
Kyllä ne ovat edelleen voimassa. Eikä niitä kukaan ihminen pysty kumoamaan, millään omilla tulkinnoillaan.
Ei sitä tehnyt Jeesuskaan.
Matt. 5:17
"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Jumalan lakeja ja käskyjä ole kumottu ja hävitetty.
Kyllä ne ovat edelleen voimassa. Eikä niitä kukaan ihminen pysty kumoamaan, millään omilla tulkinnoillaan.
Ei sitä tehnyt Jeesuskaan.
Matt. 5:17
"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]Roistojen ja murhamiesten makea päiväuni on, että lait ja käskyt on kumottu
ja nyt vaan eleillään henkien pillin mukaan vapaasti kuin ellun kanat.
Raamattu varoittaakin ns. "vapaista suunnista"
2. Piet. 2:19
He lupaavat teille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roistojen ja murhamiesten makea päiväuni on, että lait ja käskyt on kumottu
ja nyt vaan eleillään henkien pillin mukaan vapaasti kuin ellun kanat.
Raamattu varoittaakin ns. "vapaista suunnista"
2. Piet. 2:19
He lupaavat teille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.Eksyttäjien käyttämiä sanontoja ovatkin "lakiliitto" ja "henkiliitto".
Ei sellaisia sanoja ole Raamatussa.
Pyhä Henki on Jumalan Kolmas Persoona ja on ollut koko ajan maan päällä. Aina luomisesta alkaen ja tulee olemaan
Samoin Jumalan lait ovat voimassa koko ajan aina tuhatvuotisen valtakunnan loppuun asti.
Ei ole vielä taivas ja maa kadonnut.
Matt. 5:18
Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eksyttäjien käyttämiä sanontoja ovatkin "lakiliitto" ja "henkiliitto".
Ei sellaisia sanoja ole Raamatussa.
Pyhä Henki on Jumalan Kolmas Persoona ja on ollut koko ajan maan päällä. Aina luomisesta alkaen ja tulee olemaan
Samoin Jumalan lait ovat voimassa koko ajan aina tuhatvuotisen valtakunnan loppuun asti.
Ei ole vielä taivas ja maa kadonnut.
Matt. 5:18
Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat.Jeesus lähetti ja lähettää edelleen lainopettajia, ei mitään hurmoshenkisiä hihhuleita.
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."
- Anonyymi
Pietari oli kalastaja ja apostoli, mutta hänellä oli omat heikkoutensa.
Aina kananttaa luottaa Jeesuksen puheisiin, eikä mihinkään muuhun.
Mark. 8:33
Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"- Anonyymi
Pietarin pahin virhe oli kun lähti Paavalin kelkkaan, sillä Paavalin tausta oli epäluotettava.
Siellä oli jopa selvittämätön murha. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pietarin pahin virhe oli kun lähti Paavalin kelkkaan, sillä Paavalin tausta oli epäluotettava.
Siellä oli jopa selvittämätön murha.Paavali repi ja hajotti seurakuntia, ei yhdistänyt.
1. Kor. 1:12
Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen". [Keefas on Pietarin arameankielinen nimi.]
- Anonyymi
Jos Ananiaan ja Safiiran murhaa olisi tutkittu, niin kyllä Pietari ja Paavali kokeneena murhamiehenä olisivat olleeet pääepäiltyjä siihen tekoon.
- Anonyymi
Molemmat kokivat pahan äkkikuoleman Roomassa. Ei siihen mitään armoa liittynyt.
5. Moos. 19:21
Älkää tunteko sääliä: henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta. [2. Moos. 21:24; 3. Moos. 24:20; Matt. 5:38]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1543297- 2233005
En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.791976Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va791618Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k2391447- 481158
- 991051
- 1211036
- 58978
- 12923