Persut tukevat Satosta Kelan johtajaksi!

Teille, jotka ette vielä ole äänestäneet!

Huomioikaa, että persut tukevat Arto Satosta Kelan pääjohtajaksi.

Persut on aina vaatineet, myös Haapavedellä, poliittisten nimitysten loppumista. Satonen itse on myös v. 2000 vaatinut samaa. Satonen hävisi 8-1 asiantuntijoiden mielestä pätevyydessä Heli Backmanille.

Persut ne ajelee aina vähintään kaksilla rattailla.
Nyt olisi ollut persuilla tilaisuus olla KERRANKIN sanansa mittaisia, mitä vielä, takki kääntyy taas niin, että viuhuu!

Kuka onneton noita persuja äänestää?
21378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Persuilla ei ole minkäänlaista selkärankaa siksi ne taipuvat kokoomuksen pyllyn puhdistajiksi. Eipä persuille muuta käyttöä olekaan. Vaalien jälkeen ovat neljäntenä, kohta kirii jopa Liike nyt ohi ja se on hyvä juttu!

Äänestä
  • Perussuomalaiset eivät ole kannattaneet Satosta ja sen vuoksi kokokoomuslaiset ketkuilevat eil kepuloivat asiassa, kun tahallaan viivyttävät yli vaalien!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Perussuomalaiset eivät ole kannattaneet Satosta ja sen vuoksi kokokoomuslaiset ketkuilevat eil kepuloivat asiassa, kun tahallaan viivyttävät yli vaalien!

    Älä nyt viitsi olla tyhmä, jos persujen edustajat eivät olisi äänestäneet vaalien yli siirron puolesta, kokoomus olisi jäänyt yksin ja siirto ei olisi toteutunut. Noinko tyhmä olet, älä kommentoi, kun et kerran tiedä.

    Äänestä

Purran pitää lopettaa leikkaukset ja lupausten pettäminen muuten ovat kannatuksessa tuolla ruotsalaisten tasolla alle 4%

Äänestä
  • Noin juuri on käymässä!

    Äänestä

Ehdottomasti äänestän kuntavaaleissa perussuomalaisia. Ainoat jotka saa jotain aikaan

Äänestä
  • Kyllä, kaikki lasten hyväksijäyttäjät pääsevät mm. ehdokkaiksi. Siinä yksi persujen aikaansaannos. Työttömyys, lama ja konkurssit myös, niistä kuuluu kiitos persuille.

    Äänestä

  • Niin joo, se Ottavan sopimus ja petoeläinten metästys. Molemmat meni Oulaskankaan eelle sano Simula Hhn pihalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Niin joo, se Ottavan sopimus ja petoeläinten metästys. Molemmat meni Oulaskankaan eelle sano Simula Hhn pihalla.

    Jos ja kun persut nyt kokoomuksen toiveita noudattavat sitä Satosta saamme nauttia pitkään eteen päin. Siitä ei avun tarvitsijoille hyvät heilu.

    Äänestä

No persuthan on valehdelleet kaikesta muusta paitsi maahanmuuton vastustamisesta.
Eipä silti, tämän hallituksen aikana on niitäkin tullut enemmän kuin ikinä ennen.

Mitkä ISOT vaalilupaukset persut on pitäneet ?

Äänestä
  • No ei sitten minkään. Kaikkihan on edellisen hallituksen vika.
    Kaikki Haapavedellä on muiden, varsinkin kepujen vika.

    Eihän meissä ole mitään vikaa. Me ollaan, rehtejä ja suoraselkäisiä.

    Äänestä

  • Itse asiassa tämä maahanmuuton vastustaminen ei ole mitenkään näkyvässä roolissa Persupolitiikassa.
    Heille rakennettuihin kotouttamisoikopolkuihin ja luksuselämään perheasunnoissa parhaissa lähiöissä palveluytimien keskellä uppoaa miljardikaupalla rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Itse asiassa tämä maahanmuuton vastustaminen ei ole mitenkään näkyvässä roolissa Persupolitiikassa.
    Heille rakennettuihin kotouttamisoikopolkuihin ja luksuselämään perheasunnoissa parhaissa lähiöissä palveluytimien keskellä uppoaa miljardikaupalla rahaa.

    No nyt on niin paksu valhe, että meinasi kahvit lentää näppikselle.

    Äänestä

Ääni Satoselle niin Orpo ei kuule rasistisia puheita.

Äänestä

Persut on persuja. Kokoomuksen puudeleita. Sitä ollaan nyt niin suurituloisia, niin suurituloisia. Huomaahan se Haapaveden kyläkuvassakin, että persuilla on rahaa.
Oikeita työn sankareita.

Äänestä
  • KePu pettää aina.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    KePu pettää aina.

    Nyt on hyvä hallitus, laittaa asiat tärkeys järjestykseen.
    Satonen on paras mies Kelan johtoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Nyt on hyvä hallitus, laittaa asiat tärkeys järjestykseen.
    Satonen on paras mies Kelan johtoon.

    Näyttää ja kuulostaakin ihan persulta. Eihän tämä hallitus osaa mitään tehdä, ovat kuin jotain päivähoito ikäisiä kakaroita. Eiköhän joku viisas veisi näitä heidän tekosiaan EU:n käsiteltäväksi. Kuten se eheytyshoitojen kielto laki joka pitää toteuttaa, mutta kun ei persut ja kokkareet halua. Saamattomin ja typerin hallitus mitä Suomessa koskaan on ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Näyttää ja kuulostaakin ihan persulta. Eihän tämä hallitus osaa mitään tehdä, ovat kuin jotain päivähoito ikäisiä kakaroita. Eiköhän joku viisas veisi näitä heidän tekosiaan EU:n käsiteltäväksi. Kuten se eheytyshoitojen kielto laki joka pitää toteuttaa, mutta kun ei persut ja kokkareet halua. Saamattomin ja typerin hallitus mitä Suomessa koskaan on ollut.

    Haapavedellä kuntavaaleissa ratkaistaan se,että saako keput jatkaa Haapaveden talouden pohjan rapauttamista.
    Saako keput jatkaa omavaltaista toimintaa,jonka päätöksiä Hallinto-oikeuskin on palautellut laittomina.
    Saako Haapavedellä jatkua tiettyjen tahojen suosiminen ja jyräämispolitiikka.
    Mieti.

    Äänestä

No ei todella - kepun ylivalta on nyt mennyttä - äänet pienpuolueille ka etenkin perussuomalaisille jotka pystyy toimimaan myös muiden kanssa

Äänestä
  • Nyt mennään sen mukaan mitä äänestäjät haluaa, minä meen ny keskustaa. Vaihda Sinäkin keskelle!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Teille, jotka ette vielä ole äänestäneet!

Huomioikaa, että persut tukevat Arto Satosta Kelan pääjohtajaksi.

Persut on aina vaatineet, myös Haapavedellä, poliittisten nimitysten loppumista. Satonen itse on myös v. 2000 vaatinut samaa. Satonen hävisi 8-1 asiantuntijoiden mielestä pätevyydessä Heli Backmanille.

Persut ne ajelee aina vähintään kaksilla rattailla.
Nyt olisi ollut persuilla tilaisuus olla KERRANKIN sanansa mittaisia, mitä vielä, takki kääntyy taas niin, että viuhuu!

Kuka onneton noita persuja äänestää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu