Eikä hän enää voisi "hallita" Suomea. Tosin tuo hallinta on valunut enemmän EK:n ja suuromistajien kontolle, jotka osaavat kyllä nyhtää rahaa Valtiolta enemmän kuin työväenliitot. Siksi Suomi onkin velkaantunut yhä kiihtyvällä vauhdilla, vaikka Orpo-Purra on säästänyt Valtion menoissa rapauttamalla toimeentuloturvat yhden toisensa perään.
Orpoa pelottaa, jos oppositio pääsisi valtaan
Anonyymi-ap
7180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Orpo luulee että työntekijät voisivat mennä tuosta vain töihin, mutta siihen tarvittaisiin työpaikkoja, joita Orpo itse on vähentänyt talouspolitiikallaan.
Orpon "työllisyystoimenpiteet" ovatkin pelkkää raippaa työttömiksi joutuneille. Pahiten tästä kärsii yli 50-vuotiaat, joita kukaan ei juurikaan palkkaa.
Kyllä Orponen kauniisti puhuu, kuinka hallitus muka edistää suomalaisten hyvinvointia. Totuus on ihan päinvastainen. "Säästöt" ovat leikkauksia, joilla ei paranneta ihmisten asemaa, vaan jaetaan pelkkää kurjuutta.
Orpo-Purra kyykyttämishallitus laittaa Suomen polvilleen lamalla, joka on itseaiheutettu leikkauspuheilla ja niiden toteuttamisella. Ei muuta kuin rahat pois köyhiltä ja duunareilta, niin voidaan alentaa rikkaiden verotusta.
Orpo-Purra kyykyttämishallitus laittaa Suomen polvilleen lamalla, joka on itseaiheutettu leikkauspuheilla ja niiden toteuttamisella. Ei muuta kuin rahat pois köyhiltä ja duunareilta, niin voidaan alentaa rikkaiden verotusta.
Suomi ei ole lamassa eikä menossa lamaan.
Marinin hallitus romahdutti ostovoiman vuoden 2009 tasolle. Orpon hallitus on nostanut sen vuoden 2018 tasolle, josta Rinne+Marin sen raastoivat alas. Taloudessa menee siis paremmin kuin meni Rinteen+Marinin täystuhohallituksen aikana.
Pandemia sen romahdutti vai tarkoitatko että Marin toi Koronan suomeen?
Sekoilu seis Petteri