Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio hehkuttaa Suomea

Rubio tapasi eilen torstaina Washingtonissa Suomen ulkoministeri Elina Valtosen (kok). SUOMI ON NYT KORKEALLA ULKOMAISDEN SÄDKEHÄSSÄ: HYVÄ JOHTO HALLITUKSESSA; PÄTEVÄT ULKOPOLITIIKASSA: EI HALOSEN TAPAISTA KYYRÄILYÄ KOMMUNISTIMAITA TUKIEN.

Tapaamisen jälkeen Rubio julkaisi viestipalvelu X:ssä päivityksen, jossa hän kertoo kiitelleensä Valtosta Suomen sitoutumisesta Euroopan turvallisuuteen ja tuesta presidentti Donald Trumpin pyrkimyksille päättää sota Ukrainassa.
– Suomi on ottanut lisää vastuuta Euroopan turvallisuuden ja puolustuksen taakankannosta, kun kannustamme muitakin eurooppalaisia liittolaisia tekemään samoin, Rubio kirjoittaa.

Myös USA:n ulkoministeriön tiedotteessa kerrotaan, kuinka Rubio kehui Suomen panostuksia Euroopan turvallisuuteen, päätöstä nostaa puolustusmenoja sekä meneillään olevaa jäänmurtajayhteistyötä Suomen ja Yhdysvaltojen välillä.

Valtonen kuvailee keskustelun Rubion kanssa olleen ”suora”.

– Yhdessä meidän on puolustettava vapaata maailmaa, Valtonen kirjoittaa X:ssä.

Rubion lisäksi Valtonen keskusteli Washingtonissa ainakin muutamien kongressin jäsenten ja presidentti Trumpin Ukraina-erityisedustajan Keith Kelloggin kanssa. Lisäksi ulkoministeri antoi haastatteluita amerikkalaismedioille ja tapasi Suomen Washingtonin-suurlähetystön väkeä.

Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä arvioi ennen ulkoministereiden tapaamista MTV:lle, että Trumpin hallinto on valinnut Suomen erityiseksi keskustelukumppanikseen Euroopassa. Presidentit Trump ja Alexander Stubb pelasivat hiljan yhdessä golfia Floridassa.
– Suomesta on tullut keskeinen viestinviejä Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä, Penttilä sanoi torstaina MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.
19283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat
  • En kyllä näe mitään rohkaisevaa viestiä tuossa valheiden kasassa?
    Mitä pakotteet muka estää?
    Miten venäjä on ainoa rauhan vastustaja vaikka eu on koko ajan puhunut rauhaa vastaan?
    Miksi sodan "tapahtumista" ei näy vastaavaa videomateriaalia kuin Gazasta?

    Valheiden kasa on jo vuoren korkuinen joten ihan ykslysti mitä muka "rohkaistaan" lukijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    En kyllä näe mitään rohkaisevaa viestiä tuossa valheiden kasassa?
    Mitä pakotteet muka estää?
    Miten venäjä on ainoa rauhan vastustaja vaikka eu on koko ajan puhunut rauhaa vastaan?
    Miksi sodan "tapahtumista" ei näy vastaavaa videomateriaalia kuin Gazasta?

    Valheiden kasa on jo vuoren korkuinen joten ihan ykslysti mitä muka "rohkaistaan" lukijoita.

    Mulla olis kaks kysymys "pakettia", ihan puhtaasta mielenkiinnosta. En ole trollaammassa tms.

    1) Voitko täsmentää mitä tarkoitat, että 'Miksi sodan "tapahtumista" ei näy vastaavaa videomateriaalia kuin Gazasta?'

    Aidosti kiinnostaa että mitä materiaalia ei Ukrainasta näytetä vs Gazan konflikti?
    Lisäksi, miksi sana "tapahtumista" oli heittomerkein? Eikö siellä ole tapahtumia vai mikä on pointti?

    2) Tarkoitatko tota artikkeliä, minkä linkki jaettu, siis "valheiden kasa", niin ilmeiseti tarkoitat tilannetta ylipäätään,.etkä tota yhtä artikkelia. Mun silmiin artikkeli vaikuttaa aika.realistiselta: Stubb.ehdotti perustelujen.kanssa 20.4. tulitauon.alkamiseksi. Usa ei luonnollisestikaan sitoutunut siihen, ainakaan julkisesti tuskin ollenkaan. Ulkoministeri Valtonen ei pidä tod näköisenä sen toteutumista, mikä oli vähän niiku jutun pointti artikkkelissa. Eli ei kai tossa artikkelissa paljon lisää kipattavaa valheiden kasaan.

    Touvottavasti voisit vastata edes ensimmäiseen. Kakkoskysymys vähemmän tärkeä näistä kahdesta.

    Kiitos etukäteen.

    Äänestä

  • MITÄH....ROSKALEHDEN LINKKI - kukas pappa se näitä vielä lukee ja yrittää syöttää meille..lue itse ja nauti jos rahvaasta joku ehkä myös tulisi lukemaan.
    Ei valistunut kansa enää plandemiakusetuksen jälkeen ole avannut näitä aviiseja.

    Äänestä

  • No jäämme taas kauhulla odottelemaan tuloksia kun "Trump menettää hermonsa".

    Äänestä

Elina on kyllä yksi parhaista ulkoministereistä. Meillä nyt huippu ulkopolitiikan johto. Presidentti, pääministeri.

Äänestä
  • Katso mitä Ilkka Vakkuri sanoo presidentistä. HO HOO, HO HOO!

    Äänestä

  • Pääministeri on kyllä kaukana huipusta. Lapanen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Pääministeri on kyllä kaukana huipusta. Lapanen.

    Yhtä kaukana on Valtonen, täysin osaamaton ja muiden vietävissä,
    siis turhake piste

    Äänestä

  • Kuka Elina? ja mikä puolue - ei katota näitä puolueita eikä kiinnosta - taitaa olla joku iso puolue kuitenkin...niillä ei mitään muutosta tule ja on aivan turhaa edes äänestää kun väestä se paatunut vanha aina äänestää samoja - miksi sitten valitetaan...tosi surkea Suomen tila todella on.

    Äänestä

  • Suomi pääsi vihdoin suurvaltapoliittisen kylmän sodan verenmakuun kiinni. Varmasti oli kokoomuslaisille äärimmäisen tuskallinen kokemus seurata sitä aiempaa kylmää sotaa sivusta ja alistua sen sijaan hyvinvointivaltion rakennustöihin

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Yhtä kaukana on Valtonen, täysin osaamaton ja muiden vietävissä,
    siis turhake piste

    LePO! MäGi!

    Äänestä

Ulkosuhteet on aina perustuneet henkilökemioihin. Ei mihinkään hallitusmuotoon.
Miksiköhän Kekkosta haukutaan kun hän kykeni henkilöllään pitämään rauhan niin kauan?

Trump tykkää kaikkien maiden johtajista, riippumatta onko se kiina , pohjoiskorea tai turkki. Näin hän saanee rauhat aikaan kunnes tulee äkisti viimeinen sota?

Äänestä
  • Kekkonen luovi taitavasti Suomea länteen, se ei ollut Neuvostoliitossa kaikkien mileen. Mutta kun heillä diktatoorinen kommunistijohto, pääsihteeriä pienemmät kihot oli hiljaa ylemmilleen.
    vasemsamitolaiset yhäkään tykästä Kekkosta mm Kapi, MPP tuoneet selväti julki. Heillä kun oli Neuvostoliitto kaikki kaikessa. Heille myrkkyä Suomen Kekkosen lännettyminen. Yhä meillä pikku-Neuvostoliitto AY-liike lakoillaan sen ilmineeraa johtajansa 300 000 € vuosipalkkoineen.

    Äänestä

Onneksemme ei Halosta ei Homo-pekkaa nyt vaikeana aikana.

Äänestä
  • Onneksi ei kylmäahoa niskalaukauksineen - vai ääestikö joku tollo tätä?

    Äänestä

Maailmalla on todella nähty kuinka Suomen päättäjät ovat nuolleet ja niin monet kuolleet koronapiikkeihinkin...alistuvaa kansaa ja nauravat partaansa jenkit ! :+)
Hävettää tuo Stubbinkin kerman lupsutus - naton hyökkäyslliton voisi toimittaa pois laittomana, erota EU:sta ja ottaa markan takaisin
Suomen konkurssitilahan on nähty maailmalla kun on annettu rahat sotaan tappamaan slaaveja ja oma terveydenhoitokin rempallaan.
Rahaa olisi mutta sen käyttö on lapsipuolen tasolla.

Äänestä

Keith Kellogg......harvinaisen tyhmä mies, yhtä tyhmä kuin Trump. Nämä kaksi herraa auttaa Putinin terroristeja joka päivä. Pitäisikö Ukrainan odottaa nöyrästi kun lentopommeja satelee niskaan. Voi v....ttu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rubio tapasi eilen torstaina Washingtonissa Suomen ulkoministeri Elina Valtosen (kok). SUOMI ON NYT KORKEALLA ULKOMAISDEN SÄDKEHÄSSÄ: HYVÄ JOHTO HALLITUKSESSA; PÄTEVÄT ULKOPOLITIIKASSA: EI HALOSEN TAPAISTA KYYRÄILYÄ KOMMUNISTIMAITA TUKIEN.

Tapaamisen jälkeen Rubio julkaisi viestipalvelu X:ssä päivityksen, jossa hän kertoo kiitelleensä Valtosta Suomen sitoutumisesta Euroopan turvallisuuteen ja tuesta presidentti Donald Trumpin pyrkimyksille päättää sota Ukrainassa.
– Suomi on ottanut lisää vastuuta Euroopan turvallisuuden ja puolustuksen taakankannosta, kun kannustamme muitakin eurooppalaisia liittolaisia tekemään samoin, Rubio kirjoittaa.

Myös USA:n ulkoministeriön tiedotteessa kerrotaan, kuinka Rubio kehui Suomen panostuksia Euroopan turvallisuuteen, päätöstä nostaa puolustusmenoja sekä meneillään olevaa jäänmurtajayhteistyötä Suomen ja Yhdysvaltojen välillä.

Valtonen kuvailee keskustelun Rubion kanssa olleen ”suora”.

– Yhdessä meidän on puolustettava vapaata maailmaa, Valtonen kirjoittaa X:ssä.

Rubion lisäksi Valtonen keskusteli Washingtonissa ainakin muutamien kongressin jäsenten ja presidentti Trumpin Ukraina-erityisedustajan Keith Kelloggin kanssa. Lisäksi ulkoministeri antoi haastatteluita amerikkalaismedioille ja tapasi Suomen Washingtonin-suurlähetystön väkeä.

Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä arvioi ennen ulkoministereiden tapaamista MTV:lle, että Trumpin hallinto on valinnut Suomen erityiseksi keskustelukumppanikseen Euroopassa. Presidentit Trump ja Alexander Stubb pelasivat hiljan yhdessä golfia Floridassa.
– Suomesta on tullut keskeinen viestinviejä Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä, Penttilä sanoi torstaina MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu