"IL:n tiedot: Turun tunnin juna jumissa – Neuvottelut ovat poikki
Neuvottelut Turun tunnin juna ovat keskeytyneet."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/aa6704a3-3ead-4e97-bb6d-d681616a9366
"Iltalehden tietojen mukaan valtion ja kuntien väliset neuvottelut Länsiradan eli niin sanotun Turun tunnin junan edistämisestä ovat jäissä. Maaliskuun lopun jälkeen osapuolet eivät ole neuvotelleet asiasta.
Iltalehden saamien tietojen mukaan liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps) esikunnasta on maaliskuun lopussa informoitu hallituskumppaneita, että neuvotteluissa kuntien kanssa ei ole saavutettu sopua. Tämän jälkeen ratahankkeesta ei ole neuvoteltu.
Länsiradan edistyminen on ollut vaakalaudalla, koska yksikään radanvarsikunnista ei ole halunnut lisätä omaa kustannustaakkaansa.
Kunnat ja valtio ovat käyneet vaikeita neuvotteluja kustannusten jakamisesta ja muista ehdoista. Helsingin jääminen rakennusvaiheessa pois on herättänyt muissa kunnissa kritiikkiä.
Länsirata-yhtiössä ovat osakkaana Helsinki, Espoo, Kirkkonummi, Vihti, Lohja, Salo ja Turku. Kuntien osuus on 49 prosenttia. Loput 51 prosenttia omistaa valtio.
Viime kesänä Helsinki jättäytyi ulos esisopimuksesta, joka koskee rakentamisvaiheeseen siirtymistä ja hankkeen rahoittamista. Näin ollen muut kuntaosakkaat joutuvat kantamaan Helsingin osuuden kustannuksista.
Länsirata-hankkeen ensimmäisen rakentamisvaiheen kustannusten on arvioitu olevan 1,3 miljardia euroa. Valtio on varautunut kustantamaan 400 miljoonaa euroa ja mukana olevien kuntien osuus olisi 400 miljoonaa euroa.
Hankeyhtiö puolestaan hankkisi ulkopuolista rahoitusta 500 miljoonan euron edestä. Hankkeen kokonaishinnaksi on arvioitu kolme miljardia euroa."
Mistä Orpo keksii puuttuvat hillot? Leikkaa köyhiltä lisää? Siltarumpuhankettahan ei peruta?
Orpon junaratahanke yskii....
31
209
Vastaukset
- Anonyymi
Siinä menee taas Orpon "ei kahta sanaa" puheet.
Valtion omaisuutta tähän piti myydä, mutta myynti olisi tässä tilanteessa todella hölmöä. Toki myynnin todellinen tarkoitus lienee sijoittajakavereiden tukeminen, mutta nyt se olisi liian räikeää.
Mitä kolmeen miljardiin tulee, niin ei näissä budjetit pidä ja kuusi siihen menee helposti.
Mielenkiintoista myös, että radan ensimmäistä vaihetta on kutsuttu myös korjaamiseksi vaikkei Espoon ja Lohjan välillä ole edes rataa mitä korjata. - Anonyymi
Aivan turha hanke ! Bussilla pääsee Helsinkiin ostoksille moottoritietä joutuin.
Tavarankuljetustakaan ei lie mainittavasti Turun ja Hesan välillä.- Anonyymi
HKi-Tku välillä on ainakin 40 bussivuoroa vuorokaudessa.
Junarataa ei tarvita tavarankuljetukseen. - Anonyymi
Aivan. Minulle ei ole avautunut, mikä noiden motivaatio on tuollaiselle turhaakin turhemmalle hankkeelle. Ettei se olisi yksi tapa edesauttaa maamme talouden romahduttamista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan. Minulle ei ole avautunut, mikä noiden motivaatio on tuollaiselle turhaakin turhemmalle hankkeelle. Ettei se olisi yksi tapa edesauttaa maamme talouden romahduttamista?
Valtion kassan tyhjennys kokoomuksen talousopeilla ja rahan siirrot kavereille.
- Anonyymi
Kokoomuslainen ylimielisyys parhaimmillaan "emme tunnusta tosiasioita?"
Iltalehti kertoi perjantaina, että kuntien ja valtion neuvottelut ovat jäissä.
Pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoi Iltalehdelle eduskunnassa, ettei hänellä ole tietoa, että hanke olisi kaatumassa. Orpo sanoi uskovansa, että hanke voi edelleen edetä.
"Orpo kommentoi asiaa perjantaina myös Ylelle. Hänen mukaansa neuvottelut kuntien välillä ovat jatkuneet.
”Hallitusohjelman kirjaus on voimassa. Neuvottelut ovat jatkuneet kuntien välillä. Asian käsittely hallituksen piirissä ensi viikolla”, hän viesti Ylelle."
www.hs.fi/politiikka/art-2000011163975.html - Anonyymi
Bisnesmieskavereille tulee valtava pettymys ja ainakin 100 miljoonaa
on jo mennyt hukkaan suunnitteluun.- Anonyymi
Hei me säästetään.
- Anonyymi
Ehkä Orpon lähipiirille meni tuo 100 miljoonaa euroa ilmaista rahaa
- Anonyymi
yksi suuntainen liikenne turkuun päin on niin veemäistä sakkia.
- Anonyymi
Tuo tarkoittaisi turkulaisuuden lisääntymistä ja sitähän ei pidä tehdä.
Oikea ratkaisu on auttaa halukkaita pääsemään pois turkulaisuudesta, ehkä jopa tunnissa.
- Anonyymi
Lapasen muistomerkki jäihin.
Koska arvelet seuraavan tekstin syntyneen? "Tunnin junalla 2,7 miljoonaa matkaa vuodessa. Väyläviraston kysyntäennusteen mukaan Tunnin junalla tehtäisiin noin 2,7 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa vuodessa ja esimerkiksi Helsinki-Lohja -lähiliikenteessä jopa 7 miljoonaa matkaa vuodessa."
Olisikohan nyt Orpon hallituskaudella vai olisikohan edellisen hallituksen? Vastaus on: "3.6.2020 kello 17.11. Juttua täydennetty." siis minuutin tarkkuudella! Kyse ei siis ole Orpon tunnin junasta vaan jonkun edellisen hallituksen mestarin luomuksesta. Pitäisi sosialistinkin pysyä asiassa eikä värittää asioita mielensä mukaan!
Samassa YLE:n tekstissä tuolta 4 vuoden takaa sanotaan myös: "Hallituksen lisäbudjetti lupaa rahaa Turun ratapihan kunnostukseen ja Espoon kaupunkiradan rakentamiseen."!
Kyseessä on siis sosialistien idea jota nyt kaatavat muiden niskaan.- Anonyymi
"Kyseessä on siis sosialistien idea jota nyt kaatavat muiden niskaan."
Kyseessä on sosialistien idea, jos perskeko-hallitus oli sosialistinen.
Tunnin juna-hankkeen pani alulle nimittäin Sipilän hallituksessa liikennenministerinä toiminut Anne Berner. Anonyymi kirjoitti:
"Kyseessä on siis sosialistien idea jota nyt kaatavat muiden niskaan."
Kyseessä on sosialistien idea, jos perskeko-hallitus oli sosialistinen.
Tunnin juna-hankkeen pani alulle nimittäin Sipilän hallituksessa liikennenministerinä toiminut Anne Berner.Ei siis Orpo vaikka häntä siitä moititaan!
Sosialistit silti pyrkivät sitä Orpon niskaan kaatamaan, miksi eivät edes itse uskalla kertoa!
Pysykää te vasuriluikurit asiassa, nyt luotettavuutenne ei hyvältä näyt!- Anonyymi
Kuulehan kokoomuskommari extyökkäri. Juuri valtion varojen sosialisoinnista on kyse tästä tunnin junasta. Väyläviraston kyselyennusteella voi pyyhkiä sitä itseään. Onko ihmisillä enää varaa edes matkustaa muutaman vuoden päästä kun nyt jo näyttää huonolta. Helsinki Turku väli kuljetaan henkilöautolla tai halvalla pikavuoro bussilla. Sipilän hallitus Orpoineen potkaisi liikkeelle tunnin junahankkeen eikä Marinin hallitus. Luepas pölhökustaa vähän enemmän
Anonyymi kirjoitti:
Kuulehan kokoomuskommari extyökkäri. Juuri valtion varojen sosialisoinnista on kyse tästä tunnin junasta. Väyläviraston kyselyennusteella voi pyyhkiä sitä itseään. Onko ihmisillä enää varaa edes matkustaa muutaman vuoden päästä kun nyt jo näyttää huonolta. Helsinki Turku väli kuljetaan henkilöautolla tai halvalla pikavuoro bussilla. Sipilän hallitus Orpoineen potkaisi liikkeelle tunnin junahankkeen eikä Marinin hallitus. Luepas pölhökustaa vähän enemmän
Jos vastaat minun kommenttiini niin vastaa siihen suoraan, jos haluat kuulla kantani!
- Anonyymi
Orvolle on periaatteessa sama tuleeko tunnin juna porhaltamaan hänen vaalipiiriinsä vai ei.
Orpo saa kosolti ilmaista vaalimainosta jo sillä, kun hän taistelee viimeiseen luotiin saakka junan puolesta.Hankehan ei olle Orpon aikaansaama vaan jotain hyvää kerrankin sosialistiselta Sannan hallitukselta. Jos on moitittavaa niin kannattaa suunnata sinne!
- Anonyymi
YXKAXEX kirjoitti:
Hankehan ei olle Orpon aikaansaama vaan jotain hyvää kerrankin sosialistiselta Sannan hallitukselta. Jos on moitittavaa niin kannattaa suunnata sinne!
Kirjoitin tuonne aiemmaksi kommentin, jossa kerroin sen, kuka hankkeen pani alulle.
Aluellepanija ei ollut Sannan hallitus vaan sama tunari, joka uudisti taksilainkin tunnetuin seurauksin. Tutkin hieman lisää asiaa ja Kuukeli kertoi seuraavaa: "Turun tunnin juna sai kuitenkin alkunsa keskustan pääministerikaudella eli Juha Sipilän hallituksen (2015–2019) aikana. Tuolloin Anne Berner (kesk) oli liikenne- ja viestintäministerinä, ja Orpo oli valtiovarainministeri."
Vallan muut ovat siis idean takana kuin Orpo joten suunnatkaa moitteet muualle. Todellisuudessa tuo rata voisi olla todella hyödyllinenkin!- Anonyymi
YXKAXEX kirjoitti:
Hankehan ei olle Orpon aikaansaama vaan jotain hyvää kerrankin sosialistiselta Sannan hallitukselta. Jos on moitittavaa niin kannattaa suunnata sinne!
Tunnin juna-hankkeen pani alulle Sipilän hallitus, jossa Orpo toimi valtiovarainministerinä.
Anonyymi kirjoitti:
Tunnin juna-hankkeen pani alulle Sipilän hallitus, jossa Orpo toimi valtiovarainministerinä.
Valtionvarain ministeri on eri asia kuin liikenne ministeri, vastuualueet eivät suuresti törmää muutoin kuin rahoituksesta puhuttaessa!
- Anonyymi
YXKAXEX kirjoitti:
Valtionvarain ministeri on eri asia kuin liikenne ministeri, vastuualueet eivät suuresti törmää muutoin kuin rahoituksesta puhuttaessa!
Älä nyt extyökkärin mulkero kiertele. Orpo oli taatusti komppaamassa tunnin junan puolesta, koska Orpo oli jo tuolloin turkulainen. Varmasti Orpo hykerteli käsiään valtiovarainministerinä noin erinomaisen hankkeen puolesta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnin juna-hankkeen pani alulle Sipilän hallitus, jossa Orpo toimi valtiovarainministerinä.
No Orpo on jo useasti toistanut että tuo tunnin juna on hänen yksi kärkihanke. Mikä lie syy mutta kai sinä sen kerrot.
- Anonyymi
Asiasta on tullut typerä periaatteen kysymys jossa järjellä ei ole enää mitään osuutta
- Anonyymi
No, demarit on demaria
https://www.sdp.fi/ajankohtaista/sdpn-eloranta-turun-tunnin-juna-etenee-vauhdilla/
- Anonyymi
orpolla on oma lehmä ojassa.
orpo puolisoineen tukee maahanmmuuton kasvattamista.
sipilän hallituksen aikana sipilä lupas majoittaa maahanmuttajat omaan kotiinsa ja orpo puolisoineen samoilla linjoilla.
jonon ohi vaa orpon vipillä, kätta taskuun ja kansalaisuus/asunto pääkaunkiseudulla on taattu. - Anonyymi
Ei, kun se on tää Demareiden hanke
https://www.sdp.fi/ajankohtaista/sdpn-eloranta-turun-tunnin-juna-etenee-vauhdilla/ - Anonyymi
Pienpuoluetentissä eräs osallistuja kertoi hankkeen vetäjien mafia tyylisistä uhkauksista ellei kunnat suostu maksamaan koko hanketta väkisin.
- Anonyymi
Kokoomus yrittää soutaa ja Perussuomalaiset huopaa vai kumminpäin se nyt menee?
"Yle uutisoi perjantaina, että liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps) on ohjannut keskeyttämään neuvottelut, koska kuntien kanssa ei ole saavutettu neuvottelutulosta. Vain vähän tämän jälkeen pääministeri Petteri Orpo (kok) kuitenkin viestitti, että neuvottelut kuntien välillä ovat jatkuneet.
“Hallitusohjelman kirjaus on voimassa. Neuvottelut ovat jatkuneet kuntien välillä. Asian käsittely hallituksen piirissä ensi viikolla”, Orpo kertoi tekstiviestillä Ylelle."
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/kova-ryöpytys-petteri-orpolle-tämä-on-törkeää-veronmaksajia-kohtaan/ar-AA1CMvaC?ocid=winp2fp&cvid=67faaf45e91649d9bc637baaf22c4d75&ei=8
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/petteri-orpoa-uhkaa-nolo-fiasko-kotinurkilla/be276e20-bf93-4ea6-91a9-e88ee919508b?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1781921
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1591666Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461636- 1231433
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1281159Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia501042Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen58970- 15859
- 69852
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P26846