Uinuva Eurooppa

Rauhan tilassa uinuva Eurooppa eli tyytyväistä arkea vauraana ja jakoi vaurautta myös venäjälle ostamalla Energiaa valtavat määrät ja investoi myös venäjälle valtavat summat monenlaisiin projekteihin.

Euroopan maat olivat niin tyytyväisiä että alkoivat ajamaan armeijoitaan alas ei uskottu että niile on enään tarvetta.

Putin muutti kaiken valloittaja ja suurmies haaveillaan aloitti järjettömän sodn Euroopassa ja ajoi venäjän Kiinan vasalliksi putin käytännössä hajotti kaiken harmonian sotakiimallaan.

Nyt Eurooppa aseistaa itseään vauhdilla venäjän käydessä tappiollista valloitussotaa naapurimaansa alueilla .

Vähän arveluttaa se että mitä tästä seuraa esimerkiksi Saksan järjestelmällisyyden ja tehokkuuden tunnemme ja kun se saa homman pyörimään koko muun Euroopan tukemana voi jälki olla todella rumaa idässä .

Kun putin herätti tyytyväisyydessään uinuvan Euroopan ...herättikö se samalla uinuvan pedon joka koituu putinin ja venäjän lopulliseksi kohtaloksi ...se jää nähtäväksi
276
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pedon turva ovat ydinaseet. Emme voi laskea sen varaan, että ne eivät toimisikaan, vaikka onkin mahdollista että niiden hyvin vaativa huolto on ollut venäläisin toleranssein tehtyä ja osiakin saattaa oudosti puuttua.

1Äänestä
  • Luulisin että sodat käydään edelleen tavanomaisilla aseilla ja jos joku erehtyy ydinaseita käyttämään on se sen maan loppu muiden ydinasevaltioiden toimesta jotka eivät ole valmiita maailman tuhoon .

    Muistuu mieleeni valkovenäjän vähemmän arvostetun putinin kaltaisen diktaattorin likasangon lausunto jossa hän esitti että Ukraina toivoo että venäjä erehtyisi käyttämään Ukrainassa ydinasetta koska se tarkoittaisi sitä että venäjä menettäisi välittömästi kaikki liittolaisensa ja tukijansa ...otaksun että likasanko tarkoitti lausunnollaan Kiinaa ja Intiaa jotka käyvät kauppaa venäjän kanssa.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rauhan tilassa uinuva Eurooppa eli tyytyväistä arkea vauraana ja jakoi vaurautta myös venäjälle ostamalla Energiaa valtavat määrät ja investoi myös venäjälle valtavat summat monenlaisiin projekteihin.

Euroopan maat olivat niin tyytyväisiä että alkoivat ajamaan armeijoitaan alas ei uskottu että niile on enään tarvetta.

Putin muutti kaiken valloittaja ja suurmies haaveillaan aloitti järjettömän sodn Euroopassa ja ajoi venäjän Kiinan vasalliksi putin käytännössä hajotti kaiken harmonian sotakiimallaan.

Nyt Eurooppa aseistaa itseään vauhdilla venäjän käydessä tappiollista valloitussotaa naapurimaansa alueilla .

Vähän arveluttaa se että mitä tästä seuraa esimerkiksi Saksan järjestelmällisyyden ja tehokkuuden tunnemme ja kun se saa homman pyörimään koko muun Euroopan tukemana voi jälki olla todella rumaa idässä .

Kun putin herätti tyytyväisyydessään uinuvan Euroopan ...herättikö se samalla uinuvan pedon joka koituu putinin ja venäjän lopulliseksi kohtaloksi ...se jää nähtäväksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu